Valkea kukkaharso
on kypsynyt syksyn punaisiksi suudelmiksi –
mikä ihana syvyys
syksyssä onkaan!
Syksy on minulle vuodenajoista rakkain. Jaksan viipyillä sen runollisuudessa vuosi toisensa jälkeen, ihastua taas saapuvaan hämärään ja tunnustella sitä suloista tuoksua, jonka hiipivä lupaus kirpeydestä tuulessa kuljettaa.
Tänä syksynä sateet vaihtuivat pian taas melkein kesäksi. Kirpeyttä ei vielä ole. On ollut niin lämmintä, että minun syysmieleni on ollut hämmentynyt, kaivannut
sitä raikkautta joka tähän hetkeen oikeasti kuuluu. Mieleni ajastus on jo aikaa
sitten kulkenut oikeaan syksyyn, siihen jossa on hämärää ja viileää. Aurinko
lämmittää yhä niin kuin kesällä, mutta minun sisälläni on jo syksyn suloinen hyssy. Ehkä
sisäinen maailma elää omaa tahtiaan ympäröivästä
maailmasta piittaamatta, tunnelmoi omissa tunnelmissaan.
Ehkä niinkin, mutta maailma on sittenkin tässä, ympärillä,
ja hyvä niin. Täyteläinen maailma, joka runsaudessaan välillä väsyttää, mutta
on sentään elämäntuntua täynnä. Alkanut syksy on todellakin ollut täyteläinen.
Se on tuonut mukanaan kaikenlaista uutta ja avartavaa, niin kuin syksyyn aina
niin hyvin sopii – syksy on uusia alkuja ja mahdollisuuksia täynnä. Siksikin se
on niin kiehtova: käpertymisen ja avartumisen suloinen syleily.
Mutta voi, tarinoita olen ehtinyt lukea aivan liian vähän. Enkä niistä vähistäkään lukemistani ole oikein ennättänyt kirjoittaa. Tahtoisin kyllä tarttua
kirjaan toisensa jälkeen – lukea ne ja ajatella. Kaikki kiehtovat uutuudet kuiskuttelevat kutsuen
kertomuksiaan kohti, ja ihanat klassikot vaikertavat saamansa huomion
vähäisyyttä, mutta ei, en tahdo enkä voi lukea niitä kiireellä,
tuosta vain, nopsasti silmät ristissä elämys ahmaisten. Olen huomannut, että jos luen liian pikaisesti ja väsynein ajatuksin, liian paljon menee hukkaan. Siksi en tahdo lukea niin. Kirjoittaja ansaitsee kirjalleen aikaa.
Luen siis hitaasti, kiirehtimättä, tarinan kerrallaan. Kirjoitan tarinan
kerrallaan. Elän hetken kerrallaan. Vaikka niitä kaikkia onkin ehkä kesken useampia yhtä aikaa, hetkiä ja tarinoita. Elämä rönsyilee, niin myös luettavat ja kirjoitettavat kertomukset. Mutta nyt, tässä, hengitän juuri tätä hetkeä, aamun lempeää sumua.
Ihana ihana ihana kirjoitus. Voi miten teki sielulle hyvää lukea tämä. Minäkin pidän syksystä. Siitäkin, että luonto pala palalta kuolee herätäkseen taas keväällä eloon. Vuodenajat ovat mieletön rikkaus.
VastaaPoistaIhana ihana ihana kommentti, kiitos Omppu :) Ja niin, syksy on elämän ja kuoleman kiehtovaa toisiinsa kietoutumista - tekee hyvää nähdä kuinka kaikki vetäytyy lepoon herätäkseen keväällä taas. Vuodenajat ovat todellakin rikkaus! Ja ihanaa, että nyt on juuri tämä, syksy!
PoistaIhana kaimani! Syksy on minullekin rakkain vuodenaika. Se on jotenkin kaunein ja tietenkin kuulain, mutta myös kirjallisin. Syksy tuoksuu omenilta ja kirjoilta, maalta ja kynttilöiltä. Oi, onnea!
VastaaPoistaKiitos kommentistasi sinäkin ihana :) Ja kyllä, syksy on kaunein ja niin ihanasti tuoksuva! Kirjallinenkin se todella on, monella tavalla! Ihanimpia syksyn tuokioita on juuri se suloinen hetki, jona saa vetäytyä kirjan ja höyryävän teekupin ääreen ja kynttiläkin palaa...
PoistaMinäkin pidän syksystä, pidän myös keväästä. Syksyni alkaa hiljalleen, ei kalenterin mukaan 1.9. Minusta syksyn värien loisto, hedelmykset ovat upeita. Hehkuvat värit. Toivon vain syksyn jatkuvan ja jatkuvan, että talvea ei tulisi, että lumi jäisi pois.
VastaaPoistaKiitos kommentistasi Ulla! Syksyn värihehku on todellakin upeaa, joka vuosi yhtä ihanaa! Minusta tuntuu, että minun syksyni alkaa aina jo hyvin varhain, koetan etsiä sitä syksyn tuoksua jo kesän hehkussa... Ja minulle syksyn suloisuuteen liittyy kyllä myös lupaus talvesta ja lumesta - toinen suosikkivuodenaikani onkin tuo valkea aika :)
PoistaMinä niin jaan tuon kokemuksesi siitä, että kirjaa -ja sen kirjoittajaa - täytyy kunnioittaa antamalla kirjalle aikaa. Haluan rauhoittua lukemaan, haluan makustella, palata lukemaani ja antautua kirjan vietäväksi... En pysty lukemaan romaania hotkaisemalla (ellei sitten ole kysymys todella kepeästä viihteestä). Toki lukemisen tyylit vaihtelevat ja kukin tavallaan..
VastaaPoistaSyksy on ihanaa aikaa! Oletko huomannut, että varhaisaamut ovat jo pientä kirpeyttä täynnä? :)
Kiitos kommentistasi Kaisa Reetta! Ja niin, lukijoita on niin erilaisia. Minusta tuntuu, että minun ajatukseni ovat niin hitaita ja viipyileviä, että minun täytyy jo siksikin antaa kirjoille aikaa. Toiset prosessoivat asioita ehkä nopeammin, eikä lukukokemus siksi kärsi nopeammastakaan lukemisesta. Mutta olkaamme me omanlaisiamme, onnellisia hidastelijoita <3 Ja kiirehditään vain niiden kirjojen kohdalla, joihin kiirehtiminen sopii :)
PoistaJa voi, syksy on niin niin ihanaa aikaa! Ja olet oikeassa: aivan aikaisissa aamuissa on kyllä jo syksyn tuntua, joka toisinaan niin suloisesti on tiivistynyt sumuksikin... Mutta nämä päivät ovat yhä hämmentävän lämpimiä, odotan jo sitä kirpeää kuulautta :)