Onko
kirjoittaminen hidasta? Vai nopeaa? Tai: onko
kirjoittamisella aikaa? Onko kirjoittamisella – tai kirjoittaminen – ylipäätään
aikaa ollenkaan? Vai onko se ehkä pikemminkin tilaa?
Ehkä
kirjoittaminen on monta. Joskus se ainakin on putous ja pauhu, joskus hiljainen
lepäävä lampi. Joskus määrätön meri ja kaikki sen syvyys, joskus iloinen,
kimmeltävä kevätpuro.
Mietin
kirjoittamisen aikaa ja tilaa, koska huomaan vaihtelun. Toisinaan (ehkä usein)
olen hidas. Toisinaan taas nopea. Voi olla myös näin: olen nopea kirjoittamaan,
mutta hidas saamaan valmiiksi. Ja näin: toisinaan kirjoittaminen kerää itseään
kauan, mieli kirjoittaa pitkään ennen kuin sormet.
Miten,
ylipäätään, voi mitata kirjoittamisen aikaa, koska kirjoittaminen on niin
paljon muutakin kuin sanojen kirjaamista? Koska se on jatkuvaa matkantekoa,
jatkuva prosessi? Jatkumo, jolla ei ehkä ole alkua eikä loppua?
Onko ajalla,
ylipäätään, merkitystä? Ehkä ei. Ehkä merkitystä on vain kirjoittamisella
itsellään. Sillä, että matka on. Prosessi. Tila. Vaihtuvakasvoiset vedet.
Nyt, ihan kohta, avaan tiedoston. Tiedoston,
joka tulvii, tulvii, ja jonka aaltoihin minulla on kiire, kiire. Aaltoihin, joissa ehkä menen sekä aikaan että tilaan.
Kaunista maaliskuun
lauantaita sinulle, joka piipahdit. Täällä pakkanen paukkuu yön jäljiltä vielä liki
kahdessakymmenessä, taivas loistaa. Ihana aamu, läsnä koko valoisa kaikkeus.
Jotkut kirjoittavat runon suoraan paperille, mutta minulla menee aikaa pohtia oikeita sanoja. Goethekin kirjoitti Faustiaan kolmekymmentä vuotta. Kirjoitustapa riippuu varmaan ihmisestä ja tilanteesta - olisi ihana osata kirjoittaa nopeasti valmista tekstiä, mutta hiljaa hyvä tulee...
VastaaPoistaPearl Clover, joskus (tai aika usein) tuntuu, että nopeus on yliarvostettua ja että oikeastaan hitaasti ehtii toisinaan enemmän, ja ihan noin niin kuin yleensäkin. Ja kyllä, kirjoitustapa riippuu tosiaan ihmisestä ja myös tilanteesta, siitä mitä se yksi sama ihminen milloinkin kirjoittaa ja millaisella hetkellä.
PoistaHiljaa hyvä tulee, olen samaa mieltä. Kiitos paljon kommentistasi ja kaunista kevättalven päivää <3
Postauksessasi tuoksui meri ja kirjoittamisen ikävä:
VastaaPoista"Jos lyökin hurja kuohupää tai aalto hymyää, niin aina rinnan riemussa on myöskin ikävää." Kirjoittamisen ikävää...
Tapio Rautavaaran sanoin, josta tämä korvamato: "Vain merimies voi tietää", mutta selkeästi myös kirjoittaja; aaltoilevaa sunnuntaipäivää:)
Meri ja kirjoittamisen ikävä... Ihana tuoksutulkinta :)
PoistaKiitos paljon Takkutukka ja lempeälaineista sunnuntai-iltaa sinulle <3
Minä olen myös pohtinut viimeaikoina omaa suhtautumistani kirjoittamiseen, kiitos osittain näiden sinun aihetta käsittelevien tekstiesi. Tuntuu siltä, että suhteeni kirjoittamiseen on vaihdellut ajasta aikaan. Tällä hetkellä suhtaudun siihen miltei pragmaattisesti: yksinkertaisimmillaan kirjoittaminen on minulle suorite, jolla siirrän ajatukseni tekstiksi. Minulla täytyy siis olla ns. valmis ajatus ennen kuin ryhdyn kirjoittamaan, toki niin, että ajatus voi kirjoittamisen myötä kehittyä ja muuttua.
VastaaPoistaJa sitten voi yhtäkkiä tapahtua se ihme, että kirjoittaminen ottaa vallan ja vie minut jonkinlaiseen flow-tilaan. Pragmaattisuus lentää ulos ikkunasta ja sijaan tulee mysteeri :)
Kiitos jälleen Katja ihanasta, pohdintoja herättävästä lukuhetkestä! <3
Kaisa Reetta, onpa ihanaa jos nämä mietelmät ovat osaltaan herättäneet pohdiskeluja :)
PoistaVarmasti suhde kirjoittamiseen muuttuilee meillä kaikilla, sävyt ja tunnelmat ja tarkoitukset ja toiveet vaihtelevat...
Kiteyttäen kirjoittaminen on juuri tuota kahtalaisuutta: pragmaattisuutta ja mysteeri! Ja näiden kahden välinen suhde ja tasapaino riippuu tietysti aina myös siitä, mitä ja miksi milloinkin kirjoittaa. Molemmille on kirjoittamisessa paikkansa, ja välillä tarvitaan enemmän pragmaattisuutta, välillä taas on saatava upota mysteeriin.
Tuo ajattelun ja kirjoittamisen suhde on muuten myös ikuisesti mielenkiintoinen. Minulle kirjoittaminen on hyvin paljon myös juuri ajattelua ja ajatusten etsimistä ja kirkastamista, mutta toisaalta tarvitaan jokin lähtöajatus pohjaksi - joku jota lähdetään etsimään ja kirkastamaan... Ja entäs sitten se ajatuksen ja tunteen suhde! Aah, kiehtova kirjoittaminen :)
Kiitos paljon sinulle Kaisa Reetta ja pragmaattisuuden ja mysteerin sopusointua <3