Minnalle

Hei Minna, ja lämmin syntymäpäivätervehdys sinulle! Pahoittelen, taas, että tulee niin kovin harvoin pidettyä yhteyttä – usein olet mielessäni, mutta aina vaan tämä kirjoittaminen sitten jää. Viime vuonna taisi syntymäpäiväkorttikin jäädä lähettämättä, oli niin paljon kaikkea muuta juuri sillä kohtaa kevättä. Anteeksi!

Tiedän kuitenkin, että olet niitä, joiden kanssa voi pitkänkin ajan päästä jatkaa siitä, mihin viimeksi jäätiin. Tosiystäviä, siis. Ja sinä kun jo olet myös siellä ajan tuolla puolen, niin luulen, ettei ajalla ylipäätään ole sinulle niin väliä. Sinähän olet jo ikuisuutta – sinä ja teoksesi. Yksi vuosi sinne tai tänne taitaa olla vain pieni pisara ikuisuuden meressä.

Ja todellakin, niin, ikuisuutta – teostesi suhteen olet ikuisuutta ikävä kyllä myös siinä surullisemmassa mielessä. Viime viikolla luin lähestyvän merkkipäiväsi kunniaksi uudelleen yhden keskeisimmistä klassikkonäytelmistäsi, Työmiehen vaimon, ja mietin, taas, miten surullista on, että sen käsittelemät kysymykset yhteiskunnallisesta eriarvoisuudesta ja yhteiskunnassa kaikuvista, ihmisyksilöä alaspainavista äänialoista ovat edelleen ajankohtaisia. Toki moni asia on muuttunut sinun ajoistasi, mutta ihmismielen itsekkyys ja kyvyttömyys empatiaan, toisen aitoon kohtaamiseen, ovat surullista kyllä edelleen myös tätä päivää. Milloin, voi milloin, tämä ihmiskunta oppii! Milloin on ihmiskunta kykenevä ymmärtämään sen, mitä historia kertoo, ja näkemään, mitä silmien alla kaiken aikaa tapahtuu! Milloin on ihmiskunta kykenevä vaihtamaan suuntaa!

Toisaalta ei saa luopua toivosta, eihän. Sinä et luopunut, ja juuri toivon vuoksi sinä myös kirjoitit, eikö niin: näyttääksesi, mikä on väärin, ja mikä pitää muuttaa. On myös lohdullista, että Työmiehen vaimoonkin sisältyy kaikessa sen murheellisuudessakin myös toivoa: kirjoittaessasi Johannan pienen pojan juuri Vapun kasvatettavaksi kirjoitat näytelmään myös mahdollisuuden toisenlaisesta tulevaisuudesta.

Teoksissasi, kuten Työmiehen vaimossakin, on usein hienoa myös se, että ne ovat monella asialla samaan aikaan. Työmiehen vaimo esimerkiksi on vahvasti naisasian asialla, mutta samalla se puhuu voimakkaasti yhteiskunnallisesta eriarvoisuudesta yleisemminkin. Ja siitä, niin, miten kovin pieni on pieni ihminen maailman ja toisten ihmisten puristuksissa. Viinanperkelettäkin sinä näkyvästi kritisoit: siinähän juuri on, osaltaan, koko tämänkin murhenäytelmän alku ja juuri. Ja varmasti olisi, Ristolla esimerkiksi, ollut mahdollisuus valita monessakin kohtaa toisin. Maailma on monella tavalla vaikea paikka, mutta joskus olisi myös yksilöllä paremman valinnan mahdollisuus. Toisella mahdollisuus valita on tosin toista paljon suurempi. Ristoa ja Johannaa tässä nyt ajattelen esimerkiksi, sitä miten erilaiset valinnan mahdollisuudet heillä olivat. Vaikea oli Johannan valita pois sitä mikä oli.

Minna, minä ihailen sinua niin. Ihailen rohkeuttasi ja kirkkaita näkijän- ja sanojanlahjojasi – sitä, miten osasit ja uskalsit nähdä yhteiskunnalliset vääryydet ja myös nostaa ne esille. Sinussa yhdistyivät pelkäämätön yhteiskunnallinen vaikuttaja ja herkkä taiteilija. Olit palava sydän ja terävä järki. Niitä kirjailijattaria, joiden jälkiä kirjallisuutemme historiassa ei voi kuin ihailla – ihailla ja kunnioittaa.

Tuli nyt vähän pikainen kirje tästäkin, päivä odottaa. Mutta oikein rakkaita ja lämpöisiä terveisiä sinulle täältä ajan tältä puolen, ja palataan taas, eikö niin?

Katja