tiistai 10. lokakuuta 2017

Ajatuspolkuja suomalaisen kirjallisuuden päivänä






Tänään, 10.10., vietetään Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivää. Päivä onkin hulmuavat lippunsa ansainnut, sekä Kiven että kirjallisuutemme nimissä.

Aleksis Kiven Seitsemän veljestä (1870) oli aikoinaan ensimmäinen suomenkielinen romaani tai ainakin ensimmäinen merkittävä. Ensimmäinen suomalainen romaani se ei sen sijaan ollut, sillä ennen Kiveä maassamme oli jo kirjoitettu monia ruotsinkielisiä teoksia. Ensimmäinen suomalainen romaani olikin Fredrika Wilhelmina Carstensin Murgrönan (1840, suom. Muratti vuonna 2007), hieman sentimentaalinen, kirjeromaanin muotoon kirjoitettu rakkauskertomus. 1800-luvun yhteiskunnallisista olosuhteista ja sääty-yhteiskunnan lainalaisuuksista johtuen romaanikirjallisuutemme syntyi juuri ruotsinkielisenä, mutta vuosisadan loppua kohti tapahtuvat muutokset johtivat lopulta siihen, että tilaa ja mahdollisuuksia alkoi vähitellen syntyä myös suomenkieliselle kirjoittamiselle ja kirjallisuudelle. Sydämellinen kiitokseni kaikille noiden aikojen uutterille edelläkävijöille, sekä suomen että ruotsin kielellä kirjoittaneille!

Kaikki suomalainen kirjallisuus ei tietenkään edelleenkään ole suomenkielistä ja hyvä niin. Suomalaisuus ei ole vain yksi, vaan se on monta, ja tässä moneudessa on myös suomalaisuuden rikkaus. Suomenkielisen kirjallisuuden rinnalla meillä on edelleen valtavan hienoa suomenruotsalaista kirjallisuutta, ja kirjallisuutemme kokonaiskuvaa rikastaa myös (valitettavan vähälle huomiolle tosin monin tavoin jäävä) saamenkielinen kirjallisuus. Yhteiskuntamme ja kulttuurimme monipuolistuminen avaa varmasti ajan mittaan mahdollisuuksia myös yhä laajemmalle suomalaisen kirjallisuuden käsitteelle, ja onkin hyvä muistaa, tässäkin, ettei rakkaus omaan isänmaahan, kulttuuriperintöön ja äidinkieleen suinkaan tarkoita sulkeutumista ja sulkemista. Oikeastaan tuntuu siltä, että juuri rakkaus päinvastoin avaa. Se, mikä johtaa sulkeutumiseen ja sulkemiseen, on jotakin ihan muuta.

Itse olen niitä suomalaisia, jotka ovat kasvaneet juuri suomen kieli kehtonaan. Olen kasvanut hahmottamaan itseni ja toiset ihmiset, koko ihmisyyden ja maailman juuri tämän rakkaan kielen kautta. Siksi juuri tämä kieli ankkuroi minut maailmaan ja maailman minuun. Jos minulla olisi jokin toinen kieli, sekä minä että maailmani olisimme hieman toisenlaisia – alkaen ihan jo siitä, että esimerkiksi minun aamuni ei olisi aamu. Se olisi jotakin muuta, ehkä morning, morgon, mañana, Morgen, hommik tai утро, ja siksi siinä olisi myös ihan erilainen sointi, erilainen tuntu ja tunnelma. Nyt, tässä ja tällaisena, minun aamuni on pehmeä ja hieman pyöreä, aurinkoinen ja utuinen samaan aikaan. Siinä on jotakin, joka sekä avaa että kätkee, ja se on, juuri minulle, mitä parhain ja oikein sana aloittaa uusi huomen. Mutta niin: millä kielellä aamu sitten ikinä sanotaankin, se merkitsee tietenkin myös tiettyjä samoja asioita, mutta samalla siinä kuitenkin on juuri sen oman kielen tuntu ja sävy.

Koska oma kieleni on se, jonka sylissä olen kasvanut ja itseni ja maailman oppinut (tai paremminkin: jonka sylissä kaiken aikaa olen itseäni ja maailmaa oppimassa), on minulle ominta myös lukea juuri omalla kielelläni kirjoitettua kirjallisuutta. En lakkaa pohtimasta, ihailemasta ja hämmästelemästä, miten loputtoman kiehtovaa on, että kieli on samaan aikaan sekä jaettua että omaa ja että tämä yksi ja sama kieli voi taipua niin moneen rytmiin, tyyliin ja ääneen, niin moneen erilaiseen tapaan jäsentää tätä yhteistä maailmaa tällä yhteisellä kielellä. On huikeaa, että tällä yhdellä ja samalla, melko pienellä kielellä on syntynyt niin monien kirjallisuuksien kirjo. Ja aina vaan yhtä kiehtovaa on myös se, että meillä kaikilla yhteistä kieltämme puhuvilla ja kirjoittavilla on tämä yhteinen välineemme, mutta samalla meillä jokaisella on myös se ihan oma äänemme, jolla sitä käytämme. Ja  äänemme, niin, sekin lienee aina myös sekoitus toisia ääniä, samalla kertaa sekä omamme että monelta suunnalta lainattu.

Ja mitä tähän omaan kirjallisuuteemme tulee, on se tietenkin vain pieni kaistale maailmankirjallisuuden kainalossa, ja on äärettömän tärkeää muistaa, ettei kirjallisuuttamme ilman maailmankirjallisuutta edes olisi. Kirjallisuus tarvitsee koko laajan avaruutensa kasvaakseen ja kukoistaakseen, ja myös tämä meidän kotoinen kirjallisuutemme kiinnittyy aina johonkin itseään laajempaan. Myös se sekä kerää itseensä että antaa itsestään, on erottamaton osa kirjallisuuden avaraa ja monipolkuista kokonaismaailmaa, ja varmasti myös sekä tietoisesti että tiedostamattaan.

Minulle juuri tämä oma kirjallisuutemme on kuitenkin se kaikkein rakkain. Erityisen rakasta minulle on vanha kirjallisuutemme ja ne syvät, kirjallisuuden historiaa henkivät henkäykset, joita se aikojen takaa minulle henkii, mutta iloitsen suuresti ja lämpimästi myös tämän päivän kirjallisuudestamme ja ennen kaikkea siitä, että sen monimuotoisuudesta riittää helmiä hyvin erilaisille lukijoille.

Ja ei, rakkauteni omaan kirjallisuutemme ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö rakasta voisi olla ja olisi myös muu kirjallisuus ja ettenkö myös muuta kirjallisuutta ja esimerkiksi sen kääntämistä arvostaisi, vaan ennen kaikkea se tarkoittaa sitä, että juuri suomalaisessa kirjallisuudessa on minulle koti. Tämän pienen maan ja pienen kielialueen lukijana minusta myös tuntuu, että minulla on kuin onkin lupa rakastaa kaikkein eniten juuri tätä omaa, kotoista kirjallisuuttamme. Joskus on tietenkin paikallaan myös lähteä kotoa pois, maailman avaruutta katsomaan, mutta ihaninta on sittenkin aina se paluu.

Toivotan oikein hyvää Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivää – kaikessa sen rikkaudessa

9 kommenttia:

  1. Kiitos, sinulle myös hyvää Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivää Katja ♥
    Minulle tämä on tärkeä ja rakas pävä myös siksi, että tämä on minun ja mieheni hääpäivä ♥
    Suomessahan on kirjoitettu kirjoja jo vuosisatoja, kenties pitempäänkin. Mikael Agricola oli ahkera kirjailija, tosin hänellä oli siinä hommassa myös oppipoikia. ABC-kiria ja Raamattu kirjoitettiin suomeksi. Piti vain keksiä ensin miten sanat kirjoitetaan. Muitakin kirjoittajia löytyi keskiajalta, kun luin Ilari Aallon Matkaopas keskiajan Suomeen teosta vuosilta 1100-1500.
    https://kirjasahkokayra.blogspot.fi/2016/12/ilari-aalto-matkaopas-keskiajan-suomeen.html
    Minusta on todella kiinnostavaa ja mielenkiintoista miten suomen kieli on kehittynyt ja mistä lainasanat ovat tulleet ja mihin muotoon ne muuttuvat eri murteissa. Ensimmäinen Raamattu ja muut kirjat muistutti Turun murretta, koska Agricola asui Turussa ja Turku oli ns. pääkaupunki. Historia on mielenkiintoista.
    Luin vasta Maria Jotunin Kun on tunteet novellikirjan vuodelta 1913 ja siinä teksti on jo aika vanhahtavaa ja esim. ikä sanottiin esim. viisikolmatta.
    Tuo Syyskukkia teos on hurmaava ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, kiitos sinulle ja tunnelmallista Aleksis Kiven, suomalaisen kirjallisuuden ja hääpäivän iltaa ♥

      Ja juuri näin, kirjoja on täälläkin kirjoitettu jo vuosisatoja, tässä vaan raapaisin nyt vain tuota romaanikirjallisuuden puolta ja sitäkin vain hitusen. Kirjallisuutemmehan myös alkaa jo kauan ennen kirjoitettua kirjallisuutta, kaukaa kansan suullisesta runo- ja laulu perinteestä.

      Agricolan aikainen kieli ja ylipäätään tuo kirjakielen kehittyminen on kyllä oma mielenkiintoinen lukunsa, jota aikoinaan sain opinnoissakin ihmetellä :) Kielen historia on tosiaan kiinnostavaa ja tärkeä osa myös kirjallisuuden ja laajemminkin kulttuurin historiaa. Ja tuo Matkaopas keskiajan Suomeen löytyy muuten meiltäkin, mutta toistaiseksi sitä on lukenut enemmän tytär kuin minä :)

      Minua viehättää tuossa vanhassa, esim. vuosisadanvaihteen kirjallisuudessa myös juuri tuo vanhahtava kieli, se jotenkin soi minulle sopivalla sävelasteikolla. Ja eikö vaan olekin kaunis tuo Syyskukkia, Wikimedia Commonsista löytää kaikkea ihanaa ♥

      Poista
    2. Saamenkielisissä uutisissa oli eilen uutinen Inariin perustetusta kalakirjastosta. Yhden miehen suurtyö ja teoksia on tuhansia ja seassa satoja vuosia vanhoja mm. väitöskirjoja kaloista jne. Nämä vanhat suomalaiset teokset on saatu ulkomailta, sillä Turun paloissa menetettiin kirjat. Ajattele mitä aarteita siellä on ollut. Siellä on voinut olla varhaisempia suomalaisia romaaneja ja runokirjoja, joita painettiin vähän, tai osa oli tietysti käsinkirjoitettuja.

      Poista
    3. Nyt minä vinkkasin väärää kirjaa eli tarkoitus oli vinkata Lari Kotilaisen Kielen elämä-Kieli eilisestä huomiseen historiakirjaa
      https://kirjasahkokayra.blogspot.fi/2017/07/lari-kotilainen-kielen-elama-suomen.html

      Poista
    4. Mai, hieno uutinen tuo! Turun palossa on varmasti menetetty paljon, emmekä tietenkään voi tietää mitä kaikkea. Varmasti on paljonkin jäänyt historian hämärään. Surullista, mutta kai sitten myös välillä väistämätöntä.

      Ja hehhee, minä puolestani ajattelin ihan tyytyväisenä että voi siinä Matkaoppaassa varmasti kirjoittajiakin olla :) Mutta juu, myös tuo Kotilaisen kirja on kyllä lukulistalla, kiitos kumminkin tästäkin vinkistä ♥

      Poista
  2. Kaunis kirjoitus Aleksis Kiven päivän kunniaksi. Jaan tunteesi suomen kielen suhteen, minullekin se on koti, vaikka luenkin, edelleenkin, enemmän käännettyä. Se liittyy ilmeisesti vahvaan perinteeseen lapsuuden kodissani, jossa kieliä on aina harrastettu. Matkusteluun liitettynä se perinne on jotenkin aina kääntänyt katseen enemmän maailmankirjallisuuteen. Luen sen silti enimmäkseen käännettynä ja olen tosi kiitollinen ammattitaitoisille kääntäjillemme. Mitään muuta kieltä en osaa samalla tavalla makustella ja vivahteista nauttia kuin tätä omaa. Hyvää Aleksis Kiven päivää, Katja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, kiitos ♥ Minua välillä ihan harmittaa, että olen niin huono lukemaan ihan jo englannin- ja ruotsinkielisiä klassikoita alkuperäiskielellä. Toisaalta haluaisinkin, mutta sitten on juuri tuo, että haluan lukea kaunokirjallisuutta juuri tällä omalla kielelläni - ja niin, juuri siksi, että siten saan siitä parhaiten kaikki ne vivahteet. Kääntäjien työ on kyllä valtavan arvokasta ja laadukkaat käännökset ansaitsevat kaiken mahdollisen kunnian. Ja toki minäkin luen myös käännöskirjallisuutta, mutta jotenkin vaan on rakkainta ja läheisintä tuo omamme. Kiitos vielä ja oikein hyvää Aleksis Kiven päivän iltaa sinullekin.

      Poista
  3. Ihan totta että sama sana saattaa kuulostaa toisella kielellä aivan erilaiselta, ja niistä tulee jokaiselle mieleen erilaisia mielikuvia. Aamu ja ilta ovat kauniita sanoja! Itselläni tulee nyt mieleen sana lempeys, joka kuulostaakin suomeksi pehmeältä. Saksaksi se on kuitenkin Zärtlichkeit, mikä kuulostaa minusta aivan vastakohdalta. En pitkään tajunnut sen oikeaa merkitystä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pearl Clover, eikö vain? Aamu ja ilta ovat todella kauniita sanoja, samoin tuo lempeys. Suomen kielessä on paljon pehmeitä, helliä sanoja. Ihana kieli! Kiitos sinulle ♥

      Poista



Kiitos kommentistasi - keskustelu avartaa!