Alkanut vuosi on tuonut mukanaan lumen ja pakkasen. Vuoden
ensimmäisenä päivänä satoi hennon valkean, toisena lunta tuli lisää,
kolmantenakin. Hyvä enne, niin uskon. Nyt päivien pakkasaurinko on kirkas, melkein sokaiseva, mutta
illaksi maailma piiloutuu lumen pehmentämään pimeään...
Talvinen maailma tuntuu hyvältä, oikealta, omalta. Ja
miten merkillinen ihmisen mieli onkaan: usein, nytkin, se melkein unohtaa että
joulu oli musta, jos lumen sataa pian joulun jälkeen. Ehkä on hyväkin niin – muisti
saa kehystyä uuden, puhtaan lumen taikavaipalla.
Pian on taas aika viedä kuusi pois. Kerätä koristeet
laatikkoon. Aina siihen liittyy surua. Mutta myös luottamusta uudesta joulusta.
Ehkä sekin on yksi elämän kuva, menneen ja tulevan samanaikaisuus, tässä
hetkessä, nyt.
Ja amaryllis kukkii, ihana valkea kuningatar. Maa valkea
ja kukka, eikö ole valkea silloin koko maailma, mieli puhdas ottamaan vastaan
tulevan. On hyvä mennä hiljalleen arkea kohti.
Hyvää loppiaisviikonloppua ja kauniita tammikuun päiviä
toivotellen,
Kamarin Katja
PS. Tänään sopisi mitä mainioimmin lukea vaikka Shakespearea, mutta minä taidan tänä loppiaisaattona jatkaa kuitenkin Hannu Mäkelän muistelmia :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi - keskustelu avartaa!