Päivi Haanpää: Sanataideohjaajan opas (2015)

  Sanataide on mielikuvituksen vapautta, oivaltamisen riemua,

omien kokemusten ja tunteiden ilmaisua.

Näin kirjoittaa Päivi Haanpää ja minä hihkaisen kyllä! Sanataide on minusta yksi kauneimpia kielemme sanoja: se yhdistää toisiinsa sanat ja taiteen, luo lempeänsuloisen liiton joka sallii ja mahdollistaa paljon. Siinä ei ole rajoja vaan rajattomuutta. Myös sanataideohjaajan työ on tästä näkökulmasta melkoisen kiehtovaa – erilaisten, erilaisia tekstejä kirjoittavien kirjoittajien ohjaamista sanojen ja taiteen äärellä.

Tämän teos, hiljattain ilmestynyt Sanataideohjaajan opas (2015), on vastaus siihen tyhjiöön, joka suomalaisessa sanataideohjaajien työtä käsittelevässä kirjallisuudessa on tähän asti ollut.  Kuten teoksen kirjoittaja Päivi Haanpää sanoo, kirjoittamisen oppaita on jo runsaastikin, mutta opettamisen näkökulmasta kirjoitettua kirjallisuutta ei käytännössä juuri ole. Uskoisinkin, että hänen teoksensa vastaa aitoon ja todelliseen tarpeeseen. Haanpää itse on työskennellyt sanataideohjaajana jo toistakymmentä vuotta ja kirjoittanut oppaansa omien kokemustensa pohjalta, mikä näkyykin oppaassa vahvana asiantuntemuksena.

Itse olen kirjoittamisen harrastajana ja opiskelijana pikemminkin sanataideoppilas kuin -ohjaaja, mutta minua kiinnosti suuresti lukea myös tämä ohjaajan näkökulmasta kirjoitettu opas. Omat opintonikin ovat toki siinä mielessä toisenlaiset kuin varsinaiseen sanataideryhmään kuuluvalla, että opiskelen etäopintoina ylhäisessä yksinäisyydessäni. Saan tehtävistäni myös numeerisia arvosanoja, jotka eivät, kuten Haanpää huomauttaa, juuri kuulu sanataideryhmiin (yliopisto-opintoihin ne sen sijaan luonnollisesti liittyvät). Yhteistäkin silti on – jo se, että tehtävilläni on ohjaaja, joku joka ne muotoilee ja lukee. Ohjaaja antaa tehtävistäni myös sanallista palautetta, purkaa kirjoittamaani huomioiksi, kehittämisehdotuksiksi, kiitoksiksi. Johdatusjaksolla olin myös mukana ryhmässä, jakson ajan hengitelleessä verkkoyhteisössä, joka – kuten asiaan kuuluu – toimi ohjaajan ohella myös palautteenantajana.

Oli mielenkiintoista kurkistaa pöydän tuolle puolen ja niihin maisemiin, joita ohjaaja työssään katselee. Tämä antaa tiettyjä valmiuksia ja laajakatseisuutta myös oppijan rooliin ja samalla mahdollisuuden tunnustella asioita vaihtoehtoisesta näkökulmasta. Ja – kuten arvelin – opas antaa kyllä paljon myös kirjoittamisen oppijalle, vaikka Haanpää onkin tarkoittanut sen ennen kaikkea ohjaajille: Tämä kirja ei myöskään ensisijaisesti palvele harrastajakirjoittajia, jotka haluavat oppia kirjoittamaan paremmin. Huomio on muualla: ohjaajassa. Ohjaajan näkökulman kautta myös oppija saa kuitenkin ajateltavaa ja pohdiskeltavaa.

Haanpää luo teoksessaan katsauksen sanataiteen opettamisen historiaan (ja oi, pakko hihkaista että mukana ovat myös Elisabeth Järnefeltin ja Minna Canthin kirjalliset piirit), pohtii ohjaajan identiteettiä ja roolia, hahmottelee opetuskokonaisuuksien kokoamista, käsittelee palautteenantoa ja viivähtää myös ohjaajan omassa hyvinvoinnissa. Näistä aineksista rakentuu selkeä ja napakka kokonaisuus ja uskoisin, että mukana ovat juuri ne keskeiset kohdat, jotka sanataideohjaajan polkuja suunnittelevan tai sellaisena jo toimivan on hyvä huomioida. Kuten Haanpää itsekin toteaa, oppaan ei kuitenkaan ole tarkoitus olla tyhjentävä vaan ennen kaikkea keskustelua avaava. Lopussa on vielä harkittu kirjallisuus- ja linkkilista, joka sisältää sanataideoppaita sekä sanataidekoulujen www-osoitteita ja muita aiheeseen liittyviä internetsivustoja.

 

Olen mm. ohjaajan keskeisistä ominaisuuksista erittäin samaa mieltä kuin Haanpää. Esimerkiksi nämä ajatukset allekirjoitan täysin: Minimivaatimus on kiinnostus, rakkaus kirjallisuuteen. --- Hyvä ohjaaja ei tunne ja tyrkytä vain omaa kirjoittamistapaansa. --- Hyvä ohjaaja on ainakin reilu, kannustava ja kärsivällinen. --- Ohjaajalla on paljon valtaa. Se täytyy tiedostaa, ettei ala käyttää valtaansa väärin. Yksi tärkeimmistä huomioista on myös tämä: Pelkkä negatiivisuus on tuhoisaa.

Opas ei ole varsinainen harjoituskirja, ts. se ei tarjoile harjoitusvalikoimia sanataidetunneille vietäviksi, mutta sen sijaan se antaa yleisluontoisia vinkkejä ja ideoita ja auttaa hahmottamaan erilaisia harjoitustyyppejä orientoivista harjoituksista teoriaharjoituksiin ja terapeuttiseen harjoituksiin jne. Se tähdentää myös prosessin merkitystä kirjoittamaan oppimisessa ja riemastunut allekirjoitteluni jatkuu:

Sanataideopetuksessa kiinnostuksen kohteena on paitsi lopputulos myös prosessi. Joskus itse tekovaihe on arvokkaampi kuin lopputulos.

ja

Olennaista on tunnistaa omalle työskentelylle tyypillisiä piirteitä, niin vahvuuksia kuin ongelmakohtiakin. 
Itsetuntemus on kirjoittajalle tärkeä työkalu.

Mielenkiintoista muuten on, että sanataideohjaajalle ei Suomessa tällä hetkellä ole virallisia pätevyysvaatimuksia. Osasyyksi tähän samoin kuin kirjoittajakoulutuksen hitaaseen kehittymiseen Haanpää mainitsee sen yhä kummallisen itsepintaisen käsityksen, että kirjoittaa osaa jollakin tavalla jokainen ja erityislahjakkuudet heräävät kukoistukseensa omia aikojaan. Minäkin olen tunnustanut aiemmin ristiriitaisen suhtautumiseni kirjoittajaopintoihin, mutta uusien ajatusten ja kokemusten myötä olen yhä enemmän sitä mieltä, että opinnoilla voi parhaimmillaan olla paljonkin annettavaa. Mikään oikotie onneen ne eivät ole, mutta opettavat kyllä kirjoittajalle (ja ehkäpä ohjaajallekin) monenlaista.

Niin, Sanataideohjaajan opas palvelee siis ennen kaikkea aloittelevia ja miksei vähän kokeneempiakin sanataideohjaajia. Sillä on kuitenkin annettavaa myös kirjoittajalle. Opas kantaa mukanaan mm. hienoja kiteytyksiä, joista on iloa molemmille. Sellaisia kuten tämä:

On hyvä muistaa, että kirjoittajana kasvaminen on myös ihmisenä kasvamista. 

Kaikki taiteen tekeminen ja opiskelu on myös omaksi itseksi kasvamista.

Paikoin sillä on sanottavaa myös ihan vain lukijalle: on mielenkiintoista pysähtyä hetkeksi pohtimaan esimerkiksi sitä, onko elämyshakuinen, kielitietoinen, analyyttinen, samaistuva, eskapistinen, tieto-orientoitunut vai genreorientoitunut lukija – vai kenties jokin suloinen sekamelska.

Lopuksi vielä yksi viisaus, joka on niin totta:

Kirjoittaminen, elämä ja oppiminen kulkevat limittäin,

eikä aina voi olla varma, mistä kulloinkin on kyse.

***************

Päivi Haanpää: Sanataideohjaajan opas. 137 s. Avain 2015.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.