lauantai 4. marraskuuta 2017

Kirjablogi(e)n merkityksistä (huoh)






Ikuisuusaihe kirjablogien ja ammattikritiikin suhteesta ja blogikirjoittajien mutuhuttuilusta ja sananvapaudestakin on taas viime aikoina tainnut olla kovasti pinnalla, vaikka minä täällä pienen ja ajastaan aina jäljessä olevan kamarini katveessa olenkin ollut siitä aika autuaasti ulkona. Luettuani Kaisa Reetan ja Ompun aihetta käsittelevät kirjoitukset alkoi kuitenkin sen verran ajatteluttaa, että päätinpä minäkin ottaa keskusteluun oman pienen (ööh, paisuneen) puheenvuoroni verran osaa. Kaisa Reetta ja Omppu kirjoittivat kyllä aiheista jo niin hyvin ja käynnistivät niistä myös niin vilkkaat keskustelut, että tämä nyt on enää tämmöistä piiperrystä asian tiimoilta, mutta kun en nyt näköjään malta olla työntämättä lusikkaani soppaan, niin tässäpä sitten vielä jokunen miete asiasta tai ainakin sen vierestä.

Keskustelu kirjablogien ja ammattikritiikin suhteesta on oikeastaan vähän älytön, vaikka tottapa sitä sitten myös tarvitaan. En kerta kaikkiaan ymmärrä, miksi niiden muka on niin vaikeaa mahtua samaan maailmaan. Luultavasti olen vaihteeksi tyhmä ja yksinkertainen, mutta olkoon sitten niin. Minusta kuitenkin molempia tarvitaan ja molemmille on paikkansa, eivätkä ne ole mitenkään toisensa poissulkevia vaan päinvastoin toisiaan täydentäviä. Mutuhuttuilu taas taitaa olla ihan jo myötäsyntyinen inhimillinen ominaisuus, joka toisinaan varmasti johtaa kauniisti sanoen merkillisiin ratkaisuihin ja käsityksiin mutta jolla esimerkiksi kirjakeskustelun puolella on kyllä oma perusteltu paikkansa; meneehän se nyt kumminkin juuri niin, että lukija lukee kirjan ja kokee sen juuri sillä omalla tavallaan. Sananvapaus taas on kimurantimpi juttu, johon paneutuminen vaatisi vähintään esseekokoelman verran tilaa, joten siihen en nyt enempää tässä mene. Tyydyn toteamaan vain sen, että oma näkemykseni sivistyneestä sananvapaudesta on kuta kuinkin se, että se on myönteinen mahdollisuus ilmaista oma mielipiteensä hyvässä, rakentavassa ja kanssaihmisiä kunnioittavassa hengessä.

Ammattikritiikkiin en myöskään tässä enempää puutu, vaan pyörittelen mietteitäni ihan vain näin blogikirjoittajan ja -kirjoittamisen kokemusvinkkelistä. Oma blogini on verraten pieni, melko marginaalinen (kirja)blogi, ja kokemukseni blogikirjoittajana perustuu siis vain ja ainoastaan tällaisessa pikkuisessa kamarissa kirjoitteluun. Oma blogini myös luonnollisesti edustaa vain yhdenlaista blogikirjoittamisen tapaa. Toki kirjoitukseni ovat keskenään erilaisia (ja eritasoisia!), mutta jonkinlainen yleislinja täällä silti lienee.

Lukijana olen sen sijaan lukenut tietysti hyvin monenlaisia blogeja, joista tässä nyt tuumiskelen siis ennen kaikkea niitä kirjoihin keskittyviä. Kirjablogien kirjo onkin hyvin laaja ja hyvä niin. Läheskään kaikkia kirjablogeja en edes tiedä (niitä kuuluu olevan noin pari sataa), mutta muutamia niistä, jotka tiedän, voisin luonnehtia vaikkapa sanoilla räväkkä, raikas, kuulas, seesteinen, pirskahteleva, analyyttinen – mukaan mahtuu siis monenlaisia, eri tavalla hienoja ja myönteisinä näyttäytyviä tapoja kirjoista ja kirjallisuudesta kirjoittaa. Jatketaan tällä raikkaan monenkirjavalla linjalla. Jokainen blogi on omanlaisensa, ja siinä on – kuten monet kerrat onkin ansaitusti todettu – juuri se blogimaailman rikkaus. Jokainen kirjoittaja saa olla omanlaisensa, ja monenkirjavuus mahdollistaa luettavaa myös monenlaisille lukijoille.

Itse olen alusta alkaen miettinyt, vaihtelevassa määrin, myös sitä, mitä ja miksi tänne kamariini oikein kirjoitan – mitä nämä kirjoitukseni siis oikein ovat. Olen sitä ihmistyyppiä, jolla yleisestikin ottaen on vahvahkoa taipumusta ja tarvetta merkityksenetsintään, joten myös blogin merkitysten pohtiminen lienee aika luonteva ja väistämätönkin osa tätä pakettia, joka on parasta sekä hyvässä että pahassa vaan kestää (välillä vatkaaminen rassaa, välillä vahvistaa ;)). Varsinaista kirjoitusta aiheesta ei ole tainnut tänne syntyä, mutta aina aika ajoin olen aihetta varmaankin sivunnut. Täällä myös pohdiskelin jonkin verran suhdettani esim. juuri ammattikritiikkiin ja sitä, että minulle tämä kamarikirjoittaminen näyttäytyy lähinnä mahdollisuutena viedä eteenpäin kirjallisuuden ilosanomaa.

Ristivetoa on omalla kohdallani aika ajoin aiheuttanut myös se, että välillä tuntuu, ettei Kirjojen kamari edes ole ”oikeasti” kirjablogi ja että oikeastaan en halua sen sellainen olevankaan (tarkoittaen siis, että täällä keskityttäisiin tiukasti vain kirjoihin). Myllerrys on aiheuttanut myös yrityksen aloittaa alusta toisaalla, mutta täällä sitä vaan ollaan ja kirjoitetaan mitä ja miten kirjoitetaan. Näin saa nyt sitten ollakin, ja tuulien mukaan mennään. Kirjabloggaajaksi en itseäni tarkkaan ottaen oikeastaan edes miellä, mutta kylläkin blogikirjoittajaksi, joka kirjoittaa (myös, ehkä jopa enimmäkseen) kirjoista ja kirjallisuudesta. (Myös ihan vaan bloggaajaksi minun on muuten vaikeaa itseäni ajatella, koska se ei ole suomea; blogikirjoittajakin on vain piirun verran parempi.)

Mutta niin: alusta alkaen minulle on ollut aika lailla selvää, että (kirjoista) kirjoittamiseni ei millään tavalla rinnastu (ammatti)kritiikkiin. Tämä on selvää ihan jo siksi, että kamarissa on alusta asti ollut esillä paljon myös minulle rakasta ja läheistä vanhaa kirjallisuutta, enkä koe kirjoittavani kirjallisuudesta ”ajan hermolla”. Uutuuksiakin toki luen, ja niitäkin täällä siis vilahtelee, mutta niidenkään kohdalla en todellakaan ajattele kirjoittavani ammattimaista kritiikkiä vaan ihan vain yksittäisen lukijan henkilökohtaisia lukukokemuksia, jotka sitten kirjoituksina saavat vaihtelevia ja vaihtelevanlaatuisia muotoja. En myöskään anna lukemilleni kirjoille tähtiä tms., ja luulen, että tapani käsitellä kirjoja on ehkä ylipäätään pikemminkin tutkiskeleva, pohdiskeleva ja/tai elämyksellinen kuin ammattikriitikon tavalla kriittinen. Arvostelukappaleita taas olen matkan varrella pyytänyt ehkä kämmenellisen tai kaksi, mutta kovin omalta ei ole tuntunut sekään, ja ainakin nyt toistaiseksi kirjoitan vain kirjoista, jotka ovat (elämän varrella) itse ostettuja, lahjaksi saatuja tai kirjastosta lainattuja. Tämä tapa tuntuu juuri minulle oikeimmalta, omimmalta ja vapaimmalta. Jokainen toimii näissäkin kohdin omalla tavallaan, ja oikein hyvä niin.

Ja kuten siis aiemminkin todettua, haluan kirjoittaa kirjoista ennen kaikkea myönteisessä valossa. Tämä merkitsee samalla sitä, että kirjoitan lähinnä kirjoista, joista tavalla tai toisella pidän (ja juu, ”pitäminen” ei välttämättä ole yksiselitteinen käsite, mutta kelvatkoon nyt kuitenkin). Tätä (ja samalla minua) pidetään tämän takia ehkä myös kaunistelevana ja epärehellisenä mielistelijänä, ehkä myös ärsyttävänä ja naiivina ja tyhmänä, ja sille en tietenkään voi mitään. Minulle on tärkeintä olla rehellinen ennen kaikkea itselleni ja tiedän, että minulle on ominta kirjoittaa valitsemallani linjalla (joka toki saa kaiken aikaa muotoutua ja muotoutuukin). Kaikki lukukokemukseni eivät tietenkään ole kultakimpaleita, mutta jätän yleensä kirjoittamatta niistä kirjoista, jotka eivät ole minua innoittaneet (sikäli kun olen edes lukenut ne loppuun). Kun en muutenkaan kaikista lukemistani kirjoista kirjoita, niin miksipä kirjoittaisin niistä, joista en oikeastaan edes halua kirjoittaa. Sallin itselleni amatöörin vapaudet suunnata tekemisiäni rakastamaani suuntaan.

Mitä siihen kirjoitusten laatuun sitten tulee, niin sanotaan nyt täältä kamarin taholta vaikka niin, että koska kyseessä on teema, joka (minullekin) on muutenkin tärkeä – kirjallisuus ja kirjoittaminen – niin pyörittelen sitä toki siinä mielessä vakavissani, että koetan kirjoitusteni kirjoittamiseen aina jollain tavalla paneutua. Lopputulos kuitenkin vaihtelee, eikä tässä mitenkään itsekritiikistä(kään) vapaita olla, mutta en voi enkä halua ajatella, että minun pitäisi täällä kirjoittaessani täyttää esimerkiksi tietyt, ammattimaiseen kritiikkiin vertautuvat kriteerit (kurkkaa myös ne Ompun ja Kaisa Reetan kirjoitukset, jos et ole jo kurkannut). Ihan noin niin kuin omasta puolestani sanon myös sen, että sen verran on tuo perfektionismipeikkokin tuttu seuralainen, että jos ja kun sitä onnistun aina välillä vähän sivummalle tuuppimaan, niin se on kuulkaas juhlan paikka. Blogikirjoittaminen onkin ollut sen harjoittelemiselle oikein oivallinen areena, ja samalla harjoittelun linjalla aion myös jatkaa, joten anteeksi vaan, jos tämä amatööritaso ei sitten kaikkia miellytä.

Ja niin, ehkäpä yksi aika keskeinen kysymys tässä keskustelussa on myös se, kenelle koen täällä kirjoittavani. Oma pieni kamarini on tosiaan niin marginaalinen osa kirjallisuuskeskustelua ja edes kirjablogikenttää, että en oikein usko tällä olevan kovinkaan laaja-alaista vaikutusta (vaikka heh, mistäs sen tietysti ikinä tietää). Luultavasti kirjoitankin täällä yhtäältä ihan vain itselleni, omia ajatuksiani tutkiskellakseni ja tallentaakseni, mutta toisaalta toki myös sille pienelle, minulle tärkeälle lukijajoukolle, joka piipahduksillaan minua aina ilahduttaa. Selvää on, että lukija on tietenkin läsnä kaikkien kirjoitusteni mahdollisena vastaanottajana, koska tämä kerran on julkinen blogi.

Jos lukijoilla ja vuorovaikutuksella ei olisi mitään merkitystä, voisin yhtä hyvin kirjoittaa pöytälaatikkoon tai pitää blogini yksityisenä. Pidän kuitenkin siitä ajatuksesta, että täällä voin omalla pienellä tavallani esittää pieniä puheenvuoroja kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta (ja niin, välillä vähän siitä kaikesta muustakin) ja käydä näistä aiheista myös pieniä, virkistäviä keskusteluja. Ja kyllä, tottakai olen ilahtunut myös siitä, kun joskus olen huomannut kirjailijankin löytäneen kirjoitukseni ja ilahtuneen puolestaan siitä. Ajattelen ennen kaikkea niin, että myös minun pienellä kirjoituksellani voi aina silloin tällöin olla jollekin, ehkäpä ihan ”vain” yksittäisellekin lukijalle jotakin annettavaa. Osan lukijoista tiedän, kaikkia en, ja sekin tietysti kuuluu blogikirjoittamisen (ja ylipäätään julkisen kirjoittamisen) luonteeseen. Suurempaan humuun tämä pieni kirjoittelu ei tähtää, enkä oikein osaa ajatella, että tämä voisi koitua kenenkään uhkaksi, harmiksi tai mielipahaksi. Valtaa en kaipaa, en edes suurta näkyvyyttä. Kunhan vaan vähän puuhastelen sitä mistä pidän: luen, kirjoitan, pohdiskelen ja pyörittelen. Ja minulla on hyvä näin. 


16 kommenttia:

  1. HYvä bloggaus aiheesta. MInusta jokainen valitsee oman linjansa, ja siihen on vapaus. Sananvapaus on sitä, että voi julkaista kenenkään ennalta estämättä. Kaisa-Reetta avasi hienosti itsesensuurin käsitettä, joka voi syntyä eri tavalla.
    Blogin lukijat ovat älykkäitä, kuten kirjoittajiakin. On selvää, että bloggaus edustaa kirjoittajan näkemystä, kaikki arvostelulajit ovat loppujen lopuksi mielipiteitä, joita on perusteltu enemmän tai vähemmän objektiivisesti. Itselleni ovat tärkeää myös ihmiskäsitys, jota kirja edustaa. Minusta jokainen ihminen on arvokas, minusta bloggauksessa pitää pyrkiä hyvään ja elämässä taistella pahaa vastaan. Joskus totuuden kertominen tai oman mielipiteen kertominen on minusta milteipä velvollisuus, parempi vaihtoehto on kyllä se itsesensurointi, eli jättää bloggaukset julkaisematta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokke, kiitos. Luinkin sinun kommenttisi tuolta Kaisa Reetan puolelta ja ikävää on, jos tuntuu ettei voi enää kirjoittaa omalla tavallaan. Jokaisella pitäisi todella olla vapaus valita oma linjansa, ja perusteltu, rakentava kritiikki (miksi tuolla sanaparalla onkin niin kielteinen sävy) on tärkeä osa myös kirjallisuuskeskustelua. Tärkeä tarkennus myös tuo, että sananvapauteen liittyy oikeus ilmaista itseään kenenkään ennalta estämättä. Tämä on tärkeä oikeus, vaikka toki se muuttuu mutkikkaaksi, kun siirrytään vihapuheen yms. puolelle - mutta tämä on, tottakai, ihan eri asia kuin hyvässä hengessä toteutettu blogikirjoittelu!

      Ja ihan totta, kaikki arvostelulajit - ja myös ne ns. ammattimaisimmat - ovat pohjimmiltaan henkilökohtaisia mielipiteitä. Ammattikriitikolta toivoo ja odottaa tiettyä kykyä astua henkilökohtaisten mieltymystensä ulkopuolelle, mutta kokonaan irti ei itsestään kukaan tietenkään pääse.

      Hyvin kiteytetty tuokin: jokainen ihminen on arvokas, bloggauksessa pitää pyrkiä hyvään ja elämässä taistella pahaa vastaan. Jos ja kun tämä ohjeisto on oman toiminnan ohjenuorana, niin mielipiteiden kertomista voi kyllä perustellusti pitää erittäin tarpeellisena. Pidetään siitä kiinni!

      Poista
    2. Itse kyllä tarkastelen kirjaa suhteellisen objektiivisesti, mutta toisin kuin ammattikriitikot peilaan sitä monesti myös omien arvojen ja elämänkokemusteni kautta.
      Tosiaain ennalata ei voi estää julkaisemasta, mutta jos kiihotetaan kansanryhmää vastaan, loukataan kunniaa tai levitellään henkilötietoja, niin silloin on edessä esim. vihapuheesta esitutkinta.

      Poista
    3. Minusta juuri tuo oman arvomaailman ja elämänkokemusten - ylipäätään lukevan minän - läsnäolo tekee kirjoituksesta elävän ja antoisan.

      Sitä kyllä toivoisi, ettei sananvapautta käytettäisi väärin. Sitä siis pohjimmiltaan, että tässä maailmassa osattaisiin elää toisia kunnioittaen ja arvostaen.

      Poista
  2. Määritelmäsi sananvapaudesta kuulosti tosi hyvältä, kumpa kaikki pyrkisivät juuri siihen. :) Minustakin maailmaan täytyy mahtua sekä kriitikkojen kirjoittamat arvostelut että kirjabloggaajien erilaiset kirjoitukset. Kukin saa päättää, kumpia lukee ja mistä etsii lukuvinkkejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pearl Clover, toivotaan että ainakin siihen suuntaan kuljettaisiin :) Ammattikritiikkiä tarvitaan, mutta myös kirjablogeilla on tarkoituksensa ja merkityksensä. Ja todellakin, eipä kenenkään tarvitse mitään vasten tahtoaan lukea :) Kiitos sinulle!

      Poista
  3. Hyviä pohdintoja, Katja! On hyvä, että aiheesta kirjoitetaan - kertoohan sekin jotain siitä, että kirjabloggaajat osaavat ottaa kritiikkiä vastaan. Julkiseen blogikirjoittamiseen liittyy vastuuta, vaikka lukijoita ei paljon olisikaan. Vastuunsa on hyvä tiedostaa, mutta en kyllä tuntenut ennen tätä keskusteluakaan ketään vastuutonta kirjabloggaajaa, joka lietsoisi vihapuhetta kirjallisuuden kentälle. Kirjabloggaajaksi tuskin ryhdytään, jos ei lähtökohtaisesti rakasteta kirjoja ja lukemista.

    Ammattikriitikoiden juttujen perään jaksan huudella. Avaan Aamulehden aina ensin kulttuurisivujen kohdalta ja etsin kirja-arvosteluja. Yhä harvemmin niitä löydän, enkä paljon jaksa koko lehteä enää avatakaan. Parhaat lukuvinkkini olen viimeisen 5 vuoden ajan saanut kirjablogeista ja koska tunnen bloggaajien tyylin, yhä harvemmin osuu huteja kohdalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, kiitos. Ja ihan totta, julkiseen blogikirjoittamiseen liittyy vastuuta lukijamäärästä riippumatta. Sanoilla voi olla merkittäväkin vaikutus, vaikka ne kuulisi/lukisi yksi ainoa ihminen. Nuo marginaalisuuspohdintanikaan eivät tässä tosiaan liity vastuunpakoiluun, vaan pyörittelin tätä marginaalisuutta(ni) lähinnä siinä ajatuksessa, että vilpittömästi kummastuttaa miten tästä hyväntahtoisesta pikku puuhastelusta voisi koitua minkäänmoista kuohuntaa. Ja kyllä, uskon samoin: kirjabloggaamisen takana on jokseenkin varmasti ainakin se rakkaus kirjallisuuteen.

      Ammattikritiikki on mitä on. Kai se on se raha sitten ja jonkinlainen yleinen arvostus, aina vaan, ainakin mitä siihen palstatilaan tulee.

      Poista
  4. Kaikkeen ylläolevaan ei niin mitään lisättävä:) Sananvapauden lippu korkealla hulmuten jatkakaamme harjoituksia & harrastustamme!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hulmutellaan, harjoitellaan ja harrastellaan - siinäpä oiva kolmikko kirjallisuuden kunniaksi! Kiitos Takkutukka :)

      Poista
  5. En ole kovin paljon tätä keskustelua seurannut, joka ilmeisesti on saanut alkunsa ammattikriitikoiden keskuudesta. Siinä näkyy epävarmuus omasta tulevaisuudesta, mutta haukkuvat väärää puuta. Jos kritiikit vähenevät lehdissä, siihen ovat syynä lehdenkustantajien ja päätoimittajien päätökset, eivät kirjablogit. Kirjabloggaajat ovat varmaan ammattikriitikoiden aktiivisimpia lukijoita, siinä mielessä lyövät omaa yleisöään - ne jotka bloggareita ovat hätistelemässä. Kyllä hyvältä kriitikolta on oppinut odottamaan enemmän kuin bloggarilta, noin yleisesti. Onhan blogeissa on myös kirjallisuusammattilaisten omia. Että rajat paukkuvat iloisesti, ja hyvä niin. Blogien lisä on lisähuomiota kirjallisuudelle, kuten kirjoitat.

    Blogeissa on viihtyisää juuri tuo kunkin omaan kamariin astuminen, että blogi on kirjoittajansa näköinen. Että saa käydä kylässä, nauttimassa kupposen sitä, maistamassa hyppysellisen tuota, sanoa kiitos ja hei, nähdään. Ja kuitenkin aina olla jollain tavalla mukana arvostamassa lukemisen ja kirjoittamisen hienoa traditiota.

    Hyvää sunnuntaita ruusuntuoksuiseen kamariisi Katja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, en minäkään ole kokonaisuutena perillä siitä, mistä tässä nyt taas on keskusteltu, mutta kunnon mutuhuttuilija alkaa tietysti aina innoissaan törkkimään sinnekin mistä ei mitään tiedä :) No joo, vakavasti puhuen tämä ammattikriitikoiden ja kirjabloggaajien kummallinen ja melko hedelmätön vastakkainasettelu tuntuu kyllä aina aika ajoin ilmoille kuohahtavan, ja itsekin olen siihen jokusen kerran tässä muutaman vuoden aikan törmännyt, vaikka en aina niin ajan hermolla olekaan.

      Varmasti on juuri niin, että kyse on myös ammattikriitikoiden huolesta oman tulevaisuutensa suhteen, mutta ajattelen kyllä niin, että omaa ammattitaitoaan ja työtään arvostava kriitikko ei koe tarpeelliseksi haukkua saman asian äärellä silkasta kirjarakkaudesta puuhastelevia harrastajia. Asia on sitä paitsi tosiaan juuri niin kuin sanot: se, että ammattikritiikin tila on mitä on, on pitkälti lehdenkustantajien ja päätoimittajien (ja kiinni puristettujen rahapussien) syytä. Siinäkin olet oikeassa, että kritiikkejä lukevat varmaan verraten paljon juuri kirjabloggaajat - jotka nimenomaan toivovat niitä enemmän ja suhtautuvat niihin aika usein juuri ammattikritiikkeinä, ihan erilaisina teksteinä kuin omansa.

      Tosi hienosti myös sanot, että on hyvä, että rajat paukkuvat iloisesti. Juuri näin on oikein hyvä. Ja oikein hyvä on sekin, että myös kirjallisuusammattilainen saa blogissaan olla halutessaan joko se ammattilainen tai sitten amatööri. Rikkautta kaikki!

      Kiitos Leena kommentistasi, johon mahtui sekä viisautta että lämpöä, ja oikein tunnelmallista sunnuntai-iltaa ♥

      Poista
  6. Katja, kiitos tästä kirjoituksesta! Olet saanut monet minunkin päässäni pyörineet ajatukset kirkkaasti esille.

    Haaveissa on maailma, johon mahtuisi monenlaista kirjakeskustelua. Jossa kriitikot ja blogikirjoittajat mahtuisivat samaan pöytään ilman vertailuja.

    Oi Mikä ihana mielipiteiden ja kokemusten kirjo meillä täällä blogimaailmassa vallitseekaan. Kun nämä kaksi, siis blogit ja kritiikki saavat versoa ja kukkia rauhassa, on lopputuloksena kirjaentuasistien taivas! Voi kunpa tämä ymmärrettäisiin <3

    Sopiiko sinulle, jos linkitän bloggauksesi omaan juttuuni?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, kiitos sinulle inspiraatiosta :) Oli tosiaan tarkoitus ihan vaan palata sinun kirjoitustasi paremmalla ajalla kommentoimaan, mutta ryöpsähti sitten tämmöinen paatos.

      No ja sinäpä sen sanoit: että kriitikot ja blogikirjoittajat mahtuisivat samaan pöytään ilman vertailuja! Kilistelisivät iloisesti yhdessä kirjallisuuden kunniaksi! Ehkä se tästä, kunhan tasoittuu :)

      Tottakai saat linkittää jutun, jos siltä tuntuu :) Kiitos paljon sinulle vielä ♥

      Poista
  7. Kiitos tästä tekstistä! Olet onnistunut pukemaan sanoiksi monia ajatuksia, jotka koen omakseni - etenkin kirjoituksesi loppupuolella. Pyrin valitsemaan luettavakseni teoksia, joista pidän, mutta kirjoitan myös niistä teoksista, jotka eivät tehneetkään minuun vaikutusta. Nekin mielipiteeni kuitenkin perustelen, enkä missään nimessä pilkkaa kirjailijaa.

    Ammattikritiikilläkin on ehdottomasti paikkansa maailmassa, mutten sanoisi sen tarkoittavan, ettei kirjablogeillekin olisi tilausta - pikemminkin päinvastoin. On suuri rikkaus, että meitä on niin monenlaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hande, kiitos sinulle! Monesti varmaan menee juuri niin, että kun joku sanoo jotakin yhteisestä asiasta, niin sitä tunnistaa sanoissa paljonkin tuttua.

      Minäkin luen lähinnä kirjoja joista pidän, ja koska tunnen lukumakuni aika hyvin, huteja tulee harvoin mutta tottakai joskus kumminkin. Minusta on oikein hyvä linja kirjoittaa myös niistä jotka eivät sykähdyttäneet, tärkeintä on se että kirjoittaa siten kuin itselle sopivimmalta tuntuu. Moni lukijakin myös pitää varmasti juuri sitä, että blogissa on sekä niitä kirjoja, joista kirjoittaja piti, että niitä, joista ei.

      Molempia todella tarvitaan, sekä ammattikriitikoita että kirjallisuuden hartaita harrastajia. Pidetään kiinni siitä, että samaan maailmaan mahdutaan :)

      Poista



Kiitos kommentistasi - keskustelu avartaa!