maanantai 2. toukokuuta 2016

Toukokuu, vähän Vaahteraa ja jotakin Onnellisuudestakin







Taas ollaan toukokuussa. Aurinko kylvettää omenapuuta, minä odotan sen kukkia. Vapunaatoksi sain portaalle kevään ensimmäiset orvokit, tummanvioletit kukat hehkuvat jo kesää. On aika jona lämpö on lempeää ja valokin kirkkaudestaan huolimatta ihmeen pehmeää. Aika ihanaa. Ja taitaa tosiaan olla niin, että toisinaan syksyihmisestäkin saattaa kuoriutua myös kevätihminen. Ehkäpä minä olenkin ihan kokonainen vuodenaikaihminen!

Luin viikonloppuna Veera Vaahteraa. Olen niin Pauliina Vanhatalon kirjoitusten lumoissa, että minulle tuntuu sopivan ihan kaikki mitä hän kirjoittaa, myös höpsähköt romanttiset tarinat. Kröhöm, korjaan itseäni heti, höpsähkö on kaikin puolin huono sana. Tekee melkein mieli kirjoittaa pitkä päivitetty pohdiskelma erilaisten kirjallisuudenlajien eri tavalla tärkeistä funktioista. Valintani vappukirjaksi oli sitä paitsi erittäin tietoinen: vuosi sitten luin uudestaan Hilja Valtosen Nuoren opettajattaren varaventtiilin, nyt halusin lukea nimenomaan Vanhatalon alter egoa. Onneksi on kirjasto, josta etsimänsä löytää. Ja hyvää teki. Ehkäpä aloitankin itseni kanssa ihan perinteen: aina vappuisin jotakin mukavan kepeää. Vaahtera-Vanhatalon Onnellisesti eksyksissä (2012) sisälsi muuten myös hyvää pohdiskelua humanistien työllisyystilanteesta ja uskosta omiin kykyihin. (Plus että sankaritar Emma väsäsi suomen kielen gradua, oi niitä aikoja!) Niin että! Höps pöps kaikki kirjallisuuden keinotekoiset kategorisoinnit viihteeseen ja siihen toiseen. Kun sille tuulelle satun, luen ehkä toisenkin Vaahteran.

Olen keskustellut viime aikoina myös Tommi Melenderin kanssa Onnellisuudesta (2016). Olen tähän mennessä päässyt lukuun ”Kirjailijaidiootti” asti. Luvussa sanotaan esimerkiksi näin: Kunnianhimonsa vallassa kirjailija uskottelee itselleen, että hänen keskeneräisissä tiedostoissaan muhii jotain taianomaista... [Tähän lämmintä, hersyvää, hieman itseironistakin naurua.] Aika mainiota, kyllä vain, ja lukeminen muistuttaa todellakin antoisaa keskustelua hyvän ystävän kanssa. On kiehtovaa, miten melkein tulee puhutuksi päälle. Etenen kuitenkin tarkoituksella hitaasti, pysähdyn välillä mietiskelemään. Eli eipäs tästä nyt toistaiseksi enempää.

Toivotan hyvää ja kaunista toukokuuta!


15 kommenttia:

  1. Jee Katja. Vanhatalo ja Melender ovat kummatkin minunkin suosikkejani. Toisin aivan eri syistä. Jokos sinä luit Pitkän valotusajan? Se, jos mikä on sinun kirjasi.

    Ja eikö ole mukavaa, kun nuo Melenderin esseet on sellaisia, että sitä tosiaan huomaa juttelevansa lukiessaan? Olen tosi iloinen, että minulla on tuo kirja omana (kiitos WSOY:n), jotta voin sitä aina välillä silmäillä.

    En ole ehtinyt viime aikoina käymään kamarissa, anteeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, jee itsellesi. Vanhatalo on kyllä lunastanut paikkansa siinä joukossa, jossa ovat ne Kaikkein Puhuttelevimmat Kirjailijat. Pitkän valotusajan luin pian Keskivaikean vuoden jälkeen ja kyllä, siitä tuli sielukirja. Kirjoitus löytyy tuolta huhtikuulta jos haluat lukea :)

      Ja kyllä, Melender kirjoittaa kerta kaikkiaan mainiosti, ihan todellakin tuntuu siltä kuin keskustelisi antoisasti. Minulla on tuo kirja nyt vaan kirjastosta, mutta omana kyllä pitäisi olla että saisi tehdä merkintöjä... ja palailla... hankintalistalle mennee...

      Ja juu, anteeksi sinullekin, minullakin on ollut vähän niin ja näin tämä naapureissa vierailu viime aikoina. Juuri ajattelin, että tulen pian kunnolla Omppulaan <3

      Kiitos kommentistasi!

      Poista
  2. Melender ei hopota, tuputa eikä pelehdi, vain jutustelee ja kietoo lukijansa vaivihkaa mukaan dialogiin. Verbaliikka on pakotteettoman runsasta; näissä lepää ""Onnellisuuden" ja Melenderin vahvuus:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain, Melenderin kanssa saa asettua antoisaan dialogiin ja se jos mikä tekee kirjasta - ja kirjoittajasta - mainion. Kiitos kommentistasi Takkutukka :)

      Poista
  3. Tekstisi on ihana. Olen aika surkea lukemaan hömppää eli etsin sen sitten dekkareista tai YA:sta. En yritä edes kaunistella edellistä Elenaorin ja Parkin avulla, jota arvostan ja joka on huikea. Vaan tarkoitan vaikka Gibbsin Illallista... Se on minun hömpän vastine. Joskus vain tarvitsee kepeää. Oikeastaan kammoksun kaikkein eniten historiallisia romskuja, jotka pohjaavat johonkin kaikkien tuntemaan tarinaan. En jaksa kiinnostua sen pukemisesta fiktioon. Melenderin suhteen odotan päivää parempaa. Voisin jonain päivänä kokeilla. Eli en suhtaudu kielteisesti. Hän ei ole inhokkini, mutta en ole vain kohdannut häntä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulla :) Juu, ei varsinainen hömppä minunkaan sydäntäni lähellä oikein ole, mutta välillä tekee mieli lukea nimenomaan jotakin "kepeää" ja ehkä myös mietiskellä näitä erilaisten kirjallisuuksien rajoja ja tehtäviä.

      Dekkareita en osaa lukea ollenkaan, minulta puuttuu joku mutteri. Mutta esim. nuortenkirjallisuudesta löytyy kyllä toisinaan aikuisellekin lukijalle oikeasti hyviä kirjoja - ehkä siksi, että se nuoruus on yhä jossakin tuolla olemassa :) Pitäisiköhän tuohon Eleanor & Parkiin joskus tarttua? Historiallinen romaani on kyllä aikamoinen taitolaji, mutta sen taitajat osaavat kyllä innoittaa. Ja sehän on myös genre, johon mahtuu monenlaista.

      Tämä Onnellisuudesta on minullekin Melenderin ensimmäinen. Jotenkin ajattelin, että meille tulisi enemmänkin kinaa, mutta lukeminen on ollut ennen kaikkea mukavan keskustelevaa. Kannattaa ehkä kokeilla joku päivä!

      Kiitos kommentistasi Ulla!

      Poista
    2. Poimin tämän(kin) herkun Ullalta, enkä luettuani tiennyt itkeäkö vai nauraa?? Molempia! Viehko teos, joka vei myös omiin kaukaisiin, herkkiin nuoruusmuistoihin; nautin joka sivusta!

      Poista
    3. Katja, Suosittelen todella Eleanoria ja Parkia. En olisi ikinä voinut kuvitella lukevani mitään vastaavaa tuon ikäisenä kuin E ja P ovat. Olen hieman kade YA:n suhteen, mitä nämä nyt saavat lukea, joten hurvittelen ihan rauhassa niden parissa. Silloin joskus kaikki oli siloteltua, just ne rakkaimatkin. Allisonit ja kumppanit. E & P kertoo elämästä, kun kaikki ei ole siloteltua. Takkutukka sanoo tuossa yllä kauniisti kirjan idean. Myöhemmin minäkin ymmärsin, että kaikilla ei ollut helppoa. E & P on totista totta. Älä ohita.

      Poista
    4. Täytynee minunkin siis Eleanor ja Parkin tarinaan sukeltaa :) Nuoruudessa on onneksi se hyvä, ettei se koskaan kokonaan katoa vaan se nuori minä piileskelee aina tuolla jossakin - niinpä sitä voikin oikein hyvin vaikka hurvitella nuortenkirjojen äärellä :)

      Kiitos Takkutukka ja Ulla, lupaan muistaa tuon kirjan!

      Poista
  4. Luin kirjoituksesi vasta tänään ja hörähdin itsekseni. kävin nimittäin työmatkalla kirjastossa ja näin hyllyssä Vaahteran Onnellisesti eksyksissä. Ajattelin, että nyt voisi olla aika lukea jotain kepeää, jotain hilja valtosmaista... ja kassiin sujahti tuo kirja. Mukava kuulla, että se oli paikallaan keveyttäjänä. Ihastuin Pauliina Vanhatalon Pitkään valotusaikaan, joten nyt on kiva lukea häntä eri genressä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula, jopas sattui, minäkin hörähdin :) Pitkä valotusaika on aivan ihana kirja, ja pidin todella paljon myös rohkean rehellisestä Keskivaikeasta vuodesta. Oli tosiaan kiinnostavaa - ja kivaa! - lukea Vanhatalolta myös ihan toisenlaista. Antoisia, kepeitä lukuhetkiä sinulle ja kiitos kommentistasi :)

      Poista
  5. Ihanaa toukokuuta Katja!

    Kyllä se niin on, että hömppäkirjallisuus tekee joskus niin hyvää - sillä on ihan sielunhoidollinen funktio. Kaikki eivät tietenkään koe näin, ja minunkin 'hömppäni' on kallistunut nykyään jostain kumman syystä dekkareihin. Pitäisikin ottaa projektiiksi lukea kesällä jokin kunnon viihdekirja.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä hömppäkirjallisuudella on maailmassa oma tärkeä paikkansa ja onhan aika kiva, että senkin puolelta löytyy monenlaista. Suuressa määrin sitä ei välttämättä jaksa, mutta aina silloin tällöin taidan ainakin itse tarvita ja haluta jotakin ihanan kepeää. Ja kun annostelu pysyy sopivana, kepeästä nauttii. Dekkareita en vaan osaa lukea - siinä on varmaan semmoinen juttu, että minulle ne eivät olisikaan kepeitä vaan raskaita. Romanttiset kertomukset toimivat paremmin :)

      Ihanaa huhtikuuta myös sinulle Kaisa Reetta ja kiitos kommentistasi <3

      Poista
  6. Ihanaa toukokuuta Katja!

    Kyllä se niin on, että hömppäkirjallisuus tekee joskus niin hyvää - sillä on ihan sielunhoidollinen funktio. Kaikki eivät tietenkään koe näin, ja minunkin 'hömppäni' on kallistunut nykyään jostain kumman syystä dekkareihin. Pitäisikin ottaa projektiiksi lukea kesällä jokin kunnon viihdekirja.

    <3

    VastaaPoista



Kiitos kommentistasi - keskustelu avartaa!