maanantai 16. toukokuuta 2016

Kevätharmaata, ruuhkaa ja luettua (Gallup, Onnellisuudesta, Ujon urakirja)







Kesäiset päivät ovat välillä vaihtuneet harmaaseen. Omenapuu ei siitä piittaa, se on vaaleanpunaisia nuppuja tulvillaan ja pian se antaa niiden ryöpytä ihanana valkeana huntuna. Minä odotan, oi kyllä! Eikä minuakaan sade haittaa, ei, se huuhtelee ilmasta siitepölyjä ja ravitsee maata, antaa sille kesän tuoksun.

Elämässä on ruuhkaa. Joskus se on hyväkin, niin nytkin. Ruuhka syntyy asioista, jotka ovat tärkeitä. Silti se tarkoittaa väistämättä myös priorisoinnin välttämättömyyttä. En ehdi kirjoittaa ”kunnollisia” ja ”oikeita” kamarikirjoituksia, kirjoitan vain mitä sattuu, tällaisia. Olkoon sitten niin juuri nyt.

Lukea sentään ehdin myös huvittelukirjallisuutta (öö? miten pitäisi tehdä ero ”välttämättömän” ja ”vapaaehtoisen” lukemisen välille, etenkin kun raja niiden välillä on loppujen lopuksi aika häilyvä? no olkoon, ajatellaan vain pragmaattisesti että ”työ” ja ”leikki” ja jätetään laajempi problematisointi), vaikka niin, tokihan sekin, siis huvittelukirjallisuuden lukeminen, on sitten aina jostakin muusta pois. Mutta täytyyhän sitä! Ja kas, niin: elämä on paketti, johon lukeminenkin toisinaan olennaisesti kuuluu. Mitenkä siis oikeastaan mikään on mistään pois, jos kaikki on samaa pakettia vaan. No niin, tämä tästä.

Olen lukenut muun muassa lisää Pauliina Vanhataloa, tällä kertaa oli vuorossa Gallup (2009), joka kertoo Arista, Kaisasta, mielipiteistä, ihmisistä ja ihmisten välisistä suhteista, siitäkin mitä merkitsee se että ihminen näkyy ja on todellinen. Gallup ei ollut samalla tavalla sielua ravisteleva kokemus kuin Pitkä valotusaika (2015), mutta jälkimmäinen olikin sielukirja. Myös Gallup on hyvä teos, eheästi ja eheäksi rakennettu, ja suosittelen kyllä kirjailijattaren tuotantoa edelleen. Minulle Vanhatalosta tuli tänä keväänä kertaheitolla supersuosikki ja aion nauttia koko hänen tuotantonsa sitä mukaa kun siltä tuntuu.

Tommi Melenderin esseet Onnellisuudesta (2016) päättyivät nekin tässä jonakin iltana, ja siinäpä kirja josta oikeastaan tahtoisin kirjoittaa ihan kunnolla mutta kun en nyt veny niin en sitten veny. Onneksi ainakin Omppu on kirjoittanut teoksesta erinomaisen hyvin. Sen silti sanon, että kyllä vain oli mielenkiintoista keskustella Melenderin kanssa muun muassa porvarillisesta onnellisuusnarratiivista, kirjailijan idioottimaisuuksista ja kysymyksestä kirjallisuuden jalostavuudesta. Senkin kyllä sanon, että olen ihan uhallanikin onnellinen. Niin: jos en muutenkin olisi, niin olisin ihan vaan markkinafundamentalistien kiusaksi. Onnea kun ei osteta, se eletään. Senkin sanon, että koen ilkikurista ja itseironistakin riemastusta kun luen että jokainen kirjailija kokee tietysti olevansa erityinen ja että taiteellisen työn julkilausumattomiin ennakkoehtoihin kuuluu oman merkittävyytensä yliarvioiminen ja että kirjojen julkaisemisessa on väistämättä mukana aimo annos turhamaisuutta. Toisaalta luulen, että hyvin monelle taiteellisen työn tekijälle oma työ näyttäytyy samaan aikaan myös jatkuvana riittämättömyyden kohtaamisena ja yhä uutena itsensä voittamisena. Sellaista euforian ja epäuskon ristivetoa se. Niin ja sanonpa vielä senkin, että jos joskus olen sanonut jotakin sellaista, että kirjallisuuden lukeminen tekee hyväksi ihmiseksi (ei hyvänen aika, en kai ole?), tunnen itseni kauniisti sanoen typeräksi. Ei se ketään hyväksi tee. Kirjallisuus avartaa ja tarjoaa näkökulmia, mutta ei todellakaan takaa sydämen sivistystä, empatiaa ja lämpöä eikä ylipäätään ole niiden ennakkoedellytys. Jos lukeva ihminen harrastuksensa jalostavuudella kohottelee itseään ja implikoi samalla lukemattomien ihmisten harrastusten henkisen alempiarvoisuuden, käy oikeastaan täysin päinvastoin: hän osoittaa olevansa sydämeltään ahdas, epäempaattinen ja kylmä. Kyllä vain, suosittelen lukemaan Onnellisuudesta, jos olet halukas pohtimaan onnellisuuden olemusta ja vähän muutakin ja käymään antoisaa (päänsisäistä) keskustelua. PS. Meidän kaltaisiamme paskahousuhumanisteja repii jatkuva sisäinen ristiriita. Emme voisi elää ilman kirjallisuutta, mutta emme tule koskaan täysin vakuuttuneiksi lukemisen ja kirjoittamisen mielekkyydestä. Aamen.

Olen lukenut myös Kati Tiirikaisen Ujon urakirjan (2016). Jos olet ujo/introvertti/herkkä (joko kaikkia tai vain jotakin), niin suosittelen, sillä vaikka tuo kolmikko ei olekaan synonyymisuhteessa keskenään, niin niissä, jotka mieltävät itsensä niistä joksikin, saattaa sittenkin olla jotakin hyvin samaa. Esimerkiksi itsensä markkinoiminen/tuotteistaminen/brändääminen/mikä lie ei useimmille näihin ominaisuuksiin samaistuville liene sitä luontaisinta saati mieluisinta puuhaa, vaikka juuri sellaisia kykyjä tässä nykymaailmassa kai kovasti tarvittaisiin. Ujon urakirja on oikein hyvä lisä siihen viime aikoina ilmestyneeseen kirjallisuuteen, jossa nyt kiitettävällä tavalla tuodaan esille, ettei ole yhtä ainoaa tapaa olla oikeanlainen vaan että myös ne aremmat/hiljaisemmat/herkemmät ja hennommat kyynärpäät omaavat yksilöt ovat omalla tavallaan ihan oikeasti aika kelpoja, vaikka eivät ehkä osaakaan itseään mainostaa ja kehua. Tasapaino syntyy ihmisten erilaisuudesta, ei siitä että kaikkien pitäisi olla samanlaisia. Se kun tässä maailmassa muistettaisiin niin olisi monella mukavampi olla.

Nyt on meneillään muun muassa E.M. Forsterin Hotelli Firenzessä (1908), jota luen uudestaan pitkän ajan jälkeen. Muistin kyllä, että teos on hyvä (siksihän uusintaluku!) mutta en että näin hyvä: On niin vaikeaa – minusta ainakin – ymmärtää ihmisiä jotka tarkoittavat sitä mitä puhuvat. Ja: Onko teidän mielestänne luonnon ja ihmisen kevään välillä eroa? Silti me ylistämme toista ja tuomitsemme toisen häpeillen sitä että samat lait toteutuvat molemmissa. Niin: elämän ja heräämisen keväiset lait.

Hyvää ja kaunista kevätviikkoa! Taitaa edelleen olla luvassa pilveilevää, mutta elämän vehreyttä riittää. 



10 kommenttia:

  1. Ah - kukkiva omenapuu. Sen kauneus on kyllä niin henkeäsalpaavaa. Minäkin odotan sitä lyhyen lyhyttä kaunista hetkeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kyllä, kukkivan omenapuun kauneus on ihanimpia asioita maailmassa. Ehkä siitä osaltaan tekeekin niin ihanan juuri se hetkellisyys, se että kukat jo pian taas varisevat... Kiitos kommentistasi Aino <3

      Poista
  2. Kirjoita rohkeasti mitä sattuu, hallitset senkin.
    Meillä kukkaan ehtii ensimmäisenä kirsikkapuu, sitä odotan innolla. Omenapuussakin näkyy olevan paljon lupausta. Ihana aika tämä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, voi kiitos, kylläpä kommenttisi ilahdutti <3 Ja oi, kirsikkapuu! Se on varmasti aivan hurmaava! Ihanaa aikaa tämä todella on, on jo niin vehreää mutta samalla vielä sellaista herkkää ja arkaa.

      Poista
  3. Melender ei hopota, tuputa eikä konstaile, vain jutustelee kutsuen lukijansa mukaan dialogiin. Siinä ja verbaliikan rikkaudessa lepää "Onnellisuuden" ja Melenderin vahvuus; kelpo teos:)

    VastaaPoista
  4. Tämä: "Mitenkä siis oikeastaan mikään on mistään pois, jos kaikki on samaa pakettia vaan." Aivan mahtava lause. Miksi me usein ajatellaan just niin, että joku on jostain pois. Jännä juttu.

    Jee, sulla on ollut hyviä hetkiä Melenderin kanssa. Mahtavaa. Hän on niin inspiroiva kirjoittaja. Niin no, mulle välillä vähän liiankin inspiroiva, mutta se on oma vikani. Kyllä sitä aika hullu täytyy olla kirjoittakseen. On siinä niin paljon kaikkea vuoristorataa ja tuntemuksia ja epätoivoa ja hullun ilon hetkiä. Kenties niin, että kirjoittaminen valitsee ihmisen eikä toisin päin.

    Täällä ainakin parhaillaan paistaa. Toivottavasti sielläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, eikö vaan ole kumma tuo ihmisen mieli? Liekö tuo näkemys jotenkin myötäsyntyinen vai opimmeko me ajattelemaan niin, että jokotai tai että yksi on aina toisesta pois. Aika tyhmää kun eihän se aina edes niin mene. Joskus on niinkin, että eri asiat myös tukevat toisiaan.

      Joo, Melenderin kanssa oli aika metkaa. Edelleen kiitos sinulle, koska sinulta hänet löysin. Enkä nyt kyllä sanoisi että inspiroituminen on vika :) Hykertelen tyytyväisenä, että oli tuo sinun kirjoituksesi linkittää, kun omastani tuli nyt tuollainen tynkä. (Joskus kun on niinkin, että on vaan priorisoitava vaikka ajattelisikin että kaikki on sitä samaa pakettia...)

      Ja niin, kyllä se kirjoittaminen vähän hullun hommaa on. Ja vähän raastavaakin. Toisaalta taas ei. Tavallaan se on myös yksi kanava niille kaikenmaailman vuoristoradoille. Olen muuten miettinyt tuota, että valitseeko kirjoittaminen ihmisen vai ihminen kirjoittamisen. En ole löytänyt oikeaa vastausta vielä, mutta luulen että se saattaa olla jonkinlaista yhteispeliä, joskaan ei aina välttämättä erityisen sopuisaa :)

      Täällä on parhaillaan sekä paljon valoa että vähän pilveä. Elämän näköistä.

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  5. Olipahan taas kerran niin mainio tämä kirjoituksesi, Katja. Useamassa kohtaa nyökkäilin että just nuin, kyllä! Melenderiä en edelleenkään ole ehtinyt lukea, mutta kyllä hänenkin aikansa vielä tulee...

    Kiitos virkistävästä tuokiosta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa Reetta <3 Melenderin mietteisiin kannattaa kyllä tutustua, ainakin juuri tähän teokseen - minullekin tämä oli häneltä ensimmäinen, joten muusta en toki tiedäkään, mutta ainakin tämän aiheistossa oli paljon antoisaa ja mielenliikahduksia herättelevää :) Kaunista päivää sinulle <3

      Poista



Kiitos kommentistasi - keskustelu avartaa!