tiistai 6. lokakuuta 2015

Valoa ja hämärää ja vaahteranlehtiä



Lokakuun aurinko on kaunis. Vaahteranlehtimaailma kuin satua. Ihmettelen, jälleen, miksi syksyn maisema on minulle niin rakas. Maassa lepäävät lehdet syleilevät sieluani suuremmin kuin kesän ihanat, hehkuvat kukat. Rakastan niitäkin, kukkia, mutta syksy kai ottaa minut kesää hellemmin syliin. Ehkä tämä rajahetki koskettaa minussa jotakin. Se, miten kirkkaasti elämä hehkuu ennen kuin kaikki nukahtaa. Tai se, miten kaikki nukahtaa herätäkseen taas.





Olen laittanut portaalle kanervat. Pian tulevat lyhdyt. Aamulla pakkanen saa hengityksen huuruksi, kuura lupaa jo varovasti talvea, joulua. Illaksi hämärtyy, pimenee, saa sytyttää kynttilän. Kun sen ennen yötä puhaltaa, tuoksuu savu. Lapset odottavat piparkakkuja, ehkä leivomme ensimmäiset syyslomalla. Luultavasti ostamme ainakin ensimmäiset konvehdit, sellainen on tullut tavaksi. Onko se kiirehtimistä? Minusta ei. Pikemminkin sitä, että antaa ajan kasvaa. Tai sitä, että tämä hämärä aika on lempeä jatkumo, matka syksystä jouluun ja talveen.

Minussakin paistaa ja hämärtää. Ehkä tunnen itseni samantapaiseksi kuin nämä syksyiset päivät. Mietin sitäkin, miksi ihminen muistaa niin kummallisia asioita kaukaisilta vuosilta. Sellaisia, että kirjoitti kouluaineeseenkin vaahteranlehtiä. Mutta ehkä ne asiat eivät aina olekaan kummallisia, ehkä ne joskus ovat myös tärkeitä. Ajatella, jos etukäteen tietäisi minkä kaiken muistaa ja mitä ei.

Olen lukenut kirjaa jossa siinäkin pohditaan muistia. Kirjoitan siitä kun ehdin. Olen myös ajatellut käsikirjoitustani. Lukenut sitä, miettinyt sen olemusta, ehkä merkitystäkin, ainakin minulle, kirjoittajana. Pohtinut hieman omaa kirjoittamistani, sitä millainen kirjoittaja olen ja miksi ja mitä ja millä tavalla haluan kirjoittaa. Ja niin, olen opiskellut. Ihmetellyt elämän kulkua. Sitä, miten kaikki jatkuu. Lukeminen, kirjoittaminen, oppiminen, ihmetteleminen. Miten vuodenaika aina palaa taas.




16 kommenttia:

  1. Kaunis kirjoitus! <3 Ja syksykin on kaunis punaisine lehtineen, viileine ilmoineen, hämärtyvine iltoineen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pearl Clover <3 Syksy on ihana, lempivuodenaikani <3

      Poista
  2. Voi ihana, ihana kaimani! Voin allekirjoittaa kaikki ajatuksesi syksystä - piparkakkujen leipomisenkin! Me olemme aloittaneet jo lyhtyajankin, ja olen samaa mieltä siitä ettei kyse ole kiirehtimisestä, vaan siitä että saa hiljentyä syksyn äärelle.

    Palaan sinulle meilitse. Teen tänään etätöitä enkä pääse käsiksi työmeiliini, mutta laitan sinulle viestin omasta kotimeilistäni.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla niin, että syksyihmisissä on jotakin samaa... Ja oi, kyllä meilläkin pian alkaa lyhtyaika, kynttiläaika on jo hyvän aikaa ollutkin. Kiitos kommentistasi sinä ihana! Ja kiitos myös ihanasta viestistäsi, vastailen sinulle pian <3

      Poista
  3. Samaa tunnelmaa täälläkin. Lokakuun aurinko on kaunis ja se vain kaunistuu marraskuussa, kun tulee niin matalalta, hunajaisena viimeiselle vihreälle ruoholle. Viime vuonna, pimeänä,harmaana ja vetisenä syksynä marraskuun rakastajankin olo kävi tukalaksi, kun piti kaikille puolustella omaa erikoisuuttaan, sitä marraskuun ihanuutta. Toivottavasti tämä aurinkoinen syksyn alku lupaa hyvää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, marraskuu on ihana kuukausi... Rakastan tätä lokakuun hehkua mutta myös marraskuun surumielisyyttä. Joskus sitä kyllä tosiaan tuntee itsensä kummajaiseksi kun niin monet ympärillä murehtivat marraskuun kamaluutta ja itse vain ihailee sen ihanuutta... silloinkin, kun tuntuu että on vain loputon harmaus. Kiitos kommentistasi ja ihania syksyn hetkiä!

      Poista
  4. Minussa elää tyytymättömyys, haluaisin pitää syksystä. Melkein olen oppinut pitämäänkin. Olen vain kranttu, minulle ei kelpaa mikä vain. Syksynkin pitäisi yrittää jotain. Olen äärettömän pettynyt tähän syksyyn. Kuka meistä voi olla yhtä vetelä? Minä vaadin syksyltä sienireissuja, herkkutatteja, yhdessä vietettyä aikaa. Purin juuri kiukkuni ihan kirjablogin puolelle. Meillä on upea vaahteroiden lajikirjo, mutta kaikki näyttävät yhtä tylsän vihreille. Tein postaukseni viime vuoden kuvilla.
    Onneksi kirjasyksy on hieno, pidän siitä enemmän kuin viime vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulla, ihanaa että opettelet - syksyssä on paljon kaunista ja lempeää. Nyt syksyparka ei jaksa antaa sieniä kun sataa liian vähän. Puolukoita sentään oli. Täällä on vaahteroissa värejäkin, tuon punaisenkin lehden tapasin eilen. Pitääpä pian tulla kurkistamaan sitä kiukkuasi :) Kiitos kommentistasi!

      Poista
  5. Aivan ihanasti kirjoitit, siskoseni. ♥ Olen kaikesta niin samaa mieltä - mehän jaamme tämän rakkauden syksyyn - paitsi että minua ajatus talvesta ja lumesta hieman jännittää ja pelottaa. Pidän pimeydestä ja siitä rauhan tunteesta jota se tarjoaa, enkä kavahda kylmääkään - syksyssäkin parasta ovat ensimmäiset pakkasyöt ja kuura, joka on melkein kauniimpaa kuin mikään - mutta lumessa on jotain mikä ahdistaa minua. Ensilumi on kaunista ja joka vuosi samanlainen ihme, ja intohimoisena valokuvaajana näen lumessa muutenkin kauneuden, mutta ehkä talvi vain on minulle liian pitkä, lumi jotenkin lannistaa alleen. En tiedä... Mutta syksy, se on aina se kaikkein rakkain ja kaunein vuodenaika. Sen soisin kestävän vaikka kuinka kauan! ♥

    Lämpimiä ajatuksia viikkoosi, Katja-ihanainen! ♥ Nautitaan tästä kaikesta nyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Sara-siskoseni ja ihanaa että olet taas jaksanut ehtiä tänne blogimaailmaankin <3 Syksy on ihana, rakas, oma vuodenaika ja muistankin, että olemme tästä samaa mieltä. Kuura on niin, niin kaunista ja olen ihmetellyt sen ihmeellistä lumovoimaa taas tänään...

      Mutta voi, lumi... Minä kyllä pidän siitäkin, rakastan. Syksystä luopuminen on tuskatonta juuri siksi, että sitä seuraa talvi. Ensilumessa on aina niin ihanaa lumoa ja lempeää lupausta, mutta niin kaunis on myös se talven valkea vaippa silloin jos ja kun se tulee... Mutta ei, ei talvea vielä. Ensin tämä, ihana syksy! Hellitellään itseämme syksyn kauneudessa ja pehmeydessä. Lämpimiä ajatuksia sinullekin <3

      Poista
  6. Syksy on ihmisen parasta aikaa. Kirjoittamiasi tuntemuksia mietin minäkin. Lienenkö romantikko, kun niin kutsuvina koen puiden lehtien polttavat värit. Jotakin jylhää luonto käy läpi. Joka syksy jotakin kuolee ja siitä kuolleesta syntyy uutta. Syksyllä tuntuu, että on enemmän elossa. Syksyn ensimmäinen kirpeä aamu, mikä juhla se onkaan.

    Ihana kirjoitus. Kätken sanasi sydämeeni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi niin, syksy on. On ihmeellistä, että syksy on samaan aikaan sekä päättymisen että alkamisen hetki - ja ehkäpä sen taikavoima onkin juuri siinä. Ja kyllä, juuri niin, ensimmäinen kirpeä aamu, se on aina juhla. Siinä jos missä on jotakin taianomaista, kerroksellista, sellaista mitä ei ehkä sanoiksi saakaan. Tänäänkin lähdin taas aamuun kävelemään ja huomasin hymyileväni pakkaselle, joka kipristeli nenänpäätä... Mikä lie, mutta nämä kirpeät hetket tekevät minut onnelliseksi.

      Kiitos ihanasta kommentistasi <3

      Ja kyllä, taidat olla romantikkojen sukua...

      Poista
  7. Syksyssä on viehättävää kontrastisuutta. Lämpimät värit suorastaan hehkuvat kylmää väreilevässä ilmassa, valoisat päivät saa vastaansa pimeneviä aamuja ja iltoja...

    Ja on rauha. Ei tarvitse välttämättä juosta missään, vaan voi oikaista sohvalle ja upota kirjojen maailmaan vailla tunnetta siitä, että pitäisi olla ihmisten ilmoilla riekumassa, kokemassa ja tekemässä 'jotain ensiarvoisen tärkeää'. Viimeksi eilen huokasin kiitokseni syksylle. Tämä on ihanaa aikaa. Toinen tällainen ihana kausi koittaa muuten joulun jälkeen tammi-helmikuussa, oletko huomannut?

    Nautitaan! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksy on ihana, rakas, pehmeä, salliva. Vaikka arjessa on monenlaista, niin syksy ympärillä hellii. Ehkä on niinkin, että syksy viehättää usein erityisen paljon juuri niitä, joille sohva ja kirjat ovat se kotoisin olotila... Talvikin on ihanaa aikaa, lempivuodenaikojani sekin - toivon vain oikeaa talvea, lunta ja pakkasen narskuntaa kenkien alle... Talvivalon ja iltojen pimeän vuorottelu hellii ihmisen mieltä sekin <3

      Kyllä, nautitaan <3 Kiitos kommentistasi!

      Poista
  8. P.S. Kommenttini toistui jostain syystä kolmesti. Poistin ylimääräiset kaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekniikka... ei se aina ymmärrä meitä korkeampia olentoja :)

      Poista



Kiitos kommentistasi - keskustelu avartaa!