perjantai 14. elokuuta 2015

Onervan päivä


 
Elokuun päivät kiirehtivät eteenpäin, niillä on nopeat jalat ja auringonväriset hiukset. Seinälläni on Martta Wendelinin kalenteri, jossa tämän kuun kohdalla sinimekkoinen nainen istuu ikkunalla ja katsoo kohti kypsyvää kesää. Hänellä ei ole kiire, eikä oikeastaan minullakaan, on vain asioita joita tahtoisin ehtiä. Minä katselen naista ja päiviä ja huomaan että tänään on Onervan nimipäivä ja ajattelen heti häntä, ihanaa rakasta runoilijatarta, kirjailijatarta, hengetärtä. Ehkä mietin hetken sitäkin, mitä kaikkea rakkaus on – sitä, miten sitä voikaan rakastaa kirjailijattarien sanoja niin että sydän värisee kun niitä ajattelee, miten kantaa niitä itsessään ja janota aina vain enemmän, enemmän, enemmän. Mitä se on, ellei rakkautta? Ihailua myös, kyllä, mutta ennen kaikkea se on sittenkin sitä, rakkautta. Menen kauppaan ja ostan ruusuja, ihan siksi.


(Niin: tästä taitaa tulla merkkipäiväkuu mutta tulkoon. 
Merkkipäivät ovat hyviä päiviä, muistuttavat asioista jotka ovat tärkeitä.)






Päätän, että haluan lainata kamariini tänään tämän:


Muut’ ihanaista ei taivaan alla
kuin sinä vaan!
Muut’ olevaista ei onnea luoneet
uumenet maan
kuin sinut vaan!


ja tämän:

Minä olin luotu vain yhtä varten
ja yksinäisyyteen;
minusta on tehty symboli synnin
ja papitar pyyteen.


ja tämän:


Kuinka monta iltaa vielä
rinta riutumusta palaa,
lemmenkaiho mieltä polttaa,
käsi tyhjää yötä halaa?


ja niin, tämän:

Magdalena, Magdalena,
ihanainen lapsi!
Salamoista silmän-iskut,
idän yöstä hapsi,
joutsenkaula, aaltovarsi,
valkolilja käsi...
– Sulosi on synnillistä,
leiki synnilläsi! –


Tämän:


Auringon ruusun, päiväsen lapsen,
rakehet ruoskia tohti.
Väristen seisoo kultainen kukka
huutaen taivasta kohti:
kaikilla ei ole hartiat huolen,
annatko onnen taikka ma kuolen,
paista, elämän punainen päivä!


ja tämän:


 Metsänpeikon huutelema,
suutelema,
tahdon olla;
sill’ on uskoon, rikkauteen
valta vasta,
jok’ ei huoli ensimäisen
eksyväisen satamasta,
joka tohti
outoa ja aavaa kohti.


ja tämän:


En syntymä-yötäni määrännyt,
en kuolinhetkeä tiedä:
ma annan kohtalon kuljettaa
ja elämän-virran viedä.


ja tämän, vielä tämän:


Hetken sykin, liekkisydän,
aurinkona maailman oman:
tunsin kauneuden kaipuun,
rakkauden rajattoman.


Kiitos Onerva, sinä ihana liekkisydän, tästä ja kaikesta!


Toivotan Onervan päivän myötä myös kaunista elokuun viikonloppua!


**********


Runokatkelmat ovat  L. Onervan kokoelmista
Runoja (1908) ja Särjetyt jumalat (1910).




4 kommenttia:

  1. Ihanaa oli taas lukea siitä, miten Onerva sinua innostaa ja miten hänen sanansa sinussa ja sinun kauttasi jatkuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, kiitos. Onervan oman aikansa puristuksissa rimpuileva sielu on niin kaunis ja koskettava. <3

      Poista
  2. Ihana elokuinen sunnuntaipäivä sai vielä uutta ihanuutta lukiessani tätä postausta! Onervan runot - miten kauniisti ne soivat tässä syksyä enteilevässä korkeassa, valoisassa ilmassa.

    Kiitos! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi Onerva ja Onervan runot, kyllä <3 Niissä on melankoliaa ja ahdistunuttakin kaipuuta mutta myös rakkautta ja uskallusta, hurmioidun aina vain <3

      Kiitos kommentistasi ja kaunista alkavaa viikkoa!

      Poista



Kiitos kommentistasi - keskustelu avartaa!