lauantai 10. maaliskuuta 2018

Välillä sitä lentää




John William Waterhouse: The Soul of the Rose, 1908.


On ollut kummallisia päiviä. Olen kirjoittanut maanisesti, kymmeniä sivuja ihan vähälle aikaa. Väljiä, ehkä, mutta kuitenkin. Tekstiä tulee melkein liian helposti, alan ehkä pelätä, että se on huonoa. Vai voiko olla niin, että nyt on loksahtamassa kohdalleen jotakin, joka on kauan etsinyt muotoaan? Että se, mitä olen etsinyt, tulee nyt rytinällä ulos?

On, ehkä, herännyt oivallus. Olen, ehkä, löytänyt avaimen. Olen, ehkä, ymmärtänyt, että se, mikä ei ole mennyt läpi sellaisenaan, voi sulautua osaksi uutta, toista jo hyvän aikaa vireillään ollutta prosessia. Ja samalla kun minussa on haikeutta luopuessani, ehkä, ajatuksesta että esikoisromaanini olisi voinut olla tuossa, tuo minulle niin rakas tarina, niin minussa on valtavaa villiä iloa siitä, että jotakin tuosta rakkaasta, kauan mukana kulkeneesta tarinasta voi ehkä sittenkin vielä jatkaa kanssani eteenpäin, kasvaa ja kypsyä ihan uuteen suuntaan. Ja ajattelen, kirkkaasti, että voi olla niinkin, että on oikein ja hyvä juuri näin. Että näin näiden askelten on pitänytkin ja pitää mennä.

Teksti, jota olen niin valtavalla vyöryllä suoltanut, on – tottakai – raakatekstiä, luonnostelua. Ei millään tavalla valmista. Maanista vaihetta myös seurannee ymmärrys kaiken kaoottisuudesta ja keskentekoisuudesta ja todennäköisesti myös jonkinlainen putoaminen (niin, mörkö muistaa vierailla kyllä). Mutta silti. Tuntuu hurjalta. Hienolta. Keväältä ja mahdollisuuksilta. Valolta. Linnun laululta.

Juuri tämän takia sitä kai kirjoittaakin: vaikka välillä mätkähtää kipeästi maahan, niin välillä sitä lentää. Ihan tosiaan lentää. Ja näihin lentämisen hetkiin pitää tarttua kiinni. Nämä pitää muistaa. Pitää, että muistaa sitten taas myös nousta ylös ja kerätä siivet, kunhan seuraava, jokseenkin varma putoaminen tapahtuu.

En tiedä, mitä tästä tulee. Mihin tämä lento vie vai viekö. Mutta nyt pitää lentää vaan, pitää lentää aina kun saa. 


6 kommenttia:

  1. Ihanaa Katja! Toivotan lentoa kirjoitusprosessiin! <3

    VastaaPoista
  2. Pääskyn kaarron kaltaista ilmavaa luettavaa! Möröt mörköinä ja kaatua saa, muttei maatua...
    Olen iloinen puolestasi; ruusuntuoksua ja valonsäikeitä Sinulle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanalle Takkutukalle! Möröt mörköinä juu, ja ei maaduta, mörköilyihin ainakaan :)

      Kevätvaloa ja lempeää tuulta sinulle <3

      Poista
  3. Onpa mukava lukea tekstiäsi ja sen toiveikasta tunnelmaa. Möröt kuuluvat elämään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mai ja kevätlintujen laulua sinulle <3 Mörkörönttejä tuolla nurkan takana aina tosiaan väijyy irvistelemässä, mutta irvistelläänpä takaisin :)

      Poista



Kiitos kommentistasi - keskustelu avartaa!