Vierailulla Minnan salongissa – ja juhlavuoden tunnelmia muutenkin

Kaarlo Vuori: Minna Canth. 

Siinäpä Minna, salongissaan, istuu keinutuolissaan ja kirjoittaa, mietteliäänä. Kohta joku ehkä tulee, tervehtimään ja puhumaan kirjallisuudesta tai ajankohtaisista aatteista, ja Minna hymyilee, sipaisee paperinsa piiloon, pyytää keittiöstä kahvit...

Tänä vuonna on juhlittu ja juhlitaan Minna Canthin 175-vuotissyntymäpäivää. Päivänsankari on vuoden mittaan ollut esillä monin tavoin, ja hänen kunniakseen on järjestetty erilaisia tapahtumia ja tempauksia ympäri Suomen. Suurinta juhlahumu oli varmastikin Minnan maaliskuisen syntymäpäivän tienoilla, mutta vain ja ainoastaan oikein ja paikallaan on, että näin merkittävää syntymäpäiväsankaria juhlitaan pitkin vuotta.

Merkkivuoden kunniaksi ja osin jo vähän ennakkoonkin viime vuoden puolella on myös julkaistu mukavasti uutta Minnasta kertovaa kirjallisuutta. Suosittelen lämpimästi esimerkiksi Suvi Aholan teosta Mitä Minna Canth todella sanoi?, johon on koottu Minnan ajatuksia mm. naiseudesta, rakkaudesta, kirjoittamisesta ja köyhyydestä. Mukana on niin lehtiartikkeleita kuin kirje- ja proosakatkelmiakin, joten teoksen kautta pääsee kurkistelemaan varsin monimuotoiseen valikoimaan Minnan kirjoituksia, ja Ahola myös taustoittaa kutakin esille nostamaansa teemaa. Toinen yhtä lämpimästi suosittelemani teos on Minna Maijalan esseekokoelma Punaiset kengät – Minna Canthista, rakkaudesta ja vallasta, jossa Maijala keskusteluttaa Minnan teoksia ja ajatuksia tämän päivän ajatusten ja näkemysten kanssa. Aiheina ovat esimerkiksi luovuus ja kirjoittaminen, rakkaus ja ihmisarvo.  Edelleen suosituslistallani on Maijalan toimittama uusi novellikokoelma Ihmisen kuvia, joka on oikein oivallinen valikoima monipuolisen Minnan novelleja: mukana on niin yhteiskunnallisen eriervoisuuden kuvausta ja omaneduntavoittelua kuin naisen ja ylipäätään ihmisen psyykkeeseen liittyviä kysymyksiä ja yhteisön ahtaita normeja. Ihana ja tervetullut teos on myös lapsilukijoille suunnattu mutta aikuistenkin ihasteltavaksi oikein hyvin sopiva Leena Virtasen ja Sanna Pelliccionin kaunis tieto- ja kuvakirja Minna! – Minna Canthin uskomaton elämä ja vaikuttavat teot. Täältä löydät lisää tuoreita Minna-kirjoja; tässä on nyt vain sellaisia, joihin olen itse jo ehtinyt tutustua.

Täällä kamarissa Minnan merkkipäivä jäi maaliskuussa juhlistamatta, koska täällä oli muutenkin hiljaista, mutta olin kyllä muistamassa päivänsankaria toisaalla: puhuin kotikirjastossani Minnan sekä muutamien häntä ennen ja hänen jälkeensä kirjoittaneiden naiskirjailijoiden teoksista. Kiitos Minnan hengelle, joka varmasti oli lämpimänä myötätuulena läsnä! 

Ja sitä Minnan ihanaa kahvikakkuakin tuli siinä merkkipäivän tienoilla leivottua ja syötyä. Nam! Tästä kakusta taidankin nyt tehdä makoisan Minnan päivän perinteen, sillä kyllä vaan Minna jokavuotisen synttärikakkunsa ansaitsee. Mutta niinpä niin, mikähän ihme siinä onkin, että Runebergin tortuilla olen kyllä herkutellut vuodesta toiseen, mutta tähän Minnan kakkuun heräsin vasta nyt, kun näin sen reseptin tuossa Virtasen ja Pelliccionin kirjassa... (Kirjan lisäksi resepti löytyy esim. Savon Sanomien ja Maa- ja kotitalousnaisten sivuilta, ja jos et sitä sattunut jo maaliskuussa tekemään, niin kyllä Minnalle varmasti sopii sen nauttiminen ihan minä päivänä vaan.)

Alkuvuodesta tulikin sitten ihan jo tuota Minnan päivän tilaisuutta valmistellessani luettua ja uudelleenluettua roima annos päivänsankarin tuotantoa, samoin tuota hänestä kirjoitettua uutta kirjallisuutta, ja tämä syväsukellus Minnan tuotantoon teki kyllä oikein hyvää. Kyllä vaan Minnan teokset nimittäin elävät ajasta aikaan, ja kyllä vaan hänen samaan aikaan vahva ja herkkä kirjailijanäänensä puhuttelee aina vain. Ei taida ihminen tosiaan juuri muuttua, vaikka ajat muuttuvatkin. Surullistakin tämä tietysti on, sillä soisihan esimerkiksi sellaisten Minnan tuotannossaan käsittelemien kysymysten kuin sosiaalisen eriarvoisuuden olevan jo murheellista menneisyyttä.

Yhteiskunnallisten kysymysten ohella Minnan teoksista tekee usein ajattomia myös hänen kykynsä nähdä syvälle ihmisen mieleen – ja edelleen se, miten yhtäältä ihmisen mieltä ja toisaalta yhteiskunnallisia kipukohtia käsittelevät kysymykset kietoutuvat hänen teoksissaan monella tavalla yhteen. Minnan tuotantoa taas lueskellessani tulin jälleen kerran pohtineeksi myös sitä omaa lempiteostani hänen tuotannossaan ja huomanneeksi, miten vaikeaa sellaisen nimeäminen hänen monien ajattomasti hienojen ja puhuttelevien teostensa joukosta on. Minuun kolahtavat yhtä lailla niin Minnan yhteiskunnallista eriarvoisuutta rohkeasti esiinnostavat teokset kuten Työmiehen vaimo ja Kovan onnen lapsia kuin naisen elämään ja mieleen pureutuvat teokset kuten Hanna, Salakari, Sylvi ja Anna-Liisa. Mutta tosiaan, myös näissä teoksissa näkyy se Minnan teosten monikerroksisuus: esimerkiksi Työmiehen vaimon Johannan ja Salakarin Alman mielet järkkyvät juuri siksi, että ympäröivä yhteiskunta ja sen asettamat ehdot ovat sellaisia kuin ovat, eikä nuori Anna-Liisakaan toimisi niin kuin toimii, jos näkisi itsellään vaihtoehtoja.

Oma Minna-vuoteni on nyt jatkunut myös tässä kesän mittaan. Luen parhaillaan hiljakseen Helle Kannilan toimittamaa ihanaa järkälettä Minna Canthin kirjeet ja viime viikolla vietin Kuopiossa myös aivan ihanan Minna-keskiviikon, jonka aikana kävin pitkästä aikaa Kuopion korttelimuseon Minnan salongissa ja lisäksi pääsin piipahtamaan siinä ihan oikeassa, alkuperäisessä Minnan salongissa Kanttilassa.

Niin, tuo korttelimuseon salonkihan ei tietenkään ole se ihan oikea, sillä Minna asusti oikeasti Kanttilassaan siinä vähän matkan päässä. Korttelimuseon salongin sisustus on kuitenkin enimmäkseen Minnalle kuulunutta alkuperäisesineistöä, ja on se kyllä niin hyvin laiteltu, että siellä hyvinkin Minnan ja hänen aikansa läsnäolon aistii. Kahvi, kakku ja kirjoittaminenkin tuoksuvat ihan selvästi nurkissa, kun vähän malttaa hengittää itseensä ajan virtaa. Ja kuulkaas, ihan varmasti Minnan henki istui siellä keinutuolissaan ja hymyili minulle tervetulontoivotuksiaan.

(Amatöörikuvaajan onnistuneimpia (!) otoksia salonkivierailulla... Mutta ei, tuo heijastus ei ole mitään salamavalohuttua, vaan Minnan hengen valoa :))

Korttelimuseon näyttelysalissa on parhaillaan myös näyttely Minnan Canthin Kuopio, joka kertoo Minnan elämästä Kuopiossa. Näyttelyn lähteenä on käytetty juuri noita Minnan kirjeitä, joita itsekin parhaillaan luen ja joiden katkelmiin olen omalla Minna-matkallani tullut toisaallakin törmäilleeksi, joten sitaateissa tuli vastaan myös mukavasti tuttua. Nähtävillä oli myös esimerkiksi Minnan perhevalokuvia ja ihanaa, vanhaa Kuopiota. Pysäyttävin oli ehkä Minnan kirjoitus Puijon tornin vieraskirjassa heinäkuulta 1889: ”Kaunis on Suomen luonto, mutta mihin kelpaa sen kansa?” (Ja menin, muuten, samalla Kuopion-reissulla pitkästä aikaa vielä sinne Puijon torniinkin. Ja kyllä todellakin on kaunis tämä Suomen luonto, vihreä ja vedestä välkkyvä. Minnan ajoista ovat näkymät kuitenkin paljon muuttuneet, Tuomiokirkon torni näkyy edelleen mutta niin näkyy myös kiivaasti kasvanut kaupunki. Ja eihän se tornikaan tietenkään ole enää sama kuin Minnan aikana. Toivotaan, että kansamme kelpaa sittenkin vielä paljoon hyvään, rakentamaan paitsi näitä yhä kasvavia kaupunkeja myös kaikille hyvää elämää.)

Mutta niin, tosiaan, tänä kesänä myös siinä ihan oikeassa Kanttilassa järjestetään opastuksia aina keskiviikkoiltaisin, ja kävikin nyt niin valtavan hyvä tuuri, että satuin juuri sopivasti olemaan Kuopiossa ja myös huomaamaan tuon loistavan tilaisuuden päästä sisälle Kanttilaan (perehtyneempi kotiseutumatkailija olisi tietenkin tiennyt tämän jo etukäteen, mutta ehkäpä minulla nyt oli tässäkin mukana se suotuisa Minnan henki...), ja niinpä ihanan korttelimuseo-iltapäivän jälkeen luvassa oli vielä antoisa Kanttila-ilta. Opastuksen aikana pääsi kuulemaan ennen kaikkea Kanttilan korjaussuunnitelmia – niin, se korjataan! – mutta myös vähän kurkkimaan Kanttilan huoneisiin, myös – ja ennen kaikkea! – siihen alkuperäiseen salonkiin. 

Kanttila on tällä hetkellä ikävä kyllä surullisen huonossa kunnossa, ja se on ollut sitä kauan. Siksi oli haikeaakin kävellä sen huoneissa, siellä salongissakin, katsella miten tämän tärkeän ja arvokkaan talon on annettu rapistua ja kuunnella miten sen henki nyt huokailee hiutuneissa nurkissa. Valtavan hienoa kuitenkin on, että nyt sitä pyritään ihan tosissaan kunnostamaan. Rakennukseen on tarkoitus tulla mm. Minnan kahvila ja kauppa (siihen, missä se lankakauppa sijaitsi!) sekä taiteilijoiden työtiloja. Toivotaan, että tällä kertaa hienot suunnitelmat myös toteutuvat! Työtä ja kulunkeja Kanttilan kunnostamisessa varmasti riittää, mutta totisesti se on kulttuurihistoriallisesti arvokas rakennus, jota olisi pitänyt ymmärtää vaalia jo paljon aiemmin. Mutta parempi tietenkin myöhään kuin ei milloinkaan. Lisää Kanttilan kunnostusprojektista samoin kuin projektin tukemisesta ja näistä kesäisistä opastuskierroksistakin voit lukea Kanttilan sivuilta.

Ja nyt, eikös vaan, jatketaan yhdessä Minna-vuotta edelleen? Minä jatkan alkajaisiksi ainakin niiden kirjeiden lukemista ja, hmm, kas vain, miten nyt tuntuukin, että voisihan sitä vielä yhden kakunkin pyöräyttää... Jos ei nyt ihan tässä mansikkakakkuaikaan, niin vähän syksymmällä ainakin :)

PS. Ja pakko nyt sanoa vielä tämä: Mars mars Kuopioon, Minnan kunniaksi ja muutenkin! Vanha rakas kotikaupunkini on upea (kesä)kaupunki ja täynnä kulttuuri- ja kirjallisuushistorian huminaa – ajatella, että tuo pikkuinen savolaiskaupunki olikin 1800-luvulla niin merkittävä kulttuurinen kehto ja keidas <3