lauantai 8. lokakuuta 2016

Tsehovia ja tunnelmia




Etsiessään totuutta ihmiset ottavat kaksi askelta eteen – askelen taaksepäin. Kärsimykset, erehdykset ja ikävystyttävä elämä paiskaavat heitä taaksepäin, mutta totuudenjano ja lannistumaton tahto ajavat yhä vain eteenpäin. Ja kukapa tietää, ehkäpä he lopuksi purjehtivat varsinaiseen totuuteen...


Anton Tšehov, Kaksintaistelu (1891)


*****


Koleaa. Harmaata taivasta vasten piirtyy jo syksyn paljaaksi riisumia puita, tuulessa on melkein talven tuntu. Olen iloinnut syysauringosta, nyt iloitsen tästä hetkestä ja siitä, että jonakin päivänä sataa taas lunta.

Viime viikonloppuna lukemani Tšehovin pienoisromaani on kulkenut mielessäni koko viikon. Jättänyt jälkeensä ajatuksia ihmiselämästä ja ihmisyydestä, siitä mikä on meidän tarkoituksemme itsellemme ja toisillemme. Siitäkin, miten kirjallisuus rakentuu, aina vuoropuheluksi ja itsensä jatkoksi. Tekee ehkä mieli lukea lisää Tšehovia. Ehkä myös Turgenevia, Tolstoita, Dostojevskia. Ehkä ylipäätään lukea.

Ja tekee mieli kirjoittaa. Ajatella. Olla. Käpertyä lähelle rakkaita. Nauraa. Ehkä myös kyseenalaistaa asioita. Ehkä lauantait ja elämä ylipäätään ovat
hyviä hetkiä kaikelle sellaiselle.




 

6 kommenttia:

  1. Ulkona tuulee ja tuivertaa. Lämmintä ylle ja ulos koiralenkille aurinkoiseen säähän.
    Lukuiloa viikonlopullesi Katja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksy on ihanaa aikaa, niin monennäköistä. Rakastan syksyn kuulasta aurinkoa, tuulta ja koleaa harmauttakin, jossa on lupaus talvesta ja lumesta... Kiitos Mai ja ihanaa alkavaa viikkoa <3

      Poista
  2. Kaunis syksyviikko takana... Tämä on ihanaa aikaa omille ajatuksille, nyt voi rauhassa keskittyä tärkeimpiin asioihin elämässä.. Lämpö, läheiset, unelmat...

    Hyvää lauantaita, Katja! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, syksy on ihmeellinen vuodenaika: samalla kun se merkitsee arkea, se merkitsee myös pesää ja pehmeyttä. Tuntuu, että syksyssä riittäisi aina vaan sanoitettavaa :)

      Kiitos Kaisa Reetta ja helliviä syyshetkiä <3

      Poista
  3. Kaunis syksyviikko takana... Tämä on ihanaa aikaa omille ajatuksille, nyt voi rauhassa keskittyä tärkeimpiin asioihin elämässä.. Lämpö, läheiset, unelmat...

    Hyvää lauantaita, Katja! <3

    VastaaPoista



Kiitos kommentistasi - keskustelu avartaa!