keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Minna Maijala: Herkkä, hellä, hehkuvainen – Minna Canth (2014)




Minna Canth (1844-1897) on aina ollut minulle läheinen. Ehkä se johtuu siitä kuin kujeilevasta yksityiskohdasta, että meillä on kaksi yhteistä kotikaupunkia: Kuopio ja Tampere. Olemme siis kulkeneet osin samoja polkuja, vaikkakin eri ajassa ja erilaisina elämän hetkinä: Canth muutti lapsena Tampereelta Kuopioon (ja myöhemmin Jyväskylään ja taas Kuopioon), minä puolestani nuorena aikuisena Kuopiosta Tampereelle (ja myöhemmin sen reunamille). Minulta Kuopio on siis sittemmin jäänyt taakse, mutta Canth puolestaan palasi sinne Jyväskylän vuosiensa jälkeen jäätyään jo varhain leskeksi ja eli siellä kuolemaansa asti. Pitkälti juuri Canthin ansiota onkin, että pieni Kuopio oli hänen aikanaan niin merkittävä kulttuurikaupunki.

Lapsena ihailin Minna Canthin komeaa patsasta hänen mukaansa nimetyssä kuopiolaisessa puistossa: kylläpä Canth olikin mahtava, voimakas, vaikuttava. Kuopion korttelimuseossa ihailin hänen kaunista salonkiaan: henkevää, ihanaa huonetta, joka oli – vaikkakin sinne rakenneltu – aito tuulahdus jotakin mennyttä, kadonnutta, ja sittenkin jotenkin pysyvää. Kävin kuusi vuotta Minna Canthin nimeä kantavaa koulua, ensin kolme vuotta yläastetta ja sitten saman verran lukiota. Lukioaikoina esitin myös Rouva Penttisen roolia Canthin näytelmässä Kotoa pois, ja samalla tulivat tutuiksi myös näytelmät Työmiehen vaimo ja Kovan onnen lapsia: koulumme teatteripiiri teki Canthin juhlavuoden kunniaksi sikermän muutamista hänen teoksistaan.

Tartuinkin ilolla ja innostuksella uuteen Minna Canthin elämäkertaan, kirjallisuudentutkija Minna Maijalan teokseen Herkkä, hellä, hehkuvainenMinna Canth. Elämäkerta ilmestyi mitä oivallisimpana hetkenä, sillä onhan taas juhlavuosi: Minna Canthin syntymästä tuli 19.3. kuluneeksi komeat 170 vuotta.


 
Kirja on ehdottomasti hankintalistallani,
mutta lainasin sen ensihätään kirjastosta.



Canthista on aikaisemmin kirjoitettu kolme elämäkertaa: Lucina Hagmanin kaksiosainen Minna Canthin elämäkerta julkaistiin vuosina 1906 ja 1911, Greta von Frenckell-Thesleffin Minna Canth vuonna 1942 (suom. 1944) ja Reetta Niemisen Minna Canth, kirjailija ja kauppias vuonna 1990. Ensimmäisenä Canthista kirjoitti siis Lucina Hagman, ja juuri Hagmanin luomaan tarinaan Canth-kuvamme on Maijalan mukaan pitkälti perustunut. Maijala osoittaa, kuinka aiempi elämäkertakirjoitus on kuvannut Canthin ennen kaikkea vahvaksi naisasianaiseksi, ja kuinka koko hänen elämäntarinansa on muokattu juuri tähän kehykseen sopivaksi. Käsityksemme Canthin elämästä onkin perustunut lähinnä tietoisesti rakenneltuun tarinaan, liki fiktioon. Eräs Maijalan hienoja ansioita onkin juuri se, kuinka hän kykenee osoittamaan rakennetun elämäkerran fiktiomaisuuden: me luemme elämäkertoja helposti tosina, vaikka myös ne rakentuvat usein tiettyjen tarinakaavojen mukaisiksi sepitteiksi. Mutta - kuten Maijala toteaa - Canthin aikaisempia elämäkertoja voidaan kuitenkin lukea kriittisesti, historiallisina kerrostumina.

Maijala itse kirjoittaa Canthin aikaisempia elämäkertoja huomattavasti syvemmäksi, monivihahteisemmaksi ihmiseksi: Canthin teosten syväluenta ja lukuisat aikalaislähteet osoittavat, että hän oli myös paljon muuta kuin toimelias naisasianainen ja yhteiskunnallisten epäkohtien esille nostaja. Ensinnäkään Canth ei ollut vain räväkkä ja rohkea toiminnan nainen, vaan myös hyvin herkkä ja haavoittuvainen taiteilijasielu, jota mm. ärhäkät aikalaisarvostelut ja ivailut satuttivat. Canth ei myöskään erityisesti viihtynyt huomion keskipisteessä eikä jalustoilla, vaikka olikin aktiivinen ja aikaansaava - hän sanoikin, että juhliin antavat aihetta aatteet, ei ihminen. Parhaimmillaan Canth oli kotonaan Kanttilassa, jossa hän sydän ja mieli avoinna otti vastaan vieraita ja antautui innokkaisiin, syvällisiin keskusteluihin.

Canth oli kiistatta maamme merkittävimpiä realisteja, ehkä jopa merkittävin, mutta Maijala tähdentää, että Canthin realismi ei ollut ainoastaan yhteiskunnallista vaan myös - ja ennen kaikkea - psykologista. Yksipuolisen yhteiskunnallinen lukutapa on jättänyt huomiotta Canthin kirjalijantyön monitasoisuuden ja mm. sen yhteydet ajan eurooppalaiseen kirjallisuuteen ja uuteen luonnontieteelliseen maailmankuvaan: Canth nosti kyllä teoksissaan esille yhteiskunnallisia ongelmia, mutta hän asetti ne ennen kaikkea taustaksi ja kehyksiksi henkilöidensä psykologiselle kuvaukselle. Canthin teokset ovatkin usein juuri psykologisia tutkielmia ihmisen mielestä yhteiskunnallisesti vaikeiden olosuhteiden armoilla (esim. Työmiehen vaimo, Kovan onnen lapsia). Canth olikin sekä yhteiskunnallisen että psykologisen kirjallisuuden pioneeri: hänen työnsä osoitti, kuinka vaikuttavaa kirjallisuus voi olla ja kuinka paljon se voikaan kertoa.

Maijala toteaa, että Canth itsekin korosti juuri henkilöhahmojensa psykologian merkitystä: kerronnan psykologinen taso oli Canthille henkilökohtaisesti merkittävä, mutta se myös liitti hänet aikansa eurooppalaisiin pyrkimyksiin, joiden mukaisesti kaunokirjallisuuden tuli tuottaa ennen kaikkea sielutieteellisiä tutkielmia ihmisen käyttäytymisen, toiminnan ja tunteiden ymmärtämiseksi. Maijala osoittaa, kuinka Canth kirjoittikin teoksensa myös vuoropuheluun aikansa eurooppalaisten realistien kanssa: mm. Ibsenin, Zolan, Tolstoin ja Dostojevskin teokset ovat asettuneet Canthin teosten interteksteiksi. Canth siis seurasi ja tunsi aikansa kirjallisuutta laajasti, ja myös tämä tekee hänestä kirjailijantyöhönsä sitoutuneesti suhtautuneen ammattilaisen. Canth oli myös sitä mieltä, että juuri psykologinen, realistinen romaani tulee olemaan tulevan kirjallisuuden perusta. Taisipa hän olla oikeassa - rakentuuhan moni romaani juuri ihmisen toiminnan ja tunteiden tutkiskelusta.

Canth oli – kuten merkittävimmät kirjailijat usein ovat – aikaansa edellä: aikalaisten oli välillä vaikea ottaa vastaan hänen vahvoja teoksiaan eikä niiden armotonta realismia haluttu ymmärtää. Canthin teosten aiheet olivatkin usein rankkoja. Maijala lainaa Canthin kirjettä pastori Bergrothille, joka ei hyväksynyt hänen realistista kirjoitustapaansa:

”---- Onko minun syyni, että elämässä on ei ainoastaan kaunista, mutta myöskin rumaa. Kirjailijan tulee olla rehellinen ja tuoda esiin kaikki juuri semmoisena kuin se on, ei kaunistaa mitään. Kaunokirjallisuuden tulee olla kuvastimena, joka ihmisille näyttää, minkälaisia he ovat.”


Kirjallisuuden oli Canthin mukaan mahdollista myös muuttaa maailmaa näyttämällä sen epäoikeudenmukaisuus. Maijala esittää kuitenkin myös, ettei yhteiskunnallinen kritiikki sittenkään ole Canthin teoksissa niin yksioikoista kuin yleensä on ajateltu: yhteiskunnalliset olosuhteet ovat henkilöhahmojen elämässä vain yksi voimakkaasti vaikuttava taso, ja myös hahmojen luonteella, kasvatuksella ja ajan hengellä on oma merkityksensä. Ihminen murtuu siis lopulta omien heikkouksiensa vuoksi: yhteiskunnallisia olosuhteita tuli parantaa, mutta yksilöitä tuli kannustaa myös itsensä kehittämiseen. Mielestäni on kuitenkin hyvä muistaa, että Canthin teokset olivat – ja ovat yhä – myös yhteiskunnallisesti merkittäviä ja kantaaottavia: vaikka jokainen onkin loppujen lopuksi vastuussa omista teoistaan, on ihmisen mieli kurjissa oloissa kuitenkin haavoittuvuudelle altis.

Maijala rakentaa elämäkertansa kolmeen osaan: elämään, kirjoittamiseen ja aatoksiin. Elämäkerta on lukukokemuksena raikas ja eletyn elämän tuntuinen. Kirjallinen työ nousee elämäkerran keskiöön, ja näin pitää kirjailijan kohdalla ollakin: onhan kirjoittajuus kirjailijan minäkokemuksessa ja elämässä hyvin kokonaisvaltaisesti vaikuttava tekijä. Canthin elämäntarinan ja –työn rinnalle elämäkerta rakentaa myös kuvaa ajasta jona Canth eli – olihan Canthin toimien kehyksenä ja taustana luonnollisesti hänen oma aikansa, 1800-luvun jälkipuolisko. On hyvä muistaa, että maailma muuttui voimakkaasti myös silloin: modernisaatio oli jo alkanut ja kiihdytti elämäntahtia rakentaen samalla elämälle aiempaa kiivaampia kehyksiä. Uusi vuosisata alkoi lopulta ilman liian varhain kuollutta Minna Canthia, mutta se kantoi mukanaan hänen merkittävän muistonsa. 

Tietyllä tavalla Canthin elämäntarina on yhä eräänlainen sankaritarina: Canth oli vaatimattomista oloista vanhempiensa mukana ponnistanut nuori nainen ja edelleen vahva aikuinen, joka selvisi aviomiehen varhaisesta kuolemasta ja seitsemän lapsen yksinhuoltajuudesta ja loi omalla työllään itselleen aseman, joka on ansaitusti kuolematon. Mutta tarina ei ole – kuten ennen on ehkä haluttu nähdä – kova, vaan pikemminkin herkkä, hellä, hehkuvainen. J. H. Erkolta lainattu säe onkin uudelle elämäkerralle mitä onnistunein nimi. 

Teoksensa viimeisillä sivuilla Maijala sinkoaa vielä pisteliään piikin Kuopion kaupungille, jolla ei ole ollut tahtoa säilyttää Kanttilaa arvonsa mukaisessa kunnossa ja käytössä. Minna Canthin vanha kotitalo on nykyisin rapistunut, surullinen näky. Maijalan vierellä minäkin kysyn: haloo Kuopio, missä on Canthin elämäntyön ansaitsema arvostus? Eikö hänen merkittävää muistoaan olisi syytä hieman enemmän vaalia?

Kiitän Minna Maijalaa tästä hienosta, tärkeästä työstä, joka toivoakseni johtaa yhä uusia lukijoita myös Canthin teosten äärelle. Ainakin itse aion taas palata minulle jo tuttuihin teoksiin ja paikata myös niitä liian monia aukkoja, joita minulla hänen tuotantonsa omakohtaisessa lukemisessa yhä on. Lisään vielä, että Canth on ehdottomasti yksi eniten arvostamiani kirjailijoita, ja hän on todellakin uuden elämäkertansa ansainnut.


ks. myös Maijalan ehdotuksesta avattu minnansalonki.fi

******************************

Minna Maijala: Herkkä, hellä, hehkuvainen - Minna Canth. 431 s. Otava, 2014.

10 kommenttia:

  1. Tulin samantien vastavierailulle :) Erinomainen esittely erinomaisesta kirjasta. Tuot hyvin esiin ne asiat, mitkä itselläkin nousivat voimakkaimmin esille elämäkerrasta.
    Ja oikein kauniilta ja viihtyisältä näyttää Kamarisi muutenkin, asetun siis taloksi ;)

    VastaaPoista
  2. Minäkin tulin Amman blogin kautta tutustumaan uuteen blogiin ja ilokseni löysin täältä hienon tekstin Maijalan kirjasta, josta itsekin kovasti pidin, ja muutenkin oikein mielenkiintoiselta vaikuttavan blogin. Jään Amman tavoin seuraamaan.

    VastaaPoista
  3. Kiva kun löysit tänne Kamariini ja lämpimästi tervetuloa lukijaksi! Kävinkin jo vuorostani kuljeskelemassa siellä toisen tähden alla - jään siis puolestani seuraamaan mitä kaikkea siellä suunnalla tapahtuu :)

    VastaaPoista
  4. Minä olen juuri parhaillaan tätä teosta lukemassa. Lukioaikoina havahduin, ja siitä lähtien Canth on lukeutunut lempikirjailijoihini. Niinpä oli ilahduttavaa huomata, että hänestä on julkaistu uusi kirja, joka vieläpä vaikuttaa oikein mainiolta.

    VastaaPoista
  5. Maijalan teos on tosiaankin mainio! Mielenkiinnolla odotan, mitä tästä tahollasi kirjoittelet :) Kiva kun löysit tänne - kävin minäkin jo puolestani kurkkimassa Kirjakaapin kummituksen kirjoituksia.

    VastaaPoista
  6. Hei ja kiitos tästä mainiosta kirjoituksesta, joka lisäsi ymmärtämystäni Canthista. Psykologisen puolen vahva läsnäolo hänen teoksissaan on sellainen asia, jonka olen jotenkin tiedostamatta huomannut mutta jota en ole osannut pukea näin hyvin sanoiksi. Maijalan teos on minulta vielä lukematta, mutta tämä tekstisi antoi kyllä hyvän kuvan, millainen teos on. Itse löysin tänne blogiisi näinkin kauan bloggauksesi ilmestymisen jälkeen, kun googletin, ketkä ovat käsitelleet Minna Canthin huonetta blogeissaan. Minulla on muuten yhteistä sinun ja Canthin kanssa: kaksi yhteistä kaupunkia. Itse tosin opiskelin Jyväskylässä ja olen nyttemmin päätynyt Kuopioon, missä ei voi olla kiinnostumatta Canthista entistä enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja kivaa että löysit tänne :) Tämä on todellakin hieno teos, erinomainen elämäkerta tulvillaan Canthin herkkyyttä ja hehkuvaisuutta. Maijala on tehnyt hienoa työtä! Ja Canth - hänen teoksensa olivat tosiaan monitasoisia, kantoivat sekä psykologisia että yhteiskunnallisia kerroksia.

      Ja oi, Kuopio, siellä varmasti yhä leijailee Minna-hengettären ihana voima... Kunpa vain Kanttila pelastettaisiin, jotenkin!

      Poista
    2. Kyllä, tuota Kanttilan pelastamista itsekin toivon!

      Poista
    3. Toivotaan, että maailman tuulet kääntyvät ja tärkeitä asioita osataan taas arvostaa!

      Poista



Kiitos kommentistasi - keskustelu avartaa!