keskiviikko 26. elokuuta 2015

Eeva Kilpi: Runoja (1978)




Eeva Kilven runojen lukeminen on hiljalleen päättyvän elokuun hämäriä iltoja, ulkoa kantautuvien myöhäisten autojen ääniä, teekupin lämpöä ja kynttilän kaipuuta. (Mutta ei, en ole varma, johtuuko se runoista vai hetkistä joina niitä luen. Ehkä se on jonkinlaista vuoropuhelua?)



- kiitos kirjastolle -


Se on hymyilemistä, ilahtumista, naurahduksiakin. Nyökkäyksiä ja toisinaan pientä ihmettelyä, ehkä sellaista pikkuisen ilkikuristakin ilmettä: niin, juuri niin, niinkö, onko maailmankatsomus pelkkää rajoittuneisuutta. Ja kyllä, myös ajatusta siitä, miten väärältä maailma toisinaan tuntuu.

Se on muistoja teinivuosien kadonneista runovihkoista (eikö vain niihin kopioitukin juuri sitä runoa sinusta ja minusta ja oikeasta ja väärästä, luultavasti tietämättä kenen kirjoittama runo alunperin oli) ja niin suloisen lempeitä tuntemuksia siitä, että on mahdollista laittaa sanoja rinnakkain niin että niistä tulee runo tai ajatelma tai sekä että.


Niin kuin vaikka näin:

Kaikki on paljaana edessämme.
Meidän mieltämme vain kattaa selitysten kuori.

Tekisi mieli kuoria ne hämärtävät kerrokset, mutta osaako ihminen sellaista?


Se on pyrkimyksiä etsiä keinoja joilla kiertää siteeraamisen mahdottomuus ja halua istuttaa ruusu, ihan siksi, ja tanssia iltaisin ja juoda viiniä, huutaa kauneuden ja rakkauden ja ilon puolesta, ja ehkä myös ajatuksia siitä että toisinaan todellakin jaksaa lukea vain kirjailijaelämäkertoja tai tahtoisi siivota ne komerot.


Halua pysähtyä kysymykseen:

Miten päätitte olla mauste?

Niin, ihan totta: kysyä nyt kuminalta sellaista (tai runoilijalta jotakin muuta).


Se on myös sisäänpäin katsomista ja helliviä ajatuksia siitä, että jumalat rakastavat erehtyväisiä (oi niin, niin minäkin uskon!),
ja silkkaa onnea sellaisista riveistä kuin nämä:


On vain yksi periaate: epätäydellisyys.
Joka hyväksyy sen, jaksaa elää.


Sitä, että istuu tässä ja iloitsee kesän muuttumisesta syksyksi (pian se tuntuu, syksy, eikö niin). Iloitsee, vaikka runossa, jossa tulee syksy, on oikeastaan myös kaihoa ja ehkä ripaus pettymystä. Mutta eikö runon lukeminen olekin juuri sellaista, sisään- ja uloshengittämistä.


Ja todella:

miten toisin olisi kaikki,
jos he olisivat nostaneet totuuden kunniaan, 
sanoneet: 
- Ole siunattu, avioton äiti.


Ajatella, siinä olisi tullut toiseksi kokonainen maailmanhahmotus.


**********


Eeva Kilpi: Runoja. 216 s.
Sisältää kokoelmat Laulu rakkaudesta ja muita runoja (1972) ja Terveisin (1976).
WSOY 1978.


10 kommenttia:

  1. Eeva Kilveltä olen selvästi lukenut aikaisemmin, jo ennen blogia, proosaa, en runoja. Sen sijaan Eeva Tikka on runoilijana aika vaikuttava, minusta.

    Eeva Kilven Tamara aiheutti aikanaan kohun, enkä yhtään ihmettele miksi;)

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tamaran olen minäkin kauan sitten lukenut ja tuulet ovat sitä mieltä, että jonakin päivänä luen sen uudestaan :) Muuten olen lukenut Kilven tuotantoa aivan liian vähän, runojen kanssa sentään tehnyt vähän tuttavuutta erilaisissa kokoelmissa. Mutta jatkukoon tämäkin matka hiljakseen ja kiireettä. Tikka taitaa kyllä olla minulle ihan tuntematon, voi minua...

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
    2. Minä luin Tamaran muutamaankin kertaan ja pitkällä välillä: Vieläkin hämmästyn sen rohkeutta, Ja onhan se myös hyvin kirjoitettu.

      Minä en tiedä Tikasta mitään;) Jostain vain olen löytänyt muutaman vaikuttavan runon, hänen kirjoittaman. Yksi niistä voi tulla vaikka ensi tai seuraavana viikonloppuna Lumiin.

      Ole hyvä <3

      Poista
    3. Minä en muista Tamarasta juuri muuta kuin rohkeuden, niin kauan lukemisesta on. Siksipä onkin verestettävä muistia :)

      Odottelen siis Tikkaa, tunnustelurunoa... <3

      Poista
  2. Verraton Eeva Kilven tuotantoa ja lukukokemuksen tunnelmaa hienoviritteisesti kuvaava postaus; kiitos hyvästä mielestä! Kilven tuotannon pariin tulee aika-ajoin palattua aina yhä uudestaan ja joka kerralla löytää uusia vivahteita kirjailijattaren pääteemoista: evakkokarjalaisuudesta, luonnosta ja ihmissuhteista feminismeineen, - ajan hammasta kestävää, elämänmyönteistä & oivaltavaa jälkeä... Kaunista ja kuulasta syksyntaitetta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mukavasta hyvän tuulen kommentistasi Takkutukka! Kiteytät niin hienosti: ajan hammasta kestävää, elämänmyönteistä ja oivaltavaa - kyllä, sitä kaikkea tämä Kilven tuotanto näidenkin runojen perusteella on: näissä on sellainen ihanan lempeä ja viisas sävy. Aion lukea lisää!

      Kaunista alkavaa syksyä sinullekin, ihania kuulaita päiviä!

      Poista
  3. Eeva Kilpi on ihana. Se Kilven runojen tinkimätön humanismin ja elämän puolustus, ja usein myös lämmin huumori. "Animalia" on minulle tärkeä kokoelma monella tapaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Satu-Elina! Ja kyllä, ihana on <3 Hieno on sinunkin kiteytyksesi humanismista, elämän puolustamisesta ja lämpimästä huumorista - eihän näihin runoihin voi olla ihastumatta! Jatkan ihanaa Kilpi-matkaani <3

      Poista
  4. Eeva on ihana!

    Sellaisia kysymyksiä kuin 'Miten päätitte olla mauste?' pitäisi itse kunkin kysellä enemmän, itsestäänselvyyksiin kun on niin helppo uinahtaa...

    Taas yksi nimi lukulistalleni, kiitos, Katja<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eeva on ihana, kyllä - hänessä on sellaista viisasta valosäteilyä ja samaan tapaan säteilevät myös hänen runonsa. Jokohan tänä syksynä ehtisin palata Tamaraan? Ainakin runoja voisin lukea lisää, lisää, lisää. Ja niin, itsestäänselvyyksiin ja niiden pohtimiseen liittyy omanlaistaan kiehtovaa filosofiaa... Runo ei kertonut, mitä mauste vastasi :)

      Kiitos kommentistasi ja kyllä, tähän nimeen kannattaa tarttua <3

      Poista



Kiitos kommentistasi - keskustelu avartaa!