Gustave Flaubert: Rouva Bovary (1857)

 

”Emma oli kaikkien romaanien rakastajatar, kaikkien näytelmien sankaritar, kaikkien runokokoelmien epämääräinen nainen.”

 *

Olin jo pitkään halunnut lukea uudelleen Gustave Flaubertin klassikkoromaanin Rouva Bovary (1857), ja nyt sen sitten lopulta tein. Edellisestä lukukerrasta olikin vierähtänyt jo noin puoli elämää, ja vaikka muistin ja tiesin toki peruskuvion – rouva Bovary, herra Bovary, rouvan rakastajat ja lopun tragedia – yksityiskohdat olivat tietenkin jo aikaa sitten mielestäni hälvenneet.

Erityisesti minua kiinnosti nyt nimihenkilö itse ja se, miten hänet ja hänen aviorikoksensa on kuvattu ja miten tämä juuri naisen tekemää aviorikosta käsittelevänä teoksena asettuu samaa kysymystä muutama vuosikymmen myöhemmin käsittelevien kotoisten klassikkojemme, Minna Canthin Salakarin (1887) ja Juhani Ahon Papin rouvan (1893), rinnalle.

Lukukokemus olikin hyvin kiinnostava ja kummastuttavakin. Siinä missä olen tuntenut hyvin lämmintä sympatiaa niin Salakarin Almaa ja Papin rouvan Elliä kuin Leo Tolstoin Anna Kareninankin (1875-77) nimihenkilöä kohtaan, tämän teoksen Emma jäi mielenkiintoisella ja kysymyksiä herättelevällä tavalla selvästi etäisemmäksi. Emma tuntui kaipuistaan huolimatta jotenkin viileältä, ihan erilaiselta kuin sisarhahmonsa Alma, Elli ja Anna, joista kaipuu tekee päinvastoin lämpimiä ja eläviä.

Tottakai Emman kohtalo on monien kanssasisartensa tavoin karu, mutta on kiinnostavaa, että teoksen loppusivuilla minussa tuntuu olevan selvästi enemmän kirjallisuushistoriaa tutkiskelevan lukijan kummastelevia kysymyksiä kuin sitä surua ja myötätuntoa, joka minut Alman, Ellin ja Annan kohdalla kerta toisensa jälkeen valtaa.

Siitäkö se johtuu, että Emma on monessa kohtaa ilmeisen laskelmoiva? Ja myös pintapuolisen turhamainen, vaikka luenkin hänen turhamaisuutensa myös turhautuneisuuden oireeksi? Vai siitä, että hän on tunteellisuudessaankin jotenkin tunteeton enkä tiedä mitä rakkaus hänelle oikein on? Vai siitäkö ehkä eniten, ettei hänessä ole lämpöä edes lastaan kohtaan? Onko koko tässä romaanissa yhteisestä aiheesta huolimatta jotakin hyvin erilaista kuin Salakarissa, Papin rouvassa ja Anna Kareninassa, vaikka yhtymäkohtiakin on? Ja miten onkaan naiskuvan laita?

Näitä keskeneräisiä kysymyksiä taidan nyt jäädä mielessäni pyörittelemään, ja nähtäväksi jää, päätyykö pyöritys vielä jonkinlaiseen lopputulemaan.

*

Gustave Flaubert: Rouva Bovary, 1857. Suomennos Eino Palola. 

 

Maalarisiskot (2019) & Ellen T. (2019)

 

Kaksi sarjakuvavinkkiä sinulle, jota innoittavat 1800- ja 1900-lukujen taitteen taiteilijaelämä ja etenkin tuon ajan naistaiteilijamme:

Reetta Niemensivun Maalarisiskot (Suuri Kurpitsa, 2019) kuvaa Helene Schjerfbeckin, Maria Wiikin, Helena Westermarckin ja Ada Thilénin ystävyyttä ja taiteilijanaskeleita. Teoksen sivuilla vilahtelevat myös naisten erilaiset personallisuudet ja ajoittainen kateuskin, samoin kuin se, miten heistä kullakin oli myös omanlainen ote työhönsä.

Annukka Mäkijärven, Hanna-Reetta Schreckin ja Iida Turpeisen Ellen T. (Teos, 2019) keskittyy puolestaan nimensä mukaisesti Ellen Thesleffin taiteilijuuteen ja elämään. Thesleff näyttäytyy teoksessa omaehtoisena oman tiensä kulkijana, jonka taiteilijaelämä oli yhtäältä iloittelevan boheemia, toisaalta vahvasti työlle omistautunutta.

*

Molemmat teokset ovat kiehtovia kurkistuksia naistaiteilijoiden työhön, ja samalla niissä näkyvät sekä vuosisadanvaihteen taiteilijaelämän lumo että ne kipeät vaikeudet, joita naistaiteilijoiden tiellä tuolloin oli, tarjotusta opetuksesta ja sen laadusta alkaen. Naisiahan pidettiin lähtökohtaisesti vain harrastelijoina, ja tunnustuksen saaminen omalle taiteelle ja taiteilijuudelle oli vaikeaa. Vaikeuksista huolimatta nämä rohkeat naistaiteilijat etsivät juuri sitä omaa polkuaan ja omaa ilmaisemisen tapaansa ja – kuten tänään hyvin tiedämme – myös löysivät ne. He ovat kaikki jättäneet oman tärkeän jälkensä taidehistoriaamme.

Molemmissa teoksissa myös viipyillään – tietenkin – vuosisadanvaihteen Euroopan taiteilijakaupungeissa ja -maisemissa, joista oppia ja innoitusta meillekin haettiin, ja tavataan myös muita ajan taiteilijoita. Esille tulee sekin, miten erilaisista taustoista tulevilla naisilla oli myös erilaiset lähtökohdat kulkea taiteilijantietään, kun toisella oli perheensä tuki ja samalla taloudellinen turva ja toisen taas piti taistella työnsä oikeutuksesta ja mahdollisuuksista enemmän. Yhteistä heille kaikille oli kuitenkin juuri se taide ja taiteilijuus, oman tien etsiminen ja kulkeminen.

On ihanaa ja hienoa, että nämä tärkeät taiteilijanaisemme näkyvät ja kuuluvat myös näissä sarjakuvissa, ja suosittelen tosiaan molempia lämpimästi aiheesta kiinnostuneille ♥