Onervan päivä

 

Elokuun päivät kiirehtivät eteenpäin, niillä on nopeat jalat ja auringonväriset hiukset. Seinälläni on Martta Wendelinin kalenteri, jossa tämän kuun kohdalla sinimekkoinen nainen istuu ikkunalla ja katsoo kohti kypsyvää kesää. Hänellä ei ole kiire, eikä oikeastaan minullakaan, on vain asioita joita tahtoisin ehtiä. Minä katselen naista ja päiviä ja huomaan että tänään on Onervan nimipäivä ja ajattelen heti häntä, ihanaa rakasta runoilijatarta, kirjailijatarta, hengetärtä. Ehkä mietin hetken sitäkin, mitä kaikkea rakkaus on – sitä, miten sitä voikaan rakastaa kirjailijattarien sanoja niin että sydän värisee kun niitä ajattelee, miten kantaa niitä itsessään ja janota aina vain enemmän, enemmän, enemmän. Mitä se on, ellei rakkautta? Ihailua myös, kyllä, mutta ennen kaikkea se on sittenkin sitä, rakkautta. Menen kauppaan ja ostan ruusuja, ihan siksi.

(Niin: tästä taitaa tulla merkkipäiväkuu mutta tulkoon. 

Merkkipäivät ovat hyviä päiviä, muistuttavat asioista jotka ovat tärkeitä.)

Päätän, että haluan lainata kamariini tänään tämän:

Muut’ ihanaista ei taivaan alla

kuin sinä vaan!

Muut’ olevaista ei onnea luoneet

uumenet maan

kuin sinut vaan!

ja tämän:

Minä olin luotu vain yhtä varten

ja yksinäisyyteen;

minusta on tehty symboli synnin

ja papitar pyyteen.

ja tämän:

Kuinka monta iltaa vielä

rinta riutumusta palaa,

lemmenkaiho mieltä polttaa,

käsi tyhjää yötä halaa?

ja niin, tämän:

Magdalena, Magdalena,

ihanainen lapsi!

Salamoista silmän-iskut,

idän yöstä hapsi,

joutsenkaula, aaltovarsi,

valkolilja käsi...

– Sulosi on synnillistä,

leiki synnilläsi! –

Tämän:

Auringon ruusun, päiväsen lapsen,

rakehet ruoskia tohti.

Väristen seisoo kultainen kukka

huutaen taivasta kohti:

kaikilla ei ole hartiat huolen,

annatko onnen taikka ma kuolen,

paista, elämän punainen päivä!

ja tämän:

 Metsänpeikon huutelema,

suutelema,

tahdon olla;

sill’ on uskoon, rikkauteen

valta vasta,

jok’ ei huoli ensimäisen

eksyväisen satamasta,

joka tohti

outoa ja aavaa kohti.

ja tämän:

En syntymä-yötäni määrännyt,

en kuolinhetkeä tiedä:

ma annan kohtalon kuljettaa

ja elämän-virran viedä.

ja tämän, vielä tämän:

Hetken sykin, liekkisydän,

aurinkona maailman oman:

tunsin kauneuden kaipuun,

rakkauden rajattoman.

Kiitos Onerva, sinä ihana liekkisydän, tästä ja kaikesta!

Toivotan Onervan päivän myötä myös kaunista elokuun viikonloppua!

**********

Runokatkelmat ovat  L. Onervan kokoelmista

Runoja (1908) ja Särjetyt jumalat (1910).