Aino Kallas: Barbara von Tisenhusen (1923)

Ja minä tunsin, koska nämä kaksi nuorta ihmistä toisillensa nämä sanat sanoivat, että heidän välillänsä tänä hetkenä tapahtui, mitä ei kenkään taida tekemättömäksi tehdä, ja mikä kaikilta salattu on, ja heidät toinen toiseensa sidottiin yhdellä väkevällä ja voimallisella siteellä, joka oli kestävä aina kuolemaan saakka.

Oi sinä ihana, ihmeellinen, inspiroiva Aino! Tänään, toinen päivä elokuuta, on sinun sadaskolmanneskymmenesseitsemäs syntymäpäiväsi: sinä synnyit vuonna 1878, yhdeksänkymmentäkahdeksan vuotta ennen minua. Ajattelen sitä usein – tätä liki sataa vuotta ja sen pituutta, lyhyyttä, pituutta, lyhyyttä. Ajan kerroksinen virta on niin kiehtova, niin kummallinen, niin kutsuva... Ja voi, minä matkaan siinä, luen sinua, kaikkia näitä vanhoja rakkaita kirjoja, ja minun ajatukseni, niin – minun ajatukseni saavat niistä voimaa ja valoa, ne kasvavat ja kiteytyvät, etsivät itseään yhä kiihkeämmin ja ehkä, ehkä joskus ne löytävät.

Sinun kaiketi tunnetuimmat teoksesi, Surmaava Eros -trilogian kolme kronikkamuotoista kertomusta, ovat 1920-luvulta – ajalta, jolloin ”uusi nainen” oli ehkä jo saanut hieman tuulta siipiinsä, mutta jolloin hänen siipensä maailman kaavojen puristuksissa yhä arastelivat... Niin: uuden vuosisadan alkupuolella ei edelleenkään ollut helppoa olla nainen, joka halusi olla myös jotakin muuta kuin äiti ja vaimo – päättää itse omat rajansa ja mahdollisuutensa.

Tämä teos, vuonna 1923 ilmestynyt Barbara von Tisenhusen, on Surmaava Eros -trilogiasi ensimmäinen osa. Reigin papin (1926) tapaan tämäkin on tainnut jäädä taikavoimaisen Sudenmorsiamesi (1928) varjoon, mutta niin hieno kuin Sudenmorsian onkin, myös nämä kaksi muuta ovat vahvoja esityksiä itsemääräytyvyyttään etsivästä naisesta. Kyllä, vankkumattoman lumoutunut mielipiteeni on, että yhdessä tämä kolmikkosi muodostaa yhden kirjallisuushistoriamme hienoimmista kokonaisuuksista.

Sanojesi monikerroksisuus läikehtii jo teoksesi ensisanoissa, kun kronikan kertojaksi asettamasi pappi Matthaeus Jeremias Friesner lausuu: Näin on aivoitukseni, ja sille Jumalan Kaikkivaltiaan apua anon, että sen tähdelliseen loppuun veisin, hyödyksi ja ylösnousemukseksi kuin myös murheelliseksi varoitukseksi. Amen! Niin – millainen varoitus tämä kertomuksesi nuoresta neitsykäisestä Barbara von Tisenhusenista, syntynyt Rannun linnassa Liivinmaalla, Anno 1553 onkaan? Pappi Matthaeus tahtoo tässä Herran avulla kertoa kerrottavansa totuuden hengessä, vaan mitäpä se onkaan, papin ja Herran ja ihmisen ja heidät tähän kirjoittaneen kirjailijattaren totuus?

Neitsykäisesi Barbara on kaunis kasvoiltaan ja varreltaan, niin kaunis että pappikin sen näkee, ja hän rakastaa väkevätuoksuisia kukkia joilla hän itsensä koristaa... Ja niin papista tuntuu Barbaraa katsellessaan kuin olisi hänen sielunsa tuoksunut kuin tuntematon kukka, ja hän vain omaa elämätänsä elänyt. Niin, salattu on naisen mieli: Mitä tämän nuoren neitsykäisen mielessä tähän aikaan liikkui, ja missä hänen aivoituksensa vaelsi, sen tietää yksin Luoja, joka itse kaikkiviisaan ja salatun tarkoituksensa jälkeen hänet maan tomusta on tehnyt ja taitaa tutkia hänen sydämensä ja munaskuunsa.

Barbara rakastaa, voi kyllä. Ja mies, jota hän rakastaa, rakastaa takaisin. (Ja niin, entä pappi?) Vaan kirjuri Franz Bonnius on alhainen ja kelvoton, eikä Barbaran rakkaus hänen veljilleen siksi sovi. Ja niin – nyt on niin, että Pärnun sopimus on tehty, että jalosukuiset neitsyet eivät avioliittoja solmisi alhaissukuisten kanssa, vaan verensä puhtaana säilyttäisivät. Siksi on miehillä valta tuomita neitsyt, joka rakkaudessaan kelvottomaan erehtyy. Kuusitoistakymmentä miestä yhtä neitsykäistä vastaan, siinä on lakien ja asetusten voima.

Mutta Barbara ei syntiään tunnusta – ei, sillä syntiä ei ole.
On vain rakkaus, se jonka nimissä itsensä toiselle antaa. 

--- ja minä sanoin itselleni: »Herra, onkos tämä syntiä?» Mutta minä en kuullut 
Herran vastausta, sillä katso, hän mykistyi minulle tänä hetkenä.

Niin: tuntematon on ihmiselle Herran mieli,
vaikka ihminen niin mielellään muuta väittää. 

Ja ei, ei mitään niin ihmeellistä vielä ole maan päällä nähty, 
kuin on kahden ihmisen rakkaus...

Vaan mikä onkaan kohtalo sen naisen, joka rakkautensa nimeen
veljiään vastaan vannoo? 

**********

Aino, kirjailijatar-idolini, toivotan sinulle pilvien taakse
onnellista syntymäpäivää <3

PS. Minulle tämä päivä, toinen elokuuta, on tärkeä muutenkin kuin sinun syntymäpäiväsi tähden:  eräänä vuotena uuden vuosituhannen alkupuolella tämä oli kukkaseppeleen ja kultaisen sormuksen päivä...

Kirjankansibingosta tällä ruksiutuu ruutu punainen.