Kesähaaste ja pikkuisen muutakin höpinää

Niin sitä ollaan taas elokuussa, syksyn kynnyksellä, vaikka aurinko nyt yllättäen niin tarmokkaasti lämmittääkin. Minä alan aina elokuun alkaessa olla jo kirpeiden tuulien luona – toivoa, että ilmassa tuoksuisi ja tuntuisi syksy – mutta lämmitelköön nyt kaivattu aurinko vielä kesäihmisiä, minäkin hymyilen sille kyllä. Mutta koska olen juuri minä, ajattelen kuitenkin myös niin, että pian se jo on: oikea syksy ja kynttilät ja viileät päivät ja pimenevät illat ja oi, ne ihanat aamut...

Minulle syksy on tainnut aina merkitä myös jonkinlaista vuosien vaihtumisen kohtaa, rajahetkeä jossa astutaan taas kohti uutta. Nyt(kin) syksy tuo mukanaan uusia mielenkiintoisia tuulia, jotka sekä huojuttelevat että hellivät. Hiukset lennähtelevät varmaan välillä silmille, mutta koetan sitten sipaista niitä korvien taakse. Ja niin – se, että kampaus pörheltyy, on usein hyvän tuiverruksen merkki.

 Jasmiini tuoksui tänäkin kesänä <3

Vaan sitten taas asiaan. Kaimani ja Sara ilahduttivat alkavaa elokuutani kesähaasteella, jossa vastataan kymmeneen, omiin mielenmaisemiin kurkistelevaan kysymykseen. Kiitos teille molemmille ihanattarille <3 Tässäpä siis kysymykset ja omat vastaukseni:

1. Kerro jotain mitä emme tiedä sinusta.

Ensiksi sanon, että itsestäni kertominen on minusta aina hieman toisaalta ja toisaalta. Toisaalta pidän nettiä edelleen arvaamattomana kanavana, minkä vuoksi ajattelen että kertomuksissaan kannattaa olla myös varovainen. Toisaalta ainakin blogiyhteisön luonteeseen sopii, että lukukokemusten lomassa kerrotaan hieman itsestäkin – ainakin minusta on mukavaa lukea paitsi ihanien kanssabloggaajieni lukemisista myös heistä itsestään. Ja niin, onpa tänne kamariinkin tainnut livahdella kaikenlaisia pieniä henkilökohtaisia tarinoita. Tietysti myös lukukokemukseen kirjoittuu aina jotakin lukijasta: se, miten kirjoja koemme ja miten niistä kirjoitamme, kertoo toisinaan ehkä enemmänkin meistä kuin itse kirjoista. Pienet kertomukset nimenomaan omasta itsestä tuovat toisen kuitenkin vielä lähemmäksi. Ajattelen niinkin, että ihminen on luotu kertomaan itseään toisille: ihmisyys perustuu jakamiseen.

No mutta. Mitäpä siis kertoisin? Ehkä sen, että minulla on vakava teeaddiktio. Toinen addiktioni on tumma suklaa. Ehkä senkin, että olen kasvissyöjä mutta en vegaani, koska pidän liiaksi juustosta, oikeasta jogurtista ja voilla leivotuista piparkakuista. Senkin, että lempivärini on tummanpunainen ja lempivaatteeni helmat. Sen, että meillä ei ole vuosikymmeneen ollut telkkaria, mutta toisinaan katselen ahmien Downton Abbeyä dvd:ltä ja joskus muistaessani Aamun kirjoja Areenalta. Sen, että lempituoksuni ovat jasmiini, syksy ja joulu. Sen, että siivotessani kuuntelen usein pöhköä mutta niin ihastuttavan iloista ysäripoppia (tai, jos tuuli on toisenlainen, saman ajan viisaampaa vaihtoehtomusiikkia :)). Sen, että minulla ei ole ajokorttia, facebook-sivua eikä älypuhelinta, ja suren sitä, että kouluissa luovutaan kaunokirjoituskirjaimista, vaikka toisaalta ymmärränkin perusteet. Sen, että olen haaveillut (myös) luomuviljelystä ja omavaraistaloudesta, mutta todennut itseni sittenkin enemmän lukutoukaksi kuin viherpeukaloksi ja kyllä, myös melko mukavuudenhaluiseksi. Sen, että hermostun rahan vallasta yli ihmisen ja luonnon hyvinvoinnin samoin kuin tärkeilystä, ahdasmielisyydestä ja epäoikeudenmukaisuudesta. Sen, että ilahdun lempeästä viisaudesta, rohkeudesta uskoa unelmiin ja parempaan maailmaan sekä kyvystä nähdä myös ohi oman nenänpäänsä. Sen, että kannatan kohtuullista kohtuullisuutta ääripäiden sijaan (ja juu, pyrin tähän myös teen ja suklaan osalta, mutta kohtuullisen kohtuullisuuden nimissä annan silti itselleni anteeksi nämä paheet).

 

2. Onko sillä väliä mitä lukijat ajattelevat blogistasi ja miksi?

Kyllä ja ei. Kamariani pystytellessäni en osannut ajatella, että kirjablogimaailma on sellainen sosiaalinen yhteisö kuin se on, mutta hyvin pian ihastuin siihen että se on myös – tai ennen kaikkea! – sitä. Olen ollut hyvin iloinen siitä, että blogini on saanut ihania lukijoita (kiitos teille <3). Se ihastuttavien lukijoiden piiri, jonka valossa kamarini saa kylpeä, on bloggaamisen lempeä tuike ja välke. Luulen, että tapani kirjoittaa myös jakaa mielipiteitä, eivätkä kaikki kirjoituksissani viihdy. Kirjoitan kuitenkin omalla tavallani ja se saa riittää. Jokainen saa vapaasti valita, vieraileeko kamarissani vai ei.

3. Miten blogiminä eroaa reaaliminästäsi?

Noh. Eipä juuri mitenkään ja kuitenkin ehkä monellakin tavalla. Luultavasti kamarissani korostuvat tietyt ominaisuuteni jo siksi, että kirjoitan täällä ennen kaikkea lukijana ja kirjoittajana. Monta ominaisuuttani jää siis jo lähtökohtaisestikin kamarin ulkopuolelle. Sanotaanko vaikka niin, että olen paljon muutakin kuin kamarini kertoo, mutta se, joka täällä olen, on myös totta.

4. Mikä saa sinut nauramaan?

Ilo. Hassuttelu perheeni ja muiden läheisteni kanssa. Kohdalle osuvien hetkien hupaisa koomisuus. Onnistunut, lämpimällä huumorilla höystetty ihmisyyden ja elämän representaatio. Oivaltavat asiayhteydet ja riemastuttavat sanankäänteet. Hullunkuriset "hymynaamat", mm. se punainen pahalainen ja pahoinvoija (kaikelle sitä voikin nauraa). Ihan vain tämä elämä. Ja vielä: savon ja kainuun murteet (etenkin) kirjoitettuina (voe että niissä aenaan sielu leppää, eijjoo niijjen voettanutta vaekka tuo oma puhe onnii teällä moalimalla niin paljon muuttunna).

5. Mitä luovuus sinulle merkitsee?

Mahdollisuuksia. Toivoa. Unelmia. Kauneutta. Perintöä. Tulevaisuutta. Ainakin. Ja kaikkea tätä sekä yksilöllisellä että yleisellä tasolla. Luovuus on inhimillinen voimavara, josta hyvin käytettynä on vaikka mihin.

6. Ketä läheistäsi ihailet?

Useitakin (mm. puolisoani, äitiäni, lähimpiä ystäviäni), mutta haluan sanoa tähän nyt niin, että erityisesti lapsiani. En perustele, koska lasteni ominaisuudet eivät oikeastaan kuulu kamariini, sanon vain että vaikka vanhemmuuteen(kin) kuuluu monenlaista tuulta ja tuiverrusta niin lasteni kasvu on rikastuttavinta mitä elämässäni saan seurata. Miten paljon pieni ihminen osaakaan ja miten paljon hän voi vielä oppia! Olen hyvin onnellinen siitä, että saan olla äiti.

7. Mikä sinussa ärsyttää itseäsi?

Koetan kovasti olla ärsyyntymättä keskeneräiseen itseeni, mutta usein se on vaikeaa. Ihmisen temperamenttikokonaisuus on tietynlainen paketti, jonka mukana tulee kai väistämättä sekä hyvät että huonot puolet. Kestettävä on :) Onneksi voi lohduttautua sillä, että ilman niitä huonoja puolia ei ehkä olisi niitä hyviäkään. Jos en ajattelisi niin paljon, olisin varmaan tarmokkaampi. Mutta jos olisin tarmokkaampi, en varmaan ajattelisi niin paljon. Niin – olen kuitenkin mieluiten juuri epätäydellinen minä.

8. Mikä sinussa ihastuttaa muita?

Kiusallinen kysymys, koska olen hieman kaino. Mutta ehkä se, että ajattelen pintaa syvemmältä. Kauniisti on sanottu siitäkin, etten liiaksi kumartele normeja. Sellaisiakin on, jotka pitävät sanoistani. Taidan olla myös aika lämmin.

9. Mikä sinusta tulee isona?

Toivottavasti mummu. Sellainen viisaan pehmeä ja ehkä myös kanelin ja kardemumman tuoksuinen (leivon tällä hetkellä aivan liian laiskasti mutta jospa sitten mummuna!). Saisi siinä mummussa olla ripaus satuakin, sellaista esiliinan taskusta pilkottavaa salaisuutta, joka ehkä vielä illan mittaan kerrotaan. Luulisin, että tuoksun silloin(kin) ainakin kirjoilta.

10. Uskotko onnellisiin loppuihin?

Kyllä. Olen optimistinen fatalisti (joka pyörittelee mielellään myös kysymyksiä kohtalon ja sattuman ja otollisten hetkien välisestä suhteesta – en ole ratkaissut niitä vielä ;)). Elämä on myös kivikkoa ja maailma vääryyttä täynnä, mutta haluan silti uskoa, että loppu on tarkoituksenmukainen ja kaunis.

Kiitän vielä ihania haastajattariani ja haastan tähän nyt vuorostani 

Ompun, Kaisa Reetan, Satu-Elinan ja Marian, 

 joiden vastauksia näihin kysymyksiin mielelläni lukisin <3