Pöydällä hehkuu kehäkukkakimppu. Ja syksyn ensimmäiset
mandariinit. On niillä se oikeakin nimi, mutta minä sanon niin kuin lapsena:
mandariini. Leikin, etten tiedä. Niillä on toisinaan hauska leikkiä, tietämisen
rajoilla.
Maisema ikkunan takana on toisenlainen, harmaa. Sataa, melkein minäkin. Mietin mitä jos kirjoittaisin sateesta runon. Siinä voisi lukea
ainakin tuo: melkein minäkin. Ehkä sekin, kuinka hetkittäin kuuluu syysukkosen
jyrähdys.
Keskiviikon Aamulehdessä
(16.09.2015) oli Matti Kuuselan juttu Anna-Leena Härkösestä. Härkönen kulkee omaa tietään ja hyvä niin, niin kaikkien pitäisi kyetä ja saada tehdä. Jutussa mainittiin myös Eeva Kilpi,
sanottiin että ”myös Kilpi on niin suosittu ja ”helppo” runoilija, että korkeakirjalliset
piirit eivät ole häntä suuresti arvostaneet”. Ajattelin taas hieman
hämmentyneitä ajatuksia, sitä miten merkillisiä nuo korkean rajat ovat. Päätin,
jälleen kerran, että minulle, yksityisenä lukijana, saa olla korkeaa ja
kaunista ja tärkeää juuri se mikä on. Senkin, että menen pian kirjastoon ja
lainaan lisää Kilven runoja. Tai mitä jos ostaisin omaksi. Härkönen muuten kirjoittaa seuraavaksi naiskirjailijasta, taidan lukea kirjan. Niin: kaikki eivät kai pidä kirjailijakuvauksista mutta minä kyllä pidän.
**********
Romaanihenkilö S alkaa vaatia huomiota. Hän on ollut
olemassa jo hyvän aikaa, mutta joutunut vielä enimmäkseen odottamaan vuoroaan.
Oikeastaan haluaisin jo kirjoittaa juuri häntä, mennä sinne, hänen maailmaansa,
se on kai jotenkin syksyinen ja siksi tähän hetkeen sopiva. Tuntuu kuitenkin
siltä, että Romaanihenkilö I ansaitsee tulla valmiiksi ennen kuin on tämän
toisen aika. (Ajattelenko minä tarinani henkilöinä? Niin kai. Ainakin osittain
ja toisaalta.)
Mieli ja sormenpäät käyvät loputonta keskustelua,
kyselevät toisiltaan mitä se tarkoittaa, ”valmis”. Saattaa olla, että minäkin
osallistun. Ehkä mietin sitäkin, miksi ihminen aina välillä kohtuuttomasti
vaatii itseltään että olisi valmiimpi, mutta saattaa silti ymmärtää että
romaanihenkilö, ihmisyyden representaatio, on aina jossain määrin kesken.
On hiljaista ja hämärää. Ihanaa. Kuuluu vain sade, ukkosen satunnaiset äännähdykset. Tänään taidan taas kirjoittaa. Ja lukea. Etsiä
ajatuksia tai antaa niiden tulla. Eihän sitä tiedä, ehkä romaanihenkilöistä ja
minusta vielä joskus tulee valmiita. Tai ainakin käsikirjoituksista. Olisihan
sitä siinäkin.
Kyllä teistä tulee! Minä ainakin luen sitten kirjasi :) (Samaten on terkkarini sanonut minulle, ehkä minäkin saan joskus jotain aikaiseksi...)
VastaaPoistaKiitos Pearl Clover, jospa meistä :) Minäkin uskon, että sinä saat vielä paljonkin aikaan - kulje vain rohkeasti kohti unelmiasi <3
PoistaTiedätkö, mietin vähän samoja, vaikkakin toisilta kanteilta. Mietin esim. sitä, mitä järkeä on kirjoittaa blogiin kirjoista, jotka eivät ole yleisesti kiinnostavia. Siis minulle ovat tietenkin, mutta eivät monille muille. Olkoon. Menköön. Niin teen jatkossakin. Tämä on pieni pala ihmisten yhteisestä omasta tietä. Yhteisestä ja erillisestä. Jos itseään vastaan rikkoo, ei sitä rikettä voi oikein edes sovittaa.
VastaaPoistaTerveisiä romaanihenkilöillesi. Odotan kovasti heidän tapaamistaan.
Omppu, ne taivaan tähdet ehkä ihan oikeasti vaikuttavat ihmisten mietteisiin :) On ihan mahtavaa, että kirjoitat kirjoista jotka eivät ole "yleisesti kiinnostavia". Onhan sitä paitsi aina mahdollista, että joku kiinnostuu juuri sellaisesta kirjasta, jonka olemassaolosta ei ehkä olisi ilman sinun kirjoitustasi tiennytkään... Mutta juu, ymmärrän kyllä tuon tunteen: toisinaan tuntuu, että täällä kamarissakin on ties mitä pölyisiä kummajaisia. Mutta itseään varten sitä kai kuitenkin lähinnä kirjoittaa - siitä, mikä on itselle tärkeää. Eiköhän vaan jatketa eteenpäin omilla teillämme, niillä jotka kuitenkin ehkä risteävät myös muihin :)
PoistaTuo itseään vastaan rikkomisen vääryys on muuten yksi lempiajatuksistani. Ehkä se on syvällisesti ajatellen hieman itsekäskin, mutta ihmisen hyvinvointi perustuu siihen, että saa olla sellainen kuin on. Uskoisin, että ymmärrämme ajatuksen takana huutelevan moraalifilosofian eettiset periaatteet. Noh, jopas taas alan eksyä jonnekin, kirjablogeja koskevia valintoja kauemmas.
Ja kiitos, terveiset välitetty. Miten lienee, tuleeko heistä joskus sellaisia jotka voi tavata, en tiedä.
Kiitos kommentistasi <3
Katja, mietin yhä enemmän ja enemmän itseään vastaan rikkomisen vääryyttä. Eikö meidän piätisi saada olla oma itsemme. Tulla hyväksytyiksi sellaisina kuin olemme. Luen harvoin kirjoja, joista en pidä, tuskin koskaan, mutta paljon enemmän uutuuksia, kuin olin päättänyt. Aloitin vuoden vanhemmilla, sillä pidin pitkän joulun. Toisaalta tämän päivän uutuuksien joukossa on huomisen klassikoita ja ainakin huomisen vähemmän uusia kirjoja. Tarinat kaunistuvat saadessaan patinaa. Mieti vaikka Humisevaa harjua.
PoistaAnnan joskus periksi ajatukselle, mitä lukijat tykkäisivät, että luen ja silloin se on askartelua tms., joka ei ole yhtään mun juttuni;) No, eihän minuakaan kai olisi ilman lukijoita, joten pientä kiitollisuutta haluan osoittaa. Yllättävän paljon kädentaitajia lukijoissani.
Omppu löytää kyllä sellaisia kirjoja, joista en ole ikinä kuullutkana, mutta luotan nyt tas häneen ja matakirjaksi lähtee eräs hänen suosituksensa. Eli toteutui se, että ilman Omppua en olisi löytänyt kirjaa, jonka kirjoittajan minua jotenkin koskettava kuva minulla on ollut jo kauan jemmassa.
Kirjoittamisen virtaa!<3
Leena, kyllä: kun vain emme tee pahaa toisillemme, meillä pitää olla lupa olla oma itsemme sekä tieto siitä, että olemme hyviä juuri sellaisina kuin olemme.
PoistaMinua välillä harmittaa, että ehdin lukea vain vähän uutuuksia. Tällä hetkellä mieleni kuitenkin hakeutuu mielellään vanhaan, ja uutuudet joihin tartun ovat aika harvassa. Kaikki arkihäly vaatii sekin oman aikansa ja kirjoittaminenkin tietysti tarkoittaa aina myös ajankäytön valintaa. Luultavasti tosi monta hyvää uutuutta menee taas ihan ohi mutta kurkin niitä sitten toisilta :) Uskon myös että ne odottavat, tulevat kohdalle sitten kun on niiden aika. Ja niin, ehkäpä niissä silloin on jo ripaus sitä patinaakin. Humiseva harju on ihana <3
Sinulla on blogissasi oma hyvä linjasi, joka on muotoutunut vuosien kokemuksella. Minäkin iloitsen suuresti lukijoistani ja lukijathan blogin lopulta tekevätkin, vaikka kuinka kirjoittaisi ennen kaikkea itselleen: olisi aika tylsää, jos kukaan ei lukisi eikä kommentoisi, ja silloinhan olisi se ja sama kirjoittaa ruutuvihkoihin ja työntää ne pöytälaatikkoon.
Omppu on Omppu, ihana. Hmm, minkähän kirjan oletkaan häneltä napannut...
Kiitos kommentistasi <3
Katja, just niin.
PoistaNo, minulle näin valtava uutuuksien lukeminen tuli ihan blogin myötä. Toki aina seurasin ns. omia kirjailijoitani, ja hediän uutuuksiaan, mutta muuten saatoin lukea mitä vaikka antikvariaatista löysin ja sainhan isäni kuoltua myös hänen kirjastonsa. Miten pystyt lukemaan näinkin paljon samalla kun kirjoitat tekstiä? Kun itse aikanaan kirjoitin pakinoita erilaisiin kilpailuin, joista yksi voitto ja pari ostettua tekstiä, en voinut ottaa vaikutteita mistään, pelkäsin vaikutteita, Annoin vähän aikaa sitten eräälle monta kirjaa julkaisseelle kirjailijalle, joka oli kirjoitusjumissa, listan kirjoja, sillä jumiin taas auttaa, jos pääsee omasta liian ahtaastakin aiheympyrästään ulos. Hän selvisi! Eli minusta tämä menee kääntäen, mutta itse en olekaan kirjailija. Ja varmaan aika yksilökohtaista. Humiseva harju on jolloin tasolla uskomaton <3
Niin, en minäkään ole ikinä kirjoittanut vain pöytälaatikkoon ja päiväkirjojan ei lasketa. Linjani on minä itse. R. uhkasi kirjoituttaa mun hautakiveeni jos minä kuolen ensin, 'minä itte' ja 'en mää ainakaan'. Nää on molemat kuin vitsiä tai sitten ei: Ensimmäisen sanoin aina meidän lastehoitajalle, joka yritti auttaa minua jossakin, en siis halunnut apua, vaan aina 'minä itte' ja toinen on se, että satakuntalaisena sanon hyvin nopeasti 'en mää ainakaan' ja tas äidin karjalaiset juuret vaikuttavat, että kummiskin teen heti ja tosi nopeesti. Kun R. perusti minulle blogin silloin ystävänpäivänä 2009 sanoin siihen, että 'mää en ainaskaan tuollaiseen mitään kirjoita.' Puoleen yöhön menessä siellä taisi jo jotain olla ja sillä tiellä olaan.
Omppu on Persoona! Se Jean Rhysin Huomenta, keskiyö.
Ole hyvä!<3
Niin... minulle lukeminen on kirjoittamisen ravintoa, enkä taida oikeastaan suuremmin pelätä vaikutteita, ainakaan toistaiseksi. Mikä tahansa teksti saattaa avata lukkoja ja uusia ajatusratoja ja osoittaa samalla oman tekstin ongelmakohtia tai mahdollisuuksiakin. On tietysti sellaisiakin prosessin vaiheita, joissa lukemiseen ei oikein osaa keskittyäkään, kun ajatukset ovat liian tiiviisti siellä omassa maailmassa. Mutta minusta minä kyllä luen loppujen lopuksi aivan liian vähän - ihanteeni olisi se waltariaaninen kirja päivässä, mutta siihen en kyllä oikein yllä :)
PoistaJa hehe - täälläkin eräs joka vielä joskus viime vuoden alkupuolella oli sitä mieltä etten varmana ala mitään blogia kirjoittaa. Vaan oho :D
<3
Kun ostimme tämän asunnon ja suunnittelimme takkaa, niin kiinteistömyyjä sanoi, että laittakaa sitten sellainen takka, sillä ne ovat nyt muotia. Katselimme hiukan hitaasti toisiamme, mies ja minä. Itsellemmehän asunnon ostimme ja sisustuskin on mennyt uusiksi jo pari kertaa ja keittiö, katot, seinät ja lattiat ym. uusittu. Nyt on vuorossa huonekalut. 11 vuodessa se takka olisi mennyt jo auttamatta vanhanaikaiseksi. Tämä oli epilogi.
VastaaPoistaKuten laitan kotiani, laitan myös blogiani, jotta se olisi minun näköiseni. Luen kirjoja, joita haluan lukea. Todellakin, välillä matkalle osuu huteja, joista en pidä. Nykyisin kirjat palautuvat heti takaisin kirjastoon, jos en pidä niistä. Voisin joskus pitää listaa niistä, jotka olen aloittanut, mutta sitten jättänyt kesken. Muista blogeista tulee kirjavinkkejä sadoittain, sillä jokaisella on oma lukumakunsa. Ja aivan varmasti luen Härkösen seuraavan kirjan, olen lukenut ne kaikki ja Häräntappoaseen monta kertaa. Se taisi kulua nuorena aika repaleiseksi, kun kaikki kaveritkin lainasivat sen minulta.
Prologi: Korkeakirjallisuutta on se mitä itse tykkää lukea :)
Tsemppiä käsiksellesi :)
Mai, juuri niin sen pitää olla: että jokaisen koti on asujansa ja blogi kirjoittajansa näköinen. Miten tylsää olisikaan, jos kaikki blogit kirjoittajineen ja kirjoineen olisivat samanlaisia. Tai kaikki kodit samasta puusta. Todella ankeaa.
PoistaJa niin minäkin teen, luen kirjoja joita haluan. Aika on rajallista, miksipä sitä tuhlaisi sellaiseen mikä ei puhuttele kun kiinnostaviakin teoksia on niin paljon, ettei niihinkään kaikkiin kai koskaan ehdi. Ja ihana tuo kiteytyksesi: korkeakirjallisuutta on se mitä itse tykkää lukea. Niin minäkin olen vähän kurittomasti taipuvainen ajattelemaan, mutta se sivupersoonani, joka joskus pyrkii kategorisoimaan kirjallisuutta korkeaan ja siihen toiseen, tekee asioista toisinaan vaikeita. Ainakaan tänään en kuuntele sitä yhtään. Ja aivan varmasti pidän Kilpeä itselleni korkeana ja tärkeänä runoilijana. Onneksi olen lopultakin alkanut tehdä hänen tuotantonsa kanssa parempaa tuttavuutta.
Häräntappoase on klassikko! Ajattelen, että minulta puuttuisi eräs keskeinen elämys, jos en olisi silloin aikoinani lukenut sitä erinäisiä kertoja. En itse ole lukenut kaikkia Härkösen teoksia ja olen pitänyt eri teoksista eri verran tai tavalla, mutta tuo kirjailijatarteoksen aion kyllä taatusti lukea. Ihan jo aiheen vuoksi.
Kiitos kommentistasi ja tsempeistä <3
Pidän sinun kirjallisista hajamietteistäsi. <3 Kuvittelen sinut kotiinne, josta en tietenkään oikeasti tiedä mitään, villasukat jalassa katselemassa ikkunasta ulos syksyn lempeisiin sävyyn ja pohtimassa samalla romaanihenkilöitäsi: millaisia he mahtavatkaan olla, millaisiksi muuttua? Tarinan ajatteleminen henkilöinä ei ole ihan vierasta minullekaan... ;)
VastaaPoistaSuloista syysviikonloppua, kaimani!
Kaimani, kiitos <3 Sinulla taitaa kyllä olla jokin erityisaisti: tässä minä istun, ikkunan äärellä, villasukat jalassa, syysvalossa, ajattelen ehkä hitusen niitä henkilöitäkin myös nyt... Ja niin, ehkä tuo tarinan ajatteleminen henkilöinä on aika luonnollistakin, henkilöthän niitä tarinoiden sydämiä usein ovat, monellakin tavalla.
PoistaIhanaa syyskuun sunnuntaita sinulle ja sellainen lempeä, hymyilevä ajatus <3