Rikas elämä – Parempaa arkea hidastamalla (2015)

 Mikä on sinun unelmasi? Mitä tekisit mieluiten, jos sinulla olisi enemmän aikaa? Mikä estää sinua tekemästä sitä juuri nyt? Olisi hyvä pysähtyä pohtimaan, mikä on sinulle itsellesi tärkeää ja mieluista.

Aikoinaan, kun opiskelin avoimessa yliopistossa informaatiotutkimusta, perusopintojen tiedonhankintakurssilla kerrottiin, että eräs keskeinen syy etsiä tietoa on entisten käsitysten vahvistaminen. Tunnistan tämän ominaisuuden itsessänikin oikein hyvin: luen mielelläni sellaista, jonka äärellä saan nyökytellä ja hymistä hyväksyvästi. Näin toimi tiedonhankintaprosessini myös Leila Saarivirran ja Martta Kaukosen juuri ilmestyneen teoksen Rikas elämä – Parempaa arkea hidastamalla (2015) kohdalla.

- kiitos kirjastolle -

Olen teokselle siinä mielessä ehkä vähän huonokin lukija, että olen pyöritellyt sen välittämiä ajatuksia päässäni jo vuosikaudet ja myös elänyt melko hidasta elämää, johon on kuulunut myös pitkä kotiäitiys. Tästä johtuen teoksen sisältö on minulle monesta kohtaa jo moneen kertaan läpikäytyä, mutta toisaalta sain sitä lukiessani vahvistaa juuri niitä entisiä käsityksiäni ja samalla riemuita siitä, että maailmassa on samoin ajattelevia ihmisiä. Minulle, kuten Maijalle, tämä olikin ennen kaikkea mukava muistutus siitä, että hidas elämä on oikeasti hyvää, ja samalla myös tervetullutta vertaisajattelua toisilta hidastelijoilta.

Sellainen, jolle asia on uudempi, saa teoksesta kuitenkin varmasti vielä enemmän. Luonnehtisin teosta oikein hyväksi ja kattavaksi johdatukseksi hitaampaan elämään ja uskoisin, että se tarjoaa hidastamista kaipaavalle runsaasti ajattelupohjaa mahdollista muutosta varten. Kirjassa puhuu kokemus, sillä sekä Leila että Martta ovat itsekin valinneet hitaamman elämän: Leila, joka pitää myös monipuolista Pihin naisen elämää -blogia, on kahden lapsen kotiäiti ja Martta vakituisesta työpaikastaan luopunut freelancertoimittaja. Juuri kirjoittajien omat kokemukset tuovat teokseen tervetullutta omakohtaisuutta, josta ainakin itse aina kovasti pidän. Teoksessa on myös viiden muun hidastajan kertomukset valinnoistaan, mikä tuo siihen vielä lisää konkreettisuutta.

Kuten kirjassakin todetaan, on hyvä muistaa, että hitaus voi olla sekä valinta että esim. työttömyydestä tai eläköitymisestä aiheutuva pakko. Sanoisin kuitenkin, että myös pakon voi pyrkiä kääntämään hyvillä merkityksillä täytetyksi myönteiseksi olosuhteeksi, vaikka tiettyä sisäistä vahvuutta se esim. työttömyyden kohdalla vaatii. Yhteiskuntamme on edelleen itsepintaisen työ- ja kiireorientoitunut, vaikka sekä työ että kiire jakautuvat hyvin epätasaisesti, ja normista poikkeaminen voi siksi olla raskasta ja vaikeaa.

Hidastaja nähdään usein myös yhteiskunnan varoilla elävänä loisena (kuten Leila kertoo omalla kohdallaan tapahtuneen), mutta halu elää hitaasti ei useinkaan merkitse laiskuutta ja haluttomuutta tehdä työtä. Myöskään Leila ja Martta eivät tällaisia laiskimuksia ole, päinvastoin. Uskoisin, että useimmat hidastajat kaipaavatkin ennen kaikkea elämää, jossa heillä olisi omalla työllä hankittu kohtuullinen toimeentulo, sen mahdollistama riippumaton asema ja runsaasti aikaa elää omannäköistään elämää. Hullunkurista on, että hidastajaa saatetaan kuitenkin pitää myös jonkinlaisena elitistinä: hänen saatetaan ajatella haluavan omalla hyvinvoinnillaan ja epämaterialistisilla elämänarvoillaan asettua muiden ihmisten yläpuolelle. Kyllä maailma on aika hullu tai ainakin ihmiset (oho, olikohan tuokin ajatus nyt sellaista itsensä ylentämistä).

 

Paljon puhutaan siitäkin, että hidastaminen on hyvin luokkasidonnainen ilmiö, johon kaikilla ei ihan oikeasti ole mahdollisuutta. Totta on, että esim. moni naistenlehtitarina kertoo yksilöstä tai perheestä, joka väsyttyään vaihtaa kiireen idylliseen hitauteen ostamalla esim. maalaistorpan, ja että tämä elämänmuutos rahoitetaan usein aikaisemman (hektisen) elämän tuotoilla. Vaihtoehtoisesti kyseessä voi olla esim. perintötila, jollaisia kaikilla ei tietenkään ole kuten ei suuremmin rahaakaan. Uskon kuitenkin – Leilan ja Martan tapaan – että jokaisella on jollakin tavalla mahdollisuus tehdä valintoja hitaamman elämänrytmin puolesta. Omaksi ostettu maalaistorppa ei ole ainoa vaihtoehto.

Hidastaminen on matka kohti kohtuutta ja omia arvojaan vastaavaa elämää, sanovat kirjoittajat ja minä olen erittäin samaa mieltä. Keskeisiä sanoja ovat nimenomaan nämä: kohtuus, omat arvot ja matka. Siitäkin olen yhtä mieltä, että muutos onnistuu hyvin, jollei jopa paremmin, ilman äkkijarrutusta. Jos elää keskellä kiirettä ja härdelliä, tärkeintä on aluksi pysähtyminen ja omien ajatusten tutkiminen (ja kyllä, kupillinen teetäkin voi olla hyväksi). Sitten voikin vaikka siivota kalenterista jotakin pois, antaa itselleen hetken aikaa, ihmetellä vaahteran värejä ja tähtitaivasta. Ja jos se kiire on jo valmiiksi jossakin kaukana, voi vaikka vetää syvään henkeä ja ajatella miten hyvää elämä on. Joskus hidastelija saattaa kaivatakin pientä kiirettä, mutta on hyvä osata nauttia juuri siitä mitä on. Itse ajattelen, että parasta on juuri tekemisen ja tekemättömyyden tasapaino, se että elämässä on riittävästi sekä mielekästä tekemistä että tyhjää aikaa. Ja niin, ehkä usein on hyvä muistaa myös se, että elämään mahtuu erilaisia hetkiä, kiireisempiä ja hitaampia, mutta etsiä ja tavoitella silti juuri sitä itselle sopivaa tasapainoa. 

Leila ja Martta sanovat: Parhaimmillaan elämän hidastaminen on kokonaisvaltainen muutos, joka vaikuttaa positiivisesti sekä minäkuvaamme että elämäämme. Ja minä sanon kyllä. Lisäksi sanoisin vielä sen, että hitaudelle pitäisi olla tilaa paitsi yksilöllisellä myös yhteiskunnallisella tasolla. Oma humanistinen matematiikkani laskee, että esim. työn jakaminen hieman toisin ja perustulo mahdollistaisivat maailmassa paljon. Tylsä pessimisti minussa jurputtaa, että maailma ei koskaan muutu kuin entistä hullumpaan suuntaan, mutta se optimistipuoleni tahtoo sittenkin sitkeästi uskoa suunnan muuttumiseen. Näiden kahden keskusteluista seuraa kyllä toisinaan (usein) myös melkoista mesontaa, mutta vilahteleepa siellä aika hyviäkin ajatuksia siitä, millainen maailman pitäisi olla.

Niin: jos minulta kysytään, niin maailmassa pitäisi olla paljon enemmän hitautta ja mahdollisuuksia elää kiirettömämpää ja pehmeämpää elämää. Maapallo ei kestä kiireisen kulutuskulttuurin ympärille rakentunutta elämisen tapaa. Eikä ehkä edes ihmisen mieli.

 

Palataanpa siis vielä alkuun:

Mikä on sinun unelmasi? Mitä tekisit mieluiten, jos sinulla olisi enemmän aikaa? Mikä estää sinua tekemästä sitä juuri nyt? Olisi hyvä pysähtyä pohtimaan, mikä on sinulle itsellesi tärkeää ja mieluista.

Kiitos Leilalle ja Martalle hyvästä ja varmasti tervetulleesta kirjasta,

toivon sanoillenne paljon hidastamisen mahdollisuuksiin tarttuvia lukijoita!

**********

Leila Saarivirta ja Martta Kaukonen:

Rikas elämä – Parempaa arkea hidastamalla. 203 s.

readme.fi 2015