Ajatuksia kirjoittamisesta, kiireestä ja tähtitaivaasta

Mistä ajatukset tulevat? Sanat? Tavat asetella se minkä tahtoo kertoa? Kaikesta mitä on jo ajateltu ja aseteltu, tietenkin. Niistä merkillisistä liikeradoista joita se kaikki käynnistää ja ruokkii, ihmisen halusta sanoa jotakin kaiken jatkoksi. Toisinaan tunnen silti oloni kummalliseksi, mieleni käy itsensä kanssa ihmettelevää keskustelua. Tänään olen lukenut tutkimuskirjallisuutta ja eksynyt ajattelemaan myös omaa kertomustani ja sen piirteitä. Miettinyt miten merkillistä olisi jos siitäkin joskus tulisi kirja ja joku purkaisi sen analyysiksi. Ajatella: Joku sanoisi, että tämä on kertomus tästä ja tästä. Että tässä on käytetty tällaista kertojaa. Tällaista rakennetta. Tällaisia tasoja. Syntyisi tulkinta, luenta.

Mietin, miksi kirjoitan niin kuin kirjoitan. Onko kirjoittamiseni tietoista vai intuitiivista, onko se ennemmin tavoitteellista halua löytää oikea sisältö ja oikea muoto vai alitajunnan purkauksia joista askel askeleelta rakentuu kokonaisuus jota voi kutsua tarinaksi ja josta ehkä voi nimetä myös tiettyjä kerrontaratkaisuja, kysymyksenasetteluja, teemoja? Miten tietoisesti etsin sisällön ja muodon oikeaa suhdetta? Tiedänkö oikeastaan juuri mitään siitä miten kirjoitan? Kirjoitanko vain? Ehkä kysymys on jonkinlaisesta vuoropuhelusta, jossa jokainen vuoro vie prosessia eteenpäin. Tietoisesti tai tiedostamatta. Onko sillä oikeastaan edes väliä? En tiedä, mutta jotakin kiinnostavaa siinä on, sanojen ja ajatusten ja ratkaisujen syntyhistoriassa.

On maanantai ja siksi kai ajattelen sitäkin, kuinka kiireen tuntu yrittää tehdä itseään tykö – elämässä on niin paljon. En taida kuitenkaan ottaa sitä vastaan, koetan ajatella että ehdin minkä ehdin. On ehkä asioita jotka jäävät tekemättä, kesken, odottamaan. Kaappeja jotka pysyvät sotkussa, kirjoja jotka kertyvät pinoiksi, kirjoituksia joista ei vieläkään tule valmiita. Ihmettelen, mitä se kaikki oikeastaan haittaa. Keitän lisää teetä ja otan omenapiirakkaa, katselen kynttilää.

Saattaa olla, että tunnen myös halua palata maalle öisen tähtitaivaan alle, hämmentymään lohdullisen pienuuteni edessä. Päiväksi menisin takaisin metsään, silittelemään sammalpeitteitä joilla lepää punaisia puolukkaterttuja. Kertoivat, että lähellä on ehkä ollut karhu. Minä ajattelin, kuinka mielelläni kirjoittaisin karhun kertomukseen mutta kuinka kovasti toivon, ettei se koskaan osu kohdalle.

Toivotan tähtiä, kaunista alkavaa viikkoa.