sunnuntai 2. elokuuta 2015

Aino Kallas: Barbara von Tisenhusen (1923)



Ja minä tunsin, koska nämä kaksi nuorta ihmistä toisillensa nämä sanat sanoivat, että heidän välillänsä tänä hetkenä tapahtui, mitä ei kenkään taida tekemättömäksi tehdä, ja mikä kaikilta salattu on, ja heidät toinen toiseensa sidottiin yhdellä väkevällä ja voimallisella siteellä, joka oli kestävä aina kuolemaan saakka.


Oi sinä ihana, ihmeellinen, inspiroiva Aino! Tänään, toinen päivä elokuuta, on sinun sadaskolmanneskymmenesseitsemäs syntymäpäiväsi: sinä synnyit vuonna 1878, yhdeksänkymmentäkahdeksan vuotta ennen minua. Ajattelen sitä usein – tätä liki sataa vuotta ja sen pituutta, lyhyyttä, pituutta, lyhyyttä. Ajan kerroksinen virta on niin kiehtova, niin kummallinen, niin kutsuva... Ja voi, minä matkaan siinä, luen sinua, kaikkia näitä vanhoja rakkaita kirjoja, ja minun ajatukseni, niin – minun ajatukseni saavat niistä voimaa ja valoa, ne kasvavat ja kiteytyvät, etsivät itseään yhä kiihkeämmin ja ehkä, ehkä joskus ne löytävät.

Sinun kaiketi tunnetuimmat teoksesi, Surmaava Eros -trilogian kolme kronikkamuotoista kertomusta, ovat 1920-luvulta – ajalta, jolloin ”uusi nainen” oli ehkä jo saanut hieman tuulta siipiinsä, mutta jolloin hänen siipensä maailman kaavojen puristuksissa yhä arastelivat... Niin: uuden vuosisadan alkupuolella ei edelleenkään ollut helppoa olla nainen, joka halusi olla myös jotakin muuta kuin äiti ja vaimo – päättää itse omat rajansa ja mahdollisuutensa.





Tämä teos, vuonna 1923 ilmestynyt Barbara von Tisenhusen, on Surmaava Eros -trilogiasi ensimmäinen osa. Reigin papin (1926) tapaan tämäkin on tainnut jäädä taikavoimaisen Sudenmorsiamesi (1928) varjoon, mutta niin hieno kuin Sudenmorsian onkin, myös nämä kaksi muuta ovat vahvoja esityksiä itsemääräytyvyyttään etsivästä naisesta. Kyllä, vankkumattoman lumoutunut mielipiteeni on, että yhdessä tämä kolmikkosi muodostaa yhden kirjallisuushistoriamme hienoimmista kokonaisuuksista.

Sanojesi monikerroksisuus läikehtii jo teoksesi ensisanoissa, kun kronikan kertojaksi asettamasi pappi Matthaeus Jeremias Friesner lausuu: Näin on aivoitukseni, ja sille Jumalan Kaikkivaltiaan apua anon, että sen tähdelliseen loppuun veisin, hyödyksi ja ylösnousemukseksi kuin myös murheelliseksi varoitukseksi. Amen! Niin – millainen varoitus tämä kertomuksesi nuoresta neitsykäisestä Barbara von Tisenhusenista, syntynyt Rannun linnassa Liivinmaalla, Anno 1553 onkaan? Pappi Matthaeus tahtoo tässä Herran avulla kertoa kerrottavansa totuuden hengessä, vaan mitäpä se onkaan, papin ja Herran ja ihmisen ja heidät tähän kirjoittaneen kirjailijattaren totuus?

Neitsykäisesi Barbara on kaunis kasvoiltaan ja varreltaan, niin kaunis että pappikin sen näkee, ja hän rakastaa väkevätuoksuisia kukkia joilla hän itsensä koristaa... Ja niin papista tuntuu Barbaraa katsellessaan kuin olisi hänen sielunsa tuoksunut kuin tuntematon kukka, ja hän vain omaa elämätänsä elänyt. Niin, salattu on naisen mieli: Mitä tämän nuoren neitsykäisen mielessä tähän aikaan liikkui, ja missä hänen aivoituksensa vaelsi, sen tietää yksin Luoja, joka itse kaikkiviisaan ja salatun tarkoituksensa jälkeen hänet maan tomusta on tehnyt ja taitaa tutkia hänen sydämensä ja munaskuunsa.

Barbara rakastaa, voi kyllä. Ja mies, jota hän rakastaa, rakastaa takaisin. (Ja niin, entä pappi?) Vaan kirjuri Franz Bonnius on alhainen ja kelvoton, eikä Barbaran rakkaus hänen veljilleen siksi sovi. Ja niin – nyt on niin, että Pärnun sopimus on tehty, että jalosukuiset neitsyet eivät avioliittoja solmisi alhaissukuisten kanssa, vaan verensä puhtaana säilyttäisivät. Siksi on miehillä valta tuomita neitsyt, joka rakkaudessaan kelvottomaan erehtyy. Kuusitoistakymmentä miestä yhtä neitsykäistä vastaan, siinä on lakien ja asetusten voima.


Mutta Barbara ei syntiään tunnusta – ei, sillä syntiä ei ole.
On vain rakkaus, se jonka nimissä itsensä toiselle antaa. 


--- ja minä sanoin itselleni: »Herra, onkos tämä syntiä?» Mutta minä en kuullut 
Herran vastausta, sillä katso, hän mykistyi minulle tänä hetkenä.


Niin: tuntematon on ihmiselle Herran mieli,
vaikka ihminen niin mielellään muuta väittää. 


Ja ei, ei mitään niin ihmeellistä vielä ole maan päällä nähty
kuin on kahden ihmisen rakkaus...


Vaan mikä onkaan kohtalo sen naisen, joka rakkautensa nimeen
veljiään vastaan vannoo


**********


Aino, kirjailijatar-idolini, toivotan sinulle pilvien taakse
onnellista syntymäpäivää <3


PS. Minulle tämä päivä, toinen elokuuta, on tärkeä muutenkin kuin sinun syntymäpäiväsi tähden:  eräänä vuotena uuden vuosituhannen alkupuolella tämä oli kukkaseppeleen ja kultaisen sormuksen päivä...


Kirjankansibingosta tällä ruksiutuu ruutu punainen.


9 kommenttia:

  1. Moi Katja-ihanainen! <3 Palaan blogiisi ja tähän ihanaan Kallas-bloggaukseesikin paremmalla ajalla ja sitten viivynkin pidemmästi, mutta nyt tulin huikkaamaan, että haastoin sinut blogissani! :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara-siskoseni, kiitos piipahduksesta ja tervetuloa takaisinkin taas <3 Ja voi, kivaa, kiitos haasteesta, tulen pian kurkkimaan :)

      Poista
  2. Voi Katja, voin ihan nähdä kimaltavan langan kulkevan sinun ja Aino Kallaksen välillä kuin teissä puhuisi jokin sama henki. Onnea myös hääpäivän johdosta (hääpäivään kai viittaat kirjoituksesi lopussa?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, kiitos ihanasta kommentistasi. Jotkut kirjailija(ttare)t ovat sellaisia, että he asuvat sydämessä. Kallas on minulle yksi niistä. Kiitokset myös onnitteluista, hääpäivä oli, ja sen ympärillä pieni reissu lahden taakse. Jonakin päivänä matkaa on jatkettava Tallinnasta myös kohti Kallaksen seutuja...

      Poista
  3. Minultakin onnittelut! ;) Me jaamme Ainon kanssa syntymäpäivän ja ihailen hänen kirjoitustyyliään, mutta en tajua miksi en vieläkään ole lukenut muuta kuin Sudenmorsiamen. Luulen että tulisimme mainiosti toimeen muidenkin romaanien tiimoilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suvi, kiitos - kommentista ja onnitteluista :) Ja oi, onnea sinullekin näin jälkikäteen, oletpa syntynyt hienona päivänä! Ainon tapa kirjoittaa on todella huikea, hän on kirjailijattarien aatelia. Joskus kirjailijat kuitenkin ehkä odottavat sitä oikeaa hetkeä... En minäkään ole lukenut häneltä vielä likimainkaan kaikkea, mutta pikku hiljaa etenen ja aina vain palailen myös näihin jo tuttuihin. Suosittelen kyllä tarttumaan vaikka tähän tai Reigin pappiin, varmasti sinulla ja Ainolla olisi rikasta ajatusten vaihtoa :)

      Poista
  4. Oi Katja, tekstisi kulkee kuin kirkas, soliseva puro, kiitos ihanasta kirjallisuushetkestä!

    Valitsin elokuun suomalaiseksi klassikkokirjailijaksi jo Maria jotunin (Tyttö ruusutarhassa ja muita...) Kallas olisi ollut ihana! Hän tulee ehkä ensi kuuni klassikoksi.

    Niin: sinun innoittamanasi alkanut kuukausittainen klassikkoluentani jatkuu kesän ylikin ja muuttuu ehkä ympärivuotiseksi! <3

    VastaaPoista
  5. Ja niin, myöhästyneet onnittelut kultaisen sormuksen vuosipäivän johdosta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle ihanasta kommentistasi ja onnitteluistasi <3 Ja oi, Maria Jotuni - tiedätkös, minuakin on tuuli alkanut tuupata kohti Jotunia(kin), olen lukenut häneltä jotakin aika kauan sitten ja nyt tahtoisin kovasti vahvistaa tuttavuuttamme, nostin Valitut teokset jo tuohon (erään) keikkuvan pinon päälle... Ja voi, kyllä, tartu myös Kallakseen! Odotan niin, mitä saan kaikista näistä lukukokemuksistasi lukea... Ihanaa ihanaa, että olet innostunut klassikoistamme <3

      Poista



Kiitos kommentistasi - keskustelu avartaa!