Heräämisiä

Ulkona kuiskailee jo kevät, minussakin kaikki se sumuinen valo ja ehkä jo salaa heräilevä maa. Kenties minunkin on hiljalleen aika herätä ja avata kamarin ikkuna, tuulettaa pöytäliinasta pölyt ja silmistä unipisarat.

Kuukauden uniaika on tehnyt hyvää vaikka ei, en ole vain nukkunut: olen myös lukenut, opiskellut, kirjoitellut, ajatellut, pysähdellyt. Ihmetellyt miten paljon aikani on kasvanut ilman kamaria ja toisaalta kuitenkin kaipaillutkin sitä – ja teitä, joita olen ajatellut lämmöllä. Olen pohtinut, pohtija kun olen, mitä blogikirjoittaminen kirjoittamisteni joukossa minulle oikeastaan merkitsee. Tunnistanut – taas – että kyllä: kamari on minulle sekä hälyä että iloa, ja vähän kummastellutkin tätä kaiken keinahtelevuutta. Ja niin, olen myös arvellut, että moni muukin miettinee aika ajoin näitä blogipuuhastelujen syvyyksiä ja merkityksiä. Sitä, miksi haluaa kirjoittaa ja kuitenkin välillä levätä.

Sitäkin olen miettinyt, olisiko ehkä hyvä muuttaa kamariani hieman, antaa enemmän tilaa ihan vain tunnelmille ja vapaasti kulkeville ajatuksille ja kutistaa lukukokemukset toisinaan (tai useinkin) vaikka vain sitaattiin. Huomaan, että minussa on toisinaan ehkä liian täyttä kyetäkseni kirjoittamaan kirjoista siten kuin olen tähän asti enimmäkseen kirjoittanut, mutta kuitenkin myös sellainen kummallinen kutina joka selvästi saa kaipaamaan kamariinkin kirjoittamista, vaikka sitten vähänkin. Ehkä siis availen silmiäni hiljalleen ja ehkä myös annan kamarin jatkaa rakentumistaan omalla painollaan ja tahdillaan, katsoa kuinka se kenties kerää seinilleen erilaisten hetkien erilaisia kerroksia. (Ja eikö vain että siellä, missä on kirjoja, on aina myös tunnelmia ja niitä omia aikojaan virtailevia mielenliikahduksia?)

Olen lukenut tauon aikana paljon. Uutta ja vanhaa, ensikertoja ja toisintoja. Ja huomannut, että lukemiseni hahmottuvat nyt(kin) tietynlaisiksi tuuliksi: on historian tuulahduksia, toden ja sepitteen toisiinsa kietoutumisia ja kaipuuta parempaan maailmaan. On myös ollut kummallistakin lukea ilman että luetusta on aikonut kirjoittaa mitään. Jotenkin se on tuntunut samaan aikaan sekä vapauttavalta että kaihoisalta: toisaalta on ollut ihanaa pitää kokemukset ihan vain ominaan, toisaalta taas surullista olla jakamatta hienojen teosten herättämiä ajatuksia. Ehkä poimin kokemuksista muutaman, joista kevään mittaan kirjoitan.

Kevätkeijuja luoksenne toivotellen,

Kamarin Katja