perjantai 14. kesäkuuta 2019

Pitkästä aikaa




William Kay Blacklock: Summertime, 1914.


Hei. On kauan siitä, kun kirjoitin viimeksi. Kovin kauan. Kokonainen vuosi ja vähän ylikin. Ihanaa, jos siitä huolimatta olet vielä kuulolla.

Arvaat ehkä, että on vaikeaa kirjoittaa näin pitkän ajan jälkeen. En oikein tiedä, mitä sanoisin. Tuntuu, että välillemme kasvanut vuoden kokoinen aukko on valtava. On vaikeaa tarttua mihinkään, aloittaa mistään. Ja silti nyt haluan, tuntuu että on oikein koettaa sanoa jotakin, pysäyttää hiljaisuus.

En missään vaiheessa ole oikeastaan päättänyt olla enää kirjoittamatta. Päivät ovat vain kadonneet toistensa lomaan ja jatkoksi, kesä muuttunut syksyksi ja edelleen talveksi ja kevääksi ja taas uudeksi kesäksi. Viimeksi olen näköjään kirjoittanut jotakin juhannusruusuista ja niin voisin kirjoittaa nytkin, ne kukkivat taas ja ovat kohta jo lumena nurmella. Haluaisin, että aika hidastuisi, edes vähän.

Vuoden aikana on tapahtunut paljon. Elämä on ollut täyteläistä ja kiireistäkin, on ollut hyviä asioita ja välillä raskaitakin, sellaisia joita elämässä tapaa olla. Kamarille ei ehkä vain ole ollut aikaa eikä tilaa.

Välillä olen miettinyt, annanko kamarin vain olla, annanko ajan sataa sen ylle. Välillä taas sitä, että en haluaisi kadota noin vain ja että ei se jotenkin ole oikeinkaan, kaikkien näiden vuosien jälkeen – että vaikka emme oikeastaan tunne toisiamme, olemme kuitenkin jollakin tavalla toisillemme olemassa, sinä ja minä. Ja sitten olen miettinyt, kirjoitanko ehkä jonkinlaisen jäähyväisviestin, päätänkö siis lopettaa kokonaan. Mutta sitten, toisaalta, olen miettinyt sitäkin, että tekisi sentään mieli kirjoittaa tänne vielä edes jotakin, edes joskus. Että en sittenkään haluaisi, että kamarini hiljenee kokonaan, nukahtaa menneisyydeksi. En, vaikka joskus asioille vain käy niin, väistämättäkin.

Ehkä on mahdollista aloittaa hiljalleen taas? Sana sanalta, tunnustellen.

Väkisinkin sitä kyllä tässäkin kohtaa taas ajattelee, miten äkkiä kokonainen vuosi katoaa. Miten totta se on, että vuosi vuodelta vuodet muistuttavat yhä enemmän silmänräpäystä.

Haluaisin osata sanoa jotakin enemmän, mutta en osaa. Ehkä en siis yritäkään kirjoittaa mitään kummempaa, ehkä yritän vain sanoa, että täällä olen, taas, ja että saattaa olla, että alan taas kirjoittaa tänne jotakin. Ja että olen iloinen, jos sinäkin olet, siellä.



10 kommenttia:

  1. Blogeissa on niin eri tapoja lopettaa, jotkut ilmoittavat lopettavansa, jotkut vain katoavat. Aina toisen lukijana jää vähän miettimään, mikä on syynä vaikenemiseen. Siihen on tottunut, että yksi kirjoittaa joka päivä, toinen kerran kuussa. Mukavaa kuulla sinusta taas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus varmaan käy ihan vaan niin, että sitä vähän huomaamattaankin lopettaa ja sitä myöten sitten myös hiljakseen katoaa. Mutta kyllä sitä tosiaan lukijana miettii, jos ja kun joku ihan kokonaan hiljenee, ja jää aina vähän kaipaamaankin. Jotenkin ihmisiin tulee täällä blogimaailmassakin kiinnyttyä, vaikka ei tosiaan "oikeasti" tunnetakaan. Kiitos Leena kun piipahdit!

      Poista
  2. Tervetuloa takaisin, Katja, tänään ja uudelleen, jos siltä tuntuu. Ihanaa kuulla sinusta, aina välillä olen miettinyt, mitä kuuluu Kirjojen kamarin Katjalle. Oikein valoisaa kesää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Paula ja ihanaa kun tulit piipahtamaan! Nyt tosiaan tuntuu siltä, että haluaisin tänne kamariini taas palailla, vaikka samalla mietityttävätkin nämä vähän ruosteiset sormenpäät... Noh, ehkä tässä taas vertyy kun vaan aloittelee :) Hellivää kesävaloa myös sinulle!

      Poista
  3. Todella ihana kuulla sinusta. kirjoittele, kun siltä tuntuu. Hyvää kesämieltä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aino ja ihanaa kun tulit piipahtamaan sinäkin! Koetan pitää mielessä tuon hyvän ohjeen: kirjoittelen, kun siltä tuntuu. Lempeitä kesätuulia sinulle!

      Poista
  4. Katja, mukavaa näin juhannusruusujen aikaan saada kuulumisia kuluneesta vuodestasi!
    Sana sanalta ja hämähäkin verkot pois kamarista, jos ja kun siltä tuntuu. Elämässä vaihtelevat varjo sekä valo ja totta, mitä enemmän menneisyyttä sitä nopeammin aika, vuodet vilahtavat... Vinkkaise, jos löydät jarrupolkimen. Aurinkoa, iloa ja valoa sekä myötäisiä tuulia alkaneelle kesällesi, piipahdellaan ja pysytään kuulolla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takkutukka, kiitos sinulle ja ihanaa kun tulit käymään! Vuosi on mennyt tosiaan ihan hirveän nopeasti, sille jarrupolkimelle olisi kyllä aika usein käyttöä. Nuo juhannusruusutkin kukkivat niin hirmuisen nopeasti, että on pakko pysähtyä nuuhkimaan niitä aina ohi kulkiessaan, keräämään taas mukaan niiden muisto.

      Ja juu, hämähäkin verkkoja on tosiaan ehtinyt kertyä aika lailla, luutaa ja riepua vähän tarvitaan ;) Kyllä ovatkin ehtiväisiä nuo hämpsyt, vaikka niin on aikakin. Ihmisparka tässä sitten ihmeissään koettaa pysyä ajan ja seitinkutojien perässä :)

      Kesänvaloa ja lempeää tuulta myös sinulle!

      Poista
  5. Mielelläni olen täällä! :) Ihana kirjoitus. Olisi kiva jos kirjoittelisit tänne aina silloin tällöin kun ehdit ja jaksat! Minäkin voisin yrittää samaa omassa blogissani, sekin on jo kevään ajan uhannut pölyttyä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pearl Clover, kiitos sinulle ja ihanaa kun tulit käymään! Hiljakseen voisin - ja haluaisin - taas tosiaan palata tänne kirjoittelemaan. Aina välillä sitä vaan pitää tasapainoilla tuon ajan kanssa ja välillä myös on vaan hetkiä, joina blogille ei yksinkertaisesti ole tilaa. Mutta puhallellaan pölyjä pois omaan sopivaan tahtiimme ja myös kirjoitellaan omassa tahdissamme, eikös juu. Lämmintä kesävaloa sinulle <3

      Poista



Kiitos kommentistasi - keskustelu avartaa!