maanantai 11. huhtikuuta 2016

Maanantaiajatuksia



Aamun kirkas kevättaivas on iltapäiväksi kerännyt kevyttä pilveä. Tuntuu päivän rytmiltä: aamulla heleää, iltapäivällä hieman uneliasta... On maanantaiolo, sellainen hyvä. Viikko on aluillaan ja kaikki mahdollista. On aikaa, päiviä, kevät. En aina ole maanantaina erityisen tarmokas, mutta saatan silti olla jotenkin hyväntuulinen ja toiveikas, niin kuin tänään.

Takana on ihana, hellivä, hyvä viikonloppu: kirjoittamista, kevättuulta, uusia ajatuksia, ja niin ihana kirja että tekee kipeää. Tuntuu melkein siltä että en tahtoisi kirjasta ollenkaan kirjoittaa. Tahtoisin kätkeä sen sydämeeni, kantaa sitä mukanani hiljaisella palavalla rakkaudella, omanani. Ehkä silti kirjoitan, se on kirjoja jotka ansaitsevat päästä näkyville.

Kun eilen illalla luin kirjan loppuun, sydän sen surumielisestä kauneudesta kipeänä, ajattelin taas sitäkin, että sitähän voisi tuntea jonkinlaista kateutta niitä kohtaan jotka ovat kirjoittaneet kaikki maailman hienot kirjat. Mutta en tiedä, osaan tuntea vain riemua ja onnea siitä, että on niin hyviä kirjoittajia ja että he kaikki osaltaan mahdollistavat myös sen, että kirjoittaminen jatkuu.

Entä minun käsikirjoitukseni? Onko se hyvä? Onko mikään minun aluistani hyvä? Onko millään, mitä haluan kirjoittaa, missään minkäänlaista tilaa? Mistä minä sen tiedän. Mutta kirjoitan silti. Kirjoitan, koska minulle minun kirjoitukseni ovat tärkeitä. Niinpä ajattelen taas Woolfia ja sitä, että niin kauan kuin kirjoitat sitä mitä haluat kirjoittaa, vain se merkitsee jotain. Jos kirjoitus toimii, hyvä. Jos ei, ainakin olen kirjoittanut niin kuin on kirjoittamisen hetkellä oikealta tuntunut. Etsinyt tapaa sanoa se, minkä haluan sanoa. Tehnyt itselleni jollakin tavalla tärkeän matkan. Saanut ehkä myös harjoitusta kirjoittaa seuraava oikealta tuntuva kirjoitus hieman paremmin.

Tiedän, että kun aika on kypsä, omatkin sanani lähtevät taas matkaan. Milloin, sitä en tiedä. Tiedän sitten kun niin on. Sitäkään en tiedä, kohtaavatko sanani myötätuulta. Sen tiedän, että todennäköisyys on pieni, melkein olematon. Senkin, että se ei ehkä sittenkään haittaa. Niin: kirja on edelleen unelmani, mutta kirjoittaminen on sitä suurempi. Ja se, kas vain, on jo totta. Jokainen saa joka tapauksessa olla oman elämänsä kirjailija, eikö vain, kirjoittaa ainakin itselleen. Valo, pilvien välistä pilkahteleva, osuu silmiin kun tätä kirjoitan. Tuntuu, että sillä on jotakin kerrottavaa.


Kaunista alkanutta viikkoa teille kamarissani piipahtaville ♥


8 kommenttia:

  1. Hyvää maanantaita, Katja! <3

    Minusta tuntuu, että kirjoittamisella on omat haltiansa - tai tuulensa - jotka tekevät niin kuin haluavat, tulevat ja menevät vailla suunnitelmaa. Kirjoittaja yrittää pysyä tuiverruksessa mukana parhaan taitonsa mukaan, ja auta armias jos hän yrittää tuota tuulta kesyttää... En voi kuin ihailla ammattikirjoittajia ja kirjailijoita: heidän on kuljettava tuota tuulta vastaan harva se hetki...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain, haltiat ja tuulet sillä on... Ja aika omavaltaisia ne tosiaan usein ovat, mutta onneksi joskus myös ihmeen suotuisia :) Syvällisesti ajatellen tämä on kyllä kiintoisa juttu: miten paljon kirjoittamisessa(kin) on kiinni tahdosta ja miten paljon niistä tuulista ja haltioista..

      Kiitos kommentistasi ja kaunista kevätviikon jatkoa <3

      Poista
  2. Aivan ihana kirjoitus. Kiitos Katja, että kirjoitat tänne Kamariisi. Ja ihanaa, että kirjoitat muutakin – uskon, että jonain päivänä luen kirjoittamaasi kirjaa ja tunnistan äänesi sen sivuilla, vietän ikään kuin useamman tunnin (lukiessani) Kamarin tunnelmassa.

    Minulla on aika samanlainen olo valosta, keväästä ja maanantaista. Minulla on tapana vähän jännittää sunnuntaina maanantain töitä, mutta alan vähitellen ottaa rennommin ja keskityn kaikkeen mukavaan, mitä arki tuo tullessaan: näkee työkavereita, saa syödä jonkun toisen laittamaa ruokaa, voi tulla kivaa postia, tunnit voivat olla iloisia ja virkistäviä, kuten tänään.

    Mitäköhän sykähdyttävää olet lukenut? Jään odottamaan postaustasi hyvässä seurassa: sain tänään muutaman kirjaston varauksen ja lisäksi posti toi kirjat, jotka tilasin synttärilahjaksi itselleni (!) – ajattelin kurkkia niitä vähän etuajassa, ja sitten mies saa paketoida ne minulle "salaa" lasten kanssa, se on lapsista niin jännää ja hauskaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentistasi Maria. Ehkä se kirja joskus käsissäsi on, jos nuo Kaisa Reetan mainitsemat haltiat ja tuulet ovat riittävän suotuisat... Ainakin on lämmittävää, että ajattelet niin <3

      Sunnuntaijännitys (ja/tai -ärsytys) ovat varmaan monelle aika tuttu riesa. Viikonlopusta on aina vähän tylsää luopua, mutta kyllä maanantaikin silti on omalla tavallaan hyvä päivä... On aika hyvä, jos (o)saa ottaa maanantain vastaan jokseenkin hyvillä mielin.

      Onnea sinulle, juhlapäiväsi on varmaan pian! Synttärilahjojen ostaminen itselle on ihanaa, saa juuri sitä mitä haluaa :) Ja lapset ovat aina niin söpöjä.

      Kirja jonka luin on kerta kaikkiaan ihana, ehkä loppuviikosta siitä...

      <3

      Poista
  3. Voi miten ihania ajatuksia. Kirjoittamisella on omat merkityksensä, ja sinä tuot niitä niin kauniisti esille. Uskon, että saat kirjoittaessasi paljon hyvää aikaiseksi.
    Minäkin jään odottamaan tietoa siitä, mitä ihanaa olet lukenut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista kommentistasi Jonna <3 Kirjoittaminen on rakasta ja tärkeää ja uskon, että on hyvä ymmärtää sen merkitykset tuli sanoista julkisia tai ei.

      Toivon, että saan kirjoitettua tuosta ihanasta kirjasta vaikka viikonlopuksi...

      Poista
  4. Hyvä kirjoitus, kaimani. Uskon, että sanasi ovat jo lähteneet lentoon, mutta kauemmas ne lennähtävät sitten kun aika on. <3

    Mietin myös lukemaasi kirjaa. En tiedä, mikä se on ja odotan mahdollista bloggaustasi innolla, mutta miten pysäyttävällä tavalla hienoa onkaan lukea jotain tuollaista.

    Valoisaa keskiviikkoiltaa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana kaimani <3 Sanat lentelevät ehkä vähän omia ratojaan, saa nähdä minne ne vievät...

      Ja oi, eikö niin, on ihmeellistä että on noin hienoja kirjoja. Mieli on vieläkin kirjan maailmassa kiinni, on ollut vaikeaa lukea muuta.

      Ihmeellistä tämä kevätvalo, tuntuu että siinä on tänä vuonna jotakin juovuttavaa.

      <3

      Poista



Kiitos kommentistasi - keskustelu avartaa!