Minä kasvan,
hyasintti, raudankovasta maasta.
Taita minut
väkevine, mehuisine käsinesi – Elämä.
Suutelen
kättäsi, joka on mehuisampi minua.
Taita minut
koristukseksi kuningattarelle.
Jos on olemassa
suruton ja huoleton kuningatar,
hän
pitäköön hyasintin kädessään valtikan tavoin,
kevään hauraan
symbolin, joka on auringon sukua.
Edith Södergran: Hyasintti
Edith, sydämeni runoilijatar ja kevään kukka. Sinun
syntymäpäivästäsi on tänään kulunut 124 vuotta. Minä hengittelen kevätilmaa ja
ihmettelen taas aikaa, ihmisiä siinä. Ajattelen, miten merkillistä on että
ihmiset aikojen takaa puhuvat suoraan sydämiimme. Sitä, miten sinä puhut. Mietin, millainen minä olisin ollut sinun aikanasi, millainen sinä olisit minun. Sitäkin, mitä tapahtuu kun sielumme kohtaavat runojen sanoissa.
Onnea sinulle rakas, palava Edith ♥
(Hyasinttia minulla ei sinulle nyt ollut,
mutta ehkäpä myös tämä punahehku sopii sinun päivääsi koristamaan...)
mutta ehkäpä myös tämä punahehku sopii sinun päivääsi koristamaan...)
"Miten ihmiset aikojen takaa puhuvat suoraan sydämiimme." Ihana ajatus <3 Vähän kuin vanhat esineet, kuten vanhat kirjat, ovat aikakoneita ja menneisyyden tuulahdus.
VastaaPoistaEikö olekin ihmeellistä miten aika joskus melkein hälvenee ja miten voi kuvitella katselevansa jonnekin hyvin kauas... Kiitos kommentistasi Pearl Clover <3
PoistaBloggeri on tänään kiva. Maanantain kunniaksi en voi painaa seuratusta blogista blogitekstiin. Kipitän siis Googlen kautta. Ja mietin Hannu Väisäsen maanantain oodia Taivaanvartijoissa.
VastaaPoistaOlen tänä keväänä saanut nauttia hyasinttien kauneudesta - sisällä.
Ehkä bloggeri on herännyt uuteen viikkoon vähän väärällä jalalla. Jospa se siitä taas hymyksi muuttuu.
PoistaVoi sinua onnellista hyasinttiesi keskellä. Minä en voi niitä kaunokaisia sisällä pitää, tuoksu on minulle liian voimakas. Onneksi hyasintin ihanuutta voi silti ajatella.
Mitä on aika? Miten kaukainen, vuosikymmenten ja -satojen takainen voi tuntua joskus läheisemmältä kuin hetki, joka on juuri tässä?
VastaaPoistaEdithin päivä on myös sinun päiväsi. Sinussa on hänen sieluaan.
Niin, aika... Miten se ihmistä askarruttaakaan... Ihmetyttää, kummastuttaa, hirvittääkin. Ja kyllä, miten sitä joskus tosiaan tuntee olevansa ajan virrassa ihan toisessa kohtaa kuin aika itse.
PoistaKiitos Omppu. Vaalin ajatustasi sydämeni sopukoissa ja annan sen olla vähän totta. Ehkä Edithin sielusta lentelee tähtipölyä, joka etsiytyy niihin jotka hänen runojaan lumoutuneina lukevat.