Sara Kokkonen: Kapina ja kaipuu – Kultaiset tyttökirjaklassikot (2015)

Aina joskus mietin, millainen olisin, jos en olisi koskaan lukenut tyttökirjoja. Jos en kantaisi mukanani Annaa, Emiliaa, pikku naisia ja pikku prinsessaa, preerioiden Lauraa, Lottaakin. On jotenkin mahdotonta ajatella se kaikki itsestään pois, kuvitella minuus jossa näiden sankarittarien vaikutusta ei olisi.

Uskon, että kirjallisuus vaikuttaa hyvin paljon siihen, millaisiksi ihmisiksi tulemme – etenkin lapsuudessa ja nuoruudessa, jolloin minuus on vasta nupullaan ja monella tavalla puhdas, vapaa ottamaan vastaan. Ja toisaalta: lapsikin valitsee kyllä luettavakseen mieluiten juuri sellaisia kirjoja joista pitää. Niinpä myös pieni Katja, jolla taisi jo olla jonkinlainen myötäsyntyinen mieltymys menneeseen, piti erityisen paljon juuri vanhanaikaisista tyttökirjoista, vaikkei niitä kaikkia varmaan tullutkaan kirjaston hyllyistä löytäneeksi. Ja niin, tietysti, voihan sitäkin miettiä, mikä milloinkin onkaan syy ja mikä seuraus... Ja tietenkin minuuden rakentuminen on kirjallisuuden vaikutuksia monimutkaisempi prosessi, mutta silti ajattelen, että luettu vaikuttaa merkittävästi identiteettimme ja minuuskäsitystemme hahmottumiseen.

Tällainen kirja kuin Sara Kokkosen vasta ilmestynyt Kapina ja kaipuu – Kultaiset tyttökirjaklassikot (2015) on tyttökirjojen uskolliselle ystävälle tietenkin mitä ihanin opus. Luin heti ilmestymisen jälkeen (ennen blogiaikaani) myös Kokkosen suomalaisia tyttökirjoja käsitelleen Rasavillejä ja romantikkoja – Rakkaat suomalaiset tyttökirjat (2013), josta siitäkin pidin todella paljon. Harmittelen, etten toistaiseksi vieläkään omista tuota kirjaa, sillä se, niin kuin tämä, on juuri sellainen jonka pitäisi olla hyllyssä, valmiina tartuttavaksi milloin vain.

Tämä teos, Kapina ja kaipuu, esittelee nyt kymmenen ulkomaista tyttökirjailijaa: mukana ovat Louisa May Alcott, Susan Coolidge, Frances Hodgson Burnett, Jean Webster, Lucy Maud Montgomery, Laura Ingalls Wilder, Helen Dore Boylston, Carolyn Keene, Martha Sandwall-Bergström ja Merri Vik. Teoksessa esitellään siis myös kaikki omat ulkomaiset tyttökirjailijasuosikkini: Montgomery, Alcott, Burnett, Ingalls Wilder, Vik. Kaikki esitellyt tyttökirjailijat ja -kirjat eivät toisaalta ole minulle erityisen läheisiä, eivät kovin tuttujakaan. En koskaan lukenut esim. Neiti Etsiviä, ainakaan mahdollista koekappaletta enempää. Viisikot riittivät kai ruokkimaan arvoituskirjatarpeitani, muuten luin mieluiten toisenlaisia kirjoja. Sellaisiakin tyttökirjoja joukossa on, joiden lukemisesta en ole aivan varma: saattaa olla, että olen lukenut esim. Boylstonin Helena-sarjaa, mutta muistikuvani siitä ovat hyvin hatarat, käytännössä olemattomat. Ehkä on niinkin, että toiset kirjat vain jättävät toisia suuremmat jäljet.

Pidän siitä, että Kapinassa ja kaipuussa on kunkin kirjailijan kohdalla sekä elämäkerrallista esittelyä että lukijoiden kokemuksia heidän kirjoistaan – ja niin, tietysti siitäkin, että oma erityissuosikkini Lucy Maud Montgomery saa siinä ruhtinaallisesti sivutilaa. Esittelyjen kautta teos tarjoaa paljon mielenkiintoista tietoa kirjailijattarien elämästä ja mukana on myös listat suomennetusta tuotannosta. Enpä ainakaan itse tiennyt esim. sitä, että Alcottin lapsuudenperhe eli jonkin aikaa omavaraisessa utopiayhteiskunnassa (niin, jotkut ehkä arvaavatkin, että sympatiapisteeni perheelle ovat näin ollen suuret – etenkin kun lopulta osoittautui, että tuon ”yhteiskunnan” miesväki mieluummin filosofeerasi kuin puuhasi pellolla, nimim. eräs filosofeeraava utopisti ;)). Teoksessa tulee hienosti esiin myös se, kuinka tyttökirjailijat sekä teoksissaan että omassa elämässään näyttivät mm. kouluttautuvan naisen mallia: vaikka tyttökirjojen arvomaailma on tyypillisesti hyvin perinteinen, nämä kirjailijattaret näyttivät lukijoilleen myös toisenlaisia mahdollisuuksia, ja kirjoittavina naisina he olivat jo sinänsä tervetullut roolimalli.

Kirjasta välittyy myös se ihana ajatus, kuinka jokainen lukija omalla tavallaan ottaa rakkaimmat kirjansa omikseen – se, että Anna ja Emilia ja Laura ja muut kirjasisaremme ovat meidän kaikkien ikiomia samaan aikaan. Ja siinähän se juuri onkin, kirjallisuuden ihmeellinen voima: kyvyssä koskettaa niin monia sydämiä. Ihanaa on sekin, että vanhoilla rakkailla tyttökirjoilla on yhä uusia lukijoita: niin ne jatkavat elämäänsä yhä uusille sukupolville, nämä rakkaat kirjat.

Niin. Minä(kään) en olisi minä ilman näitä rakkaita tyttökirjasiskojani. Minulle rakkain sukulaissielu on ehdottomasti Vihervaaran ihana Anna. Harvoin kykenen nimeämään vain yhtä kirja(sarja)a, mutta tyttökirjojen kohdalla se rakkain taitaa olla selvä. Meissä, minussa ja Annassa, on sopivasti samanlaisuutta ja erilaisuutta – niin kuin läheisissä sisaruksissa tai hyvissä ystävissä ainakin. Annan ohella tärkeitä kirjallisia sisariani ovat myös Uuden Kuun Emilia, Laura, pikku naiset ja pikku prinsessa, se aina niin hassunkurisiin kommelluksiin joutuva Lottakin. Suomalaisten tyttökirjojen puolella minulle on erityisen rakas ihana Iris-rukka. Tiinaakin luin koko sarjan, mutta hänestä ei tullut ihan samanlaista sisarta.

Mikä on sinun suosikkityttökirjasi?

Ketä tyttökirjasankaritarta ilman et ehkä olisi juuri sinä?

Ja niin: teos jättää muuten jälkeensä myös ihanan kaipuun lukea taas näitä armaita kirjoja... Siispä silittelen tyttökirjahyllyäni ja mietin, keneen siskoistani ensimmäiseksi tarttuisin... Annaanko, vai sittenkin johonkin toiseen... Voisi olla hyvä hetki hellitellä itseään jollakin näistä rakkaista.

 

Suosittelen Kapinaa ja kaipuuta lämpimästi kaikille tyttökirjojen ystäville! Teos on juuri niin helposti lähestyttävä ja lämmin kuin Kokkosen aikaisempikin teos, ihanasti tyttökirjakirjallisuuden näköinen ja oloinen. Lisäpisteet minulta saa vielä kaunis Wendelin-kansi ♥

**********

Sara Kokkonen: Kapina ja kaipuu – Kultaiset tyttökirjaklassikot.

279 s. Avain 2015.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.