Maria Turtschaninoff: Maresi – Punaisen luostarin kronikoita (2014)

 

Olen Maresi Enrentytär ja kirjoitan tätä muistiin Luostarimme kolmannenkymmenennentoisen Äidin yhdeksäntenätoista virkavuonna. Neljä vuotta olen viettänyt Punaisessa luostarissa, ja näitten vuosien kuluessa olen lukenut kaikki vanhat kirjoitukset Luostarin historiasta. Sisar O sanoo, että kertomukseni liitetään muiden kirjoitusten joukkoon. Se tuntuu kummalliselta. Minähän olen vain noviisi, en luostariäiti, en taidoistaan tunnettu sisar. Mutta Sisar O pitää tärkeänä, että juuri minä kirjoitan muistiin mitä tapahtui. Minä olin paikalla. Toisen käden tietoihin ei ole luottamista.

- kiitos kirjastolle -

Luen ensimmäisen sivun, kaksi. Se tapahtuu heti: aika napsahtaa. Olen matkalla Avaloniin. Näen usvan ja purren, sumuisena näkyvän saaren. Räpytän silmiäni, kulmissa on ryppyjä. Muistan: tämä on sittenkin Punaisen luostarin saari, ei Avalon. Enkä minä ole Avalon-neito, olen keski-ikäinen nainen joka lukee nuorille kirjoitettua fantasiaa.

Nuorille? Niin. Ja ei. Maria Turtschaninoffin Maresi (2014) on Finlandia Junior -voittaja, ja olen lainannut sen kirjaston nuortenosastolta. Silti tämä ei minusta ole yksin nuortenkirja eikä ainakaan kovin nuorten. Muistan taas ajatella, että nuortenkirja on joskus juuri sellainen, että lukijan ikä on lopulta melko triviaali – että kirja on jotenkin iätön. Mutta tämä kirja on myös melko rankka, en olisi halunnut lukea tätä liian pienenä. Olisin nähnyt pahoja unia.

Kerron, jotta Luostari ei unohtaisi. Kerron myös siksi, että ymmärtäisin mitä tapahtui. Lukeminen on aina auttanut minua ymmärtämään paremmin. Toivottavasti sama koskee myös kirjoittamista.

Entä nyt? Nyt kykenen käsittelemään tämän, kyllä. En näe pahoja unia, ainakaan kovin. Lukeminen ei silti ole kivutonta, sillä näen jotakin muuta. Ajattelen, mitä tämä kertoo maailmasta ja millaisena tämä sen nuorelle lukijalle näyttää. Kirjallisuuskäsitykseni riitelevät, mietin miten maailma pitää kirjoihin kirjoittaa. Entä nuortenkirjoihin. Onko oikein tehdä toisesta sukupuolesta hyvä ja toisesta paha. Onko, vaikka tarkoitus olisikin hyvä: kuvata naisten voimaa miesten hallitsemassa maailmassa ja kertoa, että naisten mahdollisuus on sisaruudessa ja tiedossa, siinä että naiset suojelevat ja opettavat toisiaan.

On kuvitteellinen todellisuus, fantasiamaailma jossakin aikojen takana. Luostarisaari, jonne pääsevät vain naiset ja jossa palvotaan Jumalatarta, Alkuäitiä joka on Neito, Äiti ja Akka, ne kaikki kolme. Jossa kerrotaan, että kaikilla naisilla on Alkuäiti sisällään. (Tietenkin on, tunnethan sen.)

Joskus kauan sitten [a]lkusisaret lähtivät pakoon maasta, jossa paha mies oli ottanut käsiinsä kaiken vallan ja voiman ja kohteli kansaansa erittäin huonosti. Nyt tytöt tulevat Luostariin eri syistä: Joskus perheellä ei ole rahaa ruokaan. Joskus huomataan, että tyttö on tiedonjanoinen. Joskus tyttö on sairas ja tarvitsee hoitoa. Ja joskus tulee pakolaistyttöjä, etupäässä Urundiasta, sen vasallivaltioista tai muualta lännestä. Heitä tulee siksi, että tieto on kiinnostanut heitä maassa, jossa naiset eivät saa tietää mitään eivätkä sanoa mitään. Ja tieto – niin, tieto on voimaa. Joku tulee ehkä myös siksi että on pakko, jos haluaa pysyä hengissä miesten maailmassa.

Paha mies, niin. Fantasiakertomus tarvitsee usein pahansa, ja Maresin paha on mies. Mies, joka on raaka ja julma, verenjanoinen. Miesten joukossa on toki myös hyviä mutta silti: miesten pahuus on valtavaa. On, vaikka yksi sisarista muistaakin sanoa, että miehet eivät ole vihollisiamme. Juuri tämä, miehen pohjaton pahuus, tekee teoksesta minulle myös hieman vaikean. Sukupuolten välinen vastakkainasettelu on liian suurta. Tiedän, että maailma on ollut ja on epäkohtia täynnä, mutta en silti tahtoisi purkaa niitä näin, uudella vastakkainasettelulla, vaan mieluummin pyrkimyksellä tasapainoon ja yhteisyyteen, ymmärrykseen siitä että sukupuolet täydentävät ja tarvitsevat toisiaan. (Mietin kyllä, taas, missä määrin subjektiiviset (kirjanulkoiset) mielipiteet kuuluvat kirjan esittelyyn. Minulla ne kai kuuluvat.)

Niin: en osaa ihastua teokseen varauksetta. Maresi on kuitenkin myös hieno kertomus ystävyydestä, rohkeudesta, tyttöjen ja naisten voimasta, tiedonhalusta ja siitä, miten kirjasto on kuin Aarrekammio ja miten oppiminen ja tieto avaavat uusia ovia ja mahdollisuuksia. Siitä, miten tulkinta ei ole sama kuin jos ottaa itse selvää! Ja niin, tietenkin – onhan kyse nuoresta tytöstä – myös siitä, miten jokaisesta kasvaa ajan mittaan juuri se oma, erityinen itse. Minulle teoksen parasta antia onkin juuri kirjallisuuden, sisaruuden ja oman tien löytämisen lämmin korostaminen. Teos puhuu paljon myös omasta oikeasta maailmastamme, siitä miten toista (tässä naista) mielivaltaisesti sorretaan ja miten kansat tuntevat toisiaan kohtaan ennakkoluulojen aiheuttamaa epäluuloa.

Kun lopetan lukemisen, muistelen jälleen Avalonia (kansiliepeessä puhutaan Tolkienista, mutta minulle tulee kyllä mieleen nimenomaan Avalon). Luen fantasiaa hyvin vähän, ja Maresi olikin ensimmäinen fantasiateos jonka pitkään aikaan luin. Tiedän että laji on monien muiden lukijoiden suosiossa, ja minäkin näen siinä kyllä monia kiehtovia mahdollisuuksia. Fantasian lukeminen tuntuu vain omalla kohdallani vahvasti edellyttävän tiettyä tuulta ja toisaalta sitäkin, että kohdalle sattuu oikeaan aikaan riittävän vaativasti kuiskutteleva teos. Nyt tuuli ja teos taisivat kohdata oikealla hetkellä, mikä johti mielenkiintoiseen hypähdykseen tämän kirjallisuudenlajin maailmaan. Ehkäpä jonkinlainen hyppy seuraa taas joskus. Palaisinkohan myös Avaloniin? En tiedä. Siitä kun kävin siellä viimeksi, on kauan. Joskus yritin avata usvia, mutta en enää osannut. Osaisinkohan nyt, Punaisen luostarin saarella käytyäni...

 

Muistutan vielä: kovin nuorille lukijoille en tätä kirjaa antaisi, en ainakaan alakoululaisille. Naisten (ja tyttöjen) ja miesten kohtaamiset ovat pahimmillaan hyvin väkivaltaisia, kamalia. Liian pienen ei ole hyvä kokea kirjassaan liikaa.

**********

Maria Turtschaninoff: Maresi. Punaisen luostarin kronikoita. 212 s. Ruotsinkielinen alkuteos Maresi. Krönikor från Röda klostret. Käsikirjoituksesta suomentanut Marja Kyrö. Tammi 2014.