Aila Meriluoto: Miehen muotoinen aukko (2005)

 Minulla on perhonen kämmenen sisällä,

se räpyttelee.

Avaanko lämpöni, en tahtoisi.

Mene. Jää minuun.

Runo. Poissaolo. Kaipuu.

Minä istun kesäillassa ja luen runoista hetkiä,
joissa on muisto ja tyhjyys - sellaisia kuten tämä:

Tottakai sinä istut siinä

sohvalla kuten ennenkin.

Sinut vain näkee niin lyhyesti.

Pari sekuntia ja katoat.

ja tämä:

 

Ei puhuta enää.

Muutetaan pois.

Muutetaan ennen kuin hän muuttaa,

hänen jälkensä unohtuvat,

hänen kuoppansa täyttyy.

Hän itse kuluu pois.

ja tämä:

Ei kukaan sano enää: Olet kaunis.

Hän sanoi.

Kaikille minun uurteilleni, harmaalle tukalleni, unohtaville aivoilleni:

olet kaunis.

 

(ja niin, minä mietin, taas, onko se runojen rikkomista jos kerää niistä vain muutaman säkeen, mutta kokonaisiakaan ei kai aina saa, ja sitäpaitsi: ehkä katkelma tuoksuu juuri siltä kuin runo on)

ja tämä:

En tuntenut elämääsi,

keskinäisemme oli liian tiheä,

siihen ei mahtunut historiaa.

 

ja tämä:

Eniten vihloo se mitä ei ole.

Askelten puuttuminen.

Kuulumaton ääni.

Sammunut hymy.

ja tämä:

Itseänihän minä etsin.

 

Myöhemmin kirjoitan runoista nopeasti muutaman rivin,

menen takaisin päivän askareisiin ja hälyyn,

ajattelen: tässä tämä on, juuri nyt, elämä.

Emme me mitään tienneet. Elimme vain.

Ja minun karkailevat ajatukseni hälvenevät tähän kesäiseen päivään,

mutta jotakin niistä silti jää: elämän ja sen rajojen tuntu.

Äkkiä otat syliisi,

liki, täydesti.

On hyvä olla.

On henkeäsalpaavan hyvä olla.

Siinähän sinä olet.

Tässä.

***************

Aila Meriluoto: Miehen muotoinen aukko. Runoja, 74 s. WSOY 2005.