”Olen kova pakottamaan itseäni. Kaikkein
hirveintä on uuden kirjan aloittaminen. Joka kerta minut valtaa hirveä epäusko
ja pelko siitä, etten sittenkään osaa kirjoittaa. Työskentely on niin tappavan
hidasta ja päämäärä tuntuu olevan äärettömän kaukana.”
(Anna-Leena
Härkönen)
Mieli ja maisema
(2015), syysiltojeni teehetkiä sulostuttanut ihana ja inspiroiva luku- ja
katseluteos, tarjoaa alaotsikkonsa lupauksen mukaisesti näkymiä kirjailijoiden
työhuoneisiin. Anne Helttunen, Annamari Saure ja Jari Suominen, joilta on jo aiemmin
ilmestynyt kertakaikkisen hurmaava, aiempien kirjailijasukupolvien koteja
esittelevä Haltiakuusen alla – suomalaisia kirjailijakoteja (2013),
ovat tässä uudessa teoksessaan nyt kurkistelleet vuorostaan nykykirjailijoiden (mielen)maisemiin. Teoksessa on mukana
kaikkiaan parisenkymmentä kirjailijaa työtiloineen ja ajatuksineen, muun muassa
Aino Havukainen ja Sami Toivonen, Virpi Hämeen-Anttila, Anna-Leena Härkönen,
Tuija Lehtinen ja Johanna Sinisalo. Ja kyllä, myös tämä teos on edeltäjänsä tapaan koko lailla kiehtova kurkistus kirjallisiin mieliin ja maisemiin.
”Kirjoittaminen on aina ollut työni. Joskus
olen tehnyt projektitöitä kyllä. Vapaana kirjoittajana ja kirjailijana minulla
on enemmän omaa aikaa. En tarvitse paljon rahaa. Oma aika ja merkityksellinen
työ ovat
minulle tärkeämpiä.”
minulle tärkeämpiä.”
(Risto Isomäki)
Niin, millainen se siis on? Nykykirjailijan työtila? Voi,
monenlainen: on omakotitaloja ja kerrostalokoteja ja kahviloitakin, on
kaupunkeja ja maaseutua, meren rantaa ja Lapin lumoa, on omenapuita ja ikkunoita, on kokonaisia huoneita ja
pieniä työpisteitä, on puusohvia ja keksimistuoleja, tiloja jotka ovat
järjestyksessä ja toisia joissa kaikki on hieman hujan hajan ja kas kummaa, joka
paikassa on aika paljon kirjoja.
”Kirjailijan työ on dialogia kaiken se kanssa
mitä aikaisemmin on kirjoitettu.”
(Leena Lehtolainen)
(Eikö vain Leena –
juuri siksi pitää lukea ja lukea ja lukea. Ja kirjoittaa.)
Iloitsen, tietenkin, että kauniiden kuvien ohella kirjassa kuuluu
myös kirjailijoiden ääni, se että he kertovat kirjoittamisestaan, omista
tavoistaan tehdä työtään. Siksi myös suosittelen teosta kaikille, joita
kiinnostaa kirjoittaminen kirjojen takana. Ja niin – jos satut itsekin kirjoittamaan,
kirjailijoiden kuvaukset kirjoittamisestaan saattavat parhaimmillaan olla hyvin
helliviä.
”Jos haave on
tarpeeksi vahva, sillä on taipumus toteutua. Ei siinä sen kummempaa mystiikkaa
ole. Ihminen tekee tiedostamattaankin ratkaisuja
kohti haavettaan.”
kohti haavettaan.”
(Seppo
Saraspää)
Kirjan loppupuolelle ehdittyäni myös suren, sillä toisinaan tarinankertojat lähtevät pois liian
aikaisin ja loput tarinat jäävät kertomatta. Mutta kuten hän, Seita Vuorela, Karikossaan kirjoitti: ”Täysin en lähde pois koskaan. Olenhan minä tarinankertoja.”
”Kirja ei siis saisi olla jotain helposti ja
ammattitaidolla syntynyttä, vaan sen täytyisi olla taiteilemista onnistumisen
ja epäonnistumisen nuoralla. Sen tulisi olla yritystä astella lähellä
pudotusta. ----- Kirjoittaminen voi tehdä mahdolliseksi jonkin valinnan, kohtalon
käänteen, jota ei olisi tapahtunut ennen kirjan aloittamista. Kirjoittamalla
luo elämää.”
(Seita Vuorela)
Minulle Mieli ja
maisema on ollut parhaimmillaan vähän kerrallaan katseltuna ja
luettuna, vain yhden tai kahden kirjailijan maisemat ja ajatukset yhden iltateen
hetkellä. Sillä tavalla jokaisen kirjailijan ajatukset ovat saaneet tarpeeksi tilaa
ja sitä ne juuri ansaitsevat, tilaa.
”Taiteen tehtävänä on ihmisen
inhimillistäminen, sen hyvän löytäminen mihin ihminen on kykenevä. Taide kantaa
vastuuta luomalla kauneutta [ja] etsimällä hyvän ja kauniin lainalaisuutta
maailmassa.”
(Raija Oranen)
Minä, kirjoittaja vaikka en kirjailija, nostan katseeni ja katselen keveitä
verhoja ikkunani edessä. Niiden takana on marraskuun ilta, jossa vielä hetken viipyilee
ihana valkeus. Työpöytäni ikkunan äärellä on täysi, mutta hiljattain siivottuna myös
melko siisti. Näen kirjoja ja vihkoja ja kauniita kortteja, erivärisiä
muistilappuja, ajatuksia.
”Niin vaarallinen laji on kirjallisuus, että
jos kymmenvuotiaana lukee jotakin, joka jysäyttää tosissaan, se voi määrätä
koko loppuelämän.”
(Seppo Saraspää)
Niin... Mutta onneksi kuitenkin
luin ne, Annat <3
**********
Anne Helttunen, Annamari
Saure ja Jari Suominen:
Mieli ja maisema –
kirjailijoiden työhuoneita. 264 s.
Avain 2015. Kiitos
kustantajalle arvostelukappaleesta.
Katja, mitern hienosti toitkaan esiin kirjailijoiden äänet! Tämä kirja pitää omistaa ja maistella aian välillä uudestaan.
VastaaPoistaHieno ja niin napakymppi loetus <3
Leena, kiitos kommentistasi. Tässä kirjassa on hienointa juuri tuo kirjailijoiden ääni ja todellakin, on ihanaa omistaa tämä ja palailla tähän myös tulevina hetkinä.
PoistaJa niin, ne Annat... <3 Saraspäälläkin on oivallus kohdallaan :)
<3 En kommentoi tätä enempää. ;)
VastaaPoistaHymy ja sydän!
PoistaKatselin eilen kirjaa kirjastossa. En kuitenkaan lainannut. Kirjailijat olivat hyvin vieraita. Outi Pakkaselta olen lukenut jotakin kauan sitten. Anja Snellmanin tekstin luin.
VastaaPoistaHämmästelin työvälineitä, pienten läppäreiden käyttöä. Itse vaihdoin kesällä pöytäkoneeseen ja en kadu. Näin joitakin blogeja ensimmäisen kerran. Raskaat kuvat avautuvat helpommin. Sivuutan liian laajaruutuiset blogit tyystin. Työasento on parempi. Jopa niska oikuttelee vähemmän.
Kauhistelin kirjan kirjapinoja. En voi pitää kirjoja lattialla, sijoittaa kirjoja poikittain tai toistensa päälle. Kirjahyllyyn pääsee vain kirja. Romskut ovat aakkosissa. Viikonloppuna B-kirjain muuttaa toiseen huoneeseen. Samalla Lundiat valtaavat kirjastohuoneen. Martelat tekevät särön. Se tietää kuitenkin kolmen täyden hyllystön matkaa eri huoneeseen.
Kiitos kommentistasi Ulla. Minullekin monet näistä kirjailijoista ovat tuotantonsa puolesta tuntemattomia, mutta heidän kirjoittamisestaan lukiessani se ei ollenkaan haitannut.
VastaaPoistaMinun kirjahyllyssäni on suloinen, minulle kotoinen sekamelska, josta suunnilleen löydän etsimäni. Jos hyllytilaa olisi enemmän, järjestys saattaisi olla parempi. Tai sitten ei. Toivottavasti sinulla oli antoisa kirjojenjärjestelyviikonloppu :)