lauantai 7. helmikuuta 2015

Zacharias Topelius: Adalmiinan helmi (1856)

 

Oli kerran kuningas ja kuningatar, joilla oli pieni tyttö, Adalmiina nimeltään. Prinsessa Adalmiinan ristiäisiin oli kutsuttu kummeiksi kaksi hyvää haltiatarta, punainen ja sininen. Punainen haltiatar antoi kumminlahjanaan pikku prinsessalle suuren loistavan helmen, joka oli niin kaunis, ettei sen vertaista ollut ikinä nähty. Ja punainen haltiatar sanoi: ”Niin kauan kuin Adalmiinalla on tämä helmi, tulee hän päivä päivältä yhä kauniimmaksi, rikkaammaksi ja viisaammaksi. Mutta hän ei saa hukata helmeä. Jos hän joskus sen kadottaa, menettää hän samalla kaikki nämä kolme lahjaansa, kauneuden, rikkauden ja viisauden. Ja niitä hän ei saa takaisin ennen kuin on jälleen löytänyt helmen.”
Silloin sininen haltiatar sanoi: ”Jos Adalmiina kadottaa helmen, saa hän minulta korvaukseksi nöyrän sydämen.”







Minulla on kesken monta matkaa, mutta kaikkien muiden rinnalle mahtuu kyllä myös tämä – matka satuihin. Kävi niin onnellisesti, että pian H. C. Andersenin Lumikuningattaren lukemisen jälkeen löysin Rudolf Koivun Satuja ja tarinoita antikvariaatista, vieläpä suloisen sopuisaan hintaan. Nyt tämä ihana teos on siis omani ja niin, ehkä juuri sen kunniaksi tämä matka saa alkaa. Lapset kulkevat kenties mukanani, luemme satuja ehkä myös yhdessä ja yhteiseen tahtiin, mutta kirjoituksissani liihottelen itsekseni ja omaa aikaansa elävin lennähdyksin, satusanojen siivin...

En aio lukea satuja järjestyksessä. Enkä välttämättä kirjoita jokaisesta. Niin, tuskin kirjoitan. Mutta tuulien tuiverruksessa tartun satuun silloin, toiseen tällöin. Hiljakseen ja tunnelmiani kuunnellen. Luen ja kirjoitan. Ja nyt, tänään, on helmikuinen satuhetki (oi, kyllä helmikuun nimi on kuukausien nimistä kaunein!) ja mikäpä sopisikaan helmikuun hetkeen paremmin satu helmestä... Ah, Adalmiinan helmi, yksi ikisuosikeistani!

Niin, Adalmiinalle teetettiin sitten kruunu, johon punaisen haltiattaren antama ihmeellinen kivi kiinnitettiin. Se oli sellainen satujen kruunu, kasvoi kantajansa mukana. Vuodet kuluivat ja Adalmiinasta tuli kuin tulikin hyvin kaunis, hyvin rikas ja hyvin viisas. Mutta voi, hänestä tuli myös hyvin, hyvin ylpeä.





Kaikki me sadun lukeneet tiedämme, kuinka eräänä päivänä sitten kävi: Adalmiina oli kopea ja kiukkuinen viisitoistavuotias, joka karkasi puistoon ja pudotti kruununsa lähteeseen ihaillessaan itseään veden pinnasta. Ehkä tunnistamme tässä viittauksen erääseen toiseen tarinaan, lieneekö se sitten tarkoituksellinen tai sattumaa. Adalmiinalle ei kuitenkaan käynyt niin hullusti kuin Narkissokselle, vaan hänelle tuo itseihailun hetki avasi oven parempaan tulevaan: Adalmiina menetti helmensä, mutta sai samalla sinisen haltiattaren lahjan – nöyrän sydämen.


Ja silloin tapahtui, että hän muuttui rumaksi ja köyhäksi kerjäläistytöksi. Poissa oli kullalla kirjailtu hame, poissa jalokivet hiuksista. Samalla katosi myös hänen viisautensa. Sitäkään hän ei enää muistanut kuka hän oli ollut ja mistä hän tuli. Hän tunsi vain, että suuri muutos oli tapahtunut. Säikähtyneenä hän juoksi pois lähteeltä yhä kauemmas metsään.


Adalmiina ei enää muistanut kuka oli,
ja hän jäi asumaan köyhän eukon köyhään mökkiin,
jonne lähteeltä juoksi. Mutta tärkeintä oli, että


Adalmiina oli saanut nöyrän sydämen, joka oli paljon parempi kuin kauneus, viisaus ja rikkaus. Nyt hän oli onnellinen ja tyytyväinen.


Niin kului kolme vuotta, joina Adalmiinaa etsittiin turhaan. Prinssi toisensa jälkeen epäonnistui etsinnöissään ja prinsessa ja puoli valtakuntaa jäivät aina saamatta. Mutta oi, niin, eihän ihana satu prinsessasta olisi oikea satu ilman oikeaa prinssiä, joka on kyllin hyvä, viisas ja etevä saadakseen ihanan prinsessan. Prinssi Sigismund löytää Adalmiinan kruunun ja on valmis ottamaan vaimokseen sen köyhän paimentytön, jolle tuo kruunu sopii.


Mutta kaikkien kynttilöiden loiston voitti Adalmiinan ihmeellinen kauneus, kun hän seisoi siellä kultainen puku yllään. Sillä saadessaan nyt takaisin helmen hän sai myös kaikki punaisen haltiattaren lahjat. Mutta kaikkein paras oli, että hän sai pitää myös sinisen haltiattaren lahjan, nöyrän sydämen.





Huomioni kiinnittyy sadun käsitteisiin, erityisesti kauneuteen ja viisauteen. Siihen, että se kauneus ja viisaus mitä Adalmiinalla alkuun on, ei oikeastaan kauneutta ja viisautta olekaan. Hänessä on pinnan suloa ja ehkä järkeä, mutta ei kauneutta eikä viisautta. Ne hän saa vasta nöyrän sydämensä myötä.

Ja niin, toki tunnistan, että nöyrä sydän on yksi topeliaanisista hyveistä – niistä, joille on aikojen saatossa ehkä naurahdeltukin. Tässäkin Topeliuksen sadussa on satusedän somaa opettavaisuutta, sellaista vanhanajan puhdasta uskoa hyvään. Niin kuin sadun lopussa riemuitaan:


Kaunis, kaunis on Adalmiinan helmi,
mutta paljon kauniimpi on nöyrä sydän!


Ja niin, enpä tiedä – ei tuo viisaus ehkä niin vanhanaikainen olekaan. 
Sopisi sen olla mielessä myös näinä ahneina aikoina.


PS. Eräällä kirpputorireissulla olin niin onnekas, että löysin muutamalla kolikolla myös vanhan valikoiman Topeliuksen  satuja. Valikoimassa on myös tämä satu, Raul Roineen kääntämänä. Tähän kirjaan, Rudolf Koivun Satuihin ja tarinoihin, on valittu Kirsi Kunnaksen käännös, joka ainakin tässä on hieman lyhyempi ja karsitumpi: opettavaiselle äänelle, tähdennyksille ja alleviivauksille on annettu vähemmän tilaa. Toki Topeliuksen opettavaisen sävyn kuulee yhä ja niin on hyvä kuullakin, onhan se keskeinen osa tätäkin satua. Ja niin, erityisenä ihanuutena tässä ovat tietysti nuo Koivun lumoavat kuvat. Vaan oi ja voi, ehkäpä arvata saattaa, että tahdon kyllä lukea myös kaikki Topeliuksen sadut, tutkiskella 1800-luvun sanoja ja topeliaanisia hyveitä... Eräänä päivänä lähdenkin syvemmälle satumatkalle myös tuohon Topeliuksen kirjaan.


19 kommenttia:

  1. Pikkutyttönä lainasin Adalmiinan helmen kirjastosta kerta toisensa jälkeen. Aikuisena löysin kirjakaupasta näköispainoksen ja se oli tietenkin heti ostettava. Hieno satu ja ihana kuvitus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Miia! Tämä satu taitaa olla useammassakin erilaisessa kirjassa, nämä erilaiset kokoelmat mukaanlukien. Adalmiinan helmi on todellakin iki-ihana ja tuo Rudolf Koivun kuvitus on niin, niin kaunis! Niin ihanaa on jälleen kerran sekin, kuinka hyvin nämä vanhat ihanuudet kestävät aikaa.

      Poista
  2. Oi, Adalmiinan helmi! Sitä luettiin aina mummolassa, koska kotona ei vastaavaa kirjaa ollut. Siksi se varmaan tuntuu edelleenkin niin jotenkin erityiseltä sadulta. Se oli tarina, jota vain harvoin kuuli ja jota aina odotti. Täytyykin mummulta joskus kysyä, että onko kirja vielä kokoelmissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Riikka ja oi niin, Adalmiinan helmi! Ihana on myös muistosi mummolasta. Minullakaan ei tätä satua omissa satukirjoissani lapsena ollut ja oma ensikohtaamiseni sadun kanssa on hämärtynyt: kirjastostako lainasin vain koulussako kuulin, en oikein muista. Mutta ihana satu tämä on, kulkee mukana aina. Ja oi, jospa mummullasi olisi satu vielä tallessa!

      Poista
  3. Adalmiinan helmi on minulle niin, niin rakas. Se oli äidinpuoleisen isoäitini ja minun yhteistä lukemista ja olin aina vähän mummon tyttö.

    Rudolf Koivun kuvitukset ovat hienoja. Nyt voinkin lähettää sinulle terveisiä Koivun maisemista! Nimittäin Rudolf Koivun kasvattiperheellä oli kesämökki täällä meidän suunnalla ja jotkut Koivun maalaamat jokimaisemat ovat läheltämme. Mökki jäi moottoritien alle enkä ole varma sen sijainnista, mutta lähellä. :)

    Mutta takaisin Adalmiinan helmeen ja Topeliukseen: Teoshan julkaisu Asko Sahlbergin käännöksen, olisi kiinnostavaa lukea sekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi kaimani! Ja oi, ihanista terveisistä! Ikävää kyllä, että kiihtyvä aika on kaatanut mökin... Mutta ne jokimaisemat, nehän ovat, ja niissä kenties myös Koivun ihana henki... Lepatelkoon se sinulle lempeitä tuuliaan <3

      Tämä on ihana satu ja oi, sinullakin on tästä niin ihana isoäitimuisto. Mummut ovat ihana rikkaus ja kehräävät meihin rakkaita muistoja... Mummun tyttö minäkin olin.

      Tästä taitaa tosiaan olla useampikin käännös, nämä kolme siis ainakin, ja erilaisia kirjaversioitakin ainakin muutamia. Olisi tosiaan kiinnostavaa lukea myös tuo Sahlbergin käännös. Ihana Adalmiinan helmi kestää ihanasti aikojen pauhun <3

      Poista
  4. Ah Katja! Adalmiinan helmi kuului minunkin lapsuuteeni, satu löytyi eräästä pienen kyläkoulun nurkkakaapista, joka toimitti kirjaston virkaa. Kokoelman nimeä en enää muista. Adalmiinan helmi oli yksi pienen tytön unelmasaduista!

    Ihana Katja, kiitos tästä hetkestä! <3

    p.s. Minäkin tein juuri satuostoksia antikasta ja löysin Oscar Wilden satukokoelman. Yllätyksekseni kokoelma sisältää myös kaikkien aikojen top kolme-satuihini yltävän Onnellinen prinssi -kertomuksen, jota en koskaan ole voinut kuunnella enkä lukea silmien kostumatta edes hiukan <3 En ole ennen tullut kiinnittäneeksi huomiota siihen, että satu on lähtöisin Wilden kynästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Kaisa Reetta! Ja oi niin ihana tuo kyläkoulun nurkkakaappikin, sopii tämän sadun muistoksi niin suloisesti <3 Tämä tosiaan on yksi pienen (ja hieman isommankin) tytön unelmasaduista, sellainen oikein kaunis ja hellivä ja hyvää tekevä...

      Ja oi näitä ihania satutuulia... Minussa Oscar Wilden sadut eivät kyllä taida nyt raksuttaa yhtään, voi tätä ikuista tietämättömyyttä... Mutta ehkäpä tuo kokoelma pääsee joskus blogiisikin... Odottelen :) Ihania satuhetkiä sinulle <3

      Poista
  5. Ihana satu...lapsuuteni kauniita kirjamuistoja tulvillaan :) Rudolf Koivu on numero ykkönen kuvittajana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Mai! Tämä taitaa olla sellainen muistoja keräilevä satuhelmi... Ja kyllä, Koivun satukuvissa on ihanaa lumoa!

      Poista
  6. Aah. Kävin äsken lumoutumassa Kaisa Reetalla, ja sama tahti jatkuu täällä. ♥ Olet tehnyt huikean antikvariaattilöydön! Tiedän sen siitäkin, että ostin tuon saman kirjan (ja kolme muuta Rudolf Koivua: Joulukirjan, Runokirjan ja Metsänväkeä) kirkassilmäisenä abiturienttina vuonna 1993. Rakastin noita kirjoja, ja halusin ne tuleville lapsilleni - haaveilin suurperheestä. No, lapsia ei sitten koskaan tullut, mutta kirjat ovat tietenkin edelleen hyllyssäni suurena aarteena, joiden pariin palaan aina silloin tällöin.

    Adalmiinan helmi on minunkin suursuosikkejani. Eniten sadusta tulee mieleen se, kun olin lukion jälkeen hetken päiväkodissa töissä, ja luimme siellä Adalmiinan helmeä isommille lapsille. Oli ihanaa seurata, miten he lumoutuivat sadusta samalla tapaa, kuin olin joskus itsekin lapsena lumoutunut.

    Ihana ja muistoja mieleen tuova kirjoitus, kiitos Katja tästä! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentistasi Sara! Niin ihana jo tuo aah, jotenkin niin suloisen paljonpuhuva <3 Kaisa Reetan Saikoo-kirjoitus on todella hieno, minäkin hurmaannuin ja jouduin ihanasti vangiksi... Tahdon lukea Saikoon runoja!

      Ja oi, sinulla on nuo kaikki! Ihana aarre! Ainakin Joulukirjan minäkin vielä meille tahtoisin, mielelläni ottaisin kaikkikin... Ja voi kirkassilmäisiä abiturientteja, minä olin sellainen kaksi vuotta myöhemmin...

      En tiedä miksi, mutta minullekin taitaa tulla tästä sadusta mieleen pikemminkin nuori aikuisuus kuin lapsuus. En tavoita siihen syytä, ja ehkäpä se ei ole tarpeenkaan. Ainakin se kertoo siitä, että satu ei katso ikää: satu on kaikkien, pienten, keskikokoisten ja isojen <3

      Poista
  7. Täytyisikin lukea tämä satu. Minulla on Topeliuksen kauneimmat sadut -teos ja täytyykin tarkistaa, löytyykö tämä siitä. Itse olen viimemmäksi (on siitä jo aikaa) lukenut Topeliuksen Tähtisilmä-sadun, joka minusta on hyvinkin koskettava. Topeliuksen Elämäkerrallisia muistiinpanoja luin äskettäin. Topelius kiinnostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Aino! Onpa hauskaa, että olet juuri lukenut Topeliuksen muistiinpanoja - tulenkin tuota pikaa kurkkaamaan, mitä olet niistä olet kirjoittanut. Topelius kiinnostaa minuakin, lukupinossani keikkuu satuja ja muutakin... Moni hänen saduistaan on muistissani jo hämärtynyt enkä likimainkaan kaikkia tunnekaan, mutta muutama, tämä Adalmiinan helmi mukaanlukien, on kyllä aina yhtä kirkas. Uskoisin, että tämä satu on tuossa teoksessasi, onhan tämä varmasti yksi Topeliuksen kauneimmista.

      Poista
  8. Tiedätkö samasta sadusta tehtyä laulua?esitettiin se muskarissa tosi pienenä 6-7 vuotiaana.mutten löydä sitä mistään

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kysymyksestäsi ja pahoittelut, että vastaaminen on venynyt - olen ollut jonkin aikaa blogitauolla, joten kommentitkin ovat joutuneet odottelemaan. En valitettavasti tiedä tuota laulua, mutta toivottavasti olet löytänyt tai löydät sen jostakin :)

      Poista
    2. Moi. Tää kyseinen Adalmiinan helmestä kertova laulu löytyy cd:ltä Anni Tannin Satulaulut 1. Ite oon kuunnellu sitä pienempänä paljonki. :)

      Poista
    3. Kiitos sinulle tiedosta :) Laitanpa levyn vastaisuuden varalle muistiin, ja toivotaan että laulun etsijäkin sen vielä löytää :)

      Poista
  9. mahtaako kukaan tietää adalmiinan helmi laulusta mulla kun pyörii joku säkeistö ja joku sävel päässä lapsuudessa olen myös tykännyt kyseisestä sadusta paljon

    VastaaPoista



Kiitos kommentistasi - keskustelu avartaa!