Siis kauneutta on... kummallisuutta... erehtyvyyttä...

Siis kauneutta on.

Rakkautta on.

Iloa on.

Kaikki maailman kurjuudesta kärsivät,

puolustakaa niitä.

Luen taas Eeva Kilven runoja.

Mistähän syystä minä oikein kannatan demokratiaa,

enemmistön valtaa, kun itse tulen kuitenkin aina 

kuulumaan vähemmistöön: kummallisiin.

Ne ovat minulle happea ja valoa.

Niin kuin vaaleanpunainen neilikka ikkunaani vasten.

Minussa on tämä erehtyvyys joka jumalia miellyttää.

Miten tällaisia runoja lukiessaan voisi tuntea muuta kuin rauhaa,

onnea siitä että on sanoja ja runoilijoita, jotka osaavat valita niistä oikeat.

*****

Runot ovat kokoelmasta Laulu rakkaudesta ja muita runoja (1972)