perjantai 1. tammikuuta 2016

Vuoden vaihtuessa



Vuoden ensimmäinen päivä. Pieni pakkanen ja maassa hento kerros valkeaa, seinällä uusi kalenteri jossa tammikuun lumilapset tuovat mukanaan tulppaanien ja kielojen hellivän hehkun. Kaunista.






- myös joulun kukka kukoistaa vielä -


Vuoden vaihtumisen kohta sijoittuu omassa vuodenkierrossani ehkä pikemminkin syksyyn kuin joulu- ja tammikuun taitteeseen. Ehkä ihminen yhä kantaa mukanaan sitä ikiaikaista kiertoa, jossa hänen elämänsä erottamattomasti kytkeytyy luonnon elämään ja kiertoon. Ja hyvä niin, yhtä me olemme, vaikka aina emme sitä muista.

Uusi merkkipäivä tuntuu tässä kohtaa myös tulevan aivan liian pian. Mieleni ei ennätä mukaan uuden kynnykselle vaan viipyilee vielä rakkaassa joulussa. Toki koen kuitenkin hienovireistä uusien tuulien puhallusta: vanha kalenterivuosi jää taakse ja edessä on uusi, puhdas, täyttymätön vuosi, jonka päivistä ei vielä tiedä. Arvaamattoman maailman kehyksissä meillä kaikilla on ehkä pelkojakin ja epävarmuutta, mutta myös toiveita ja haaveita, mahdollisuuksia.

Aamulla heräillessäni ajattelin myös uudenvuodenlupauksia, sitä miten ihmiset näin vuoden vaihtuessa haluavat ryhtyä tekemään jotakin toisin. Usein nämä lupaukset perustuvat siihen, että ajattelemme itsessämme olevan jotakin vikaa, jonka tarmokkailla lupauksillamme pyrimme korjaamaan. Ehkä näitä pontevia mutta monesti myös liian vaativia lupauksia tarkoituksenmukaisempaa olisi kuitenkin pysähtyä pohtimaan, mitä voisimme aiemmin kokemamme pohjalta itsestämme, elämästämme ja maailmasta oppia. Sitäkin, mitä toivoisimme oppivamme tulevaisuudessa, ehkä jo vuotena joka nyt alkaa. Ja niin, ehkä olisi hyvä muistaa sekin, että emme elämämme varrella välttämättä toimi tai valitse niinkään oikein tai väärin vaan lähinnä oppiaksemme, tehdäksemme tätä matkaa itseemme ja elämäämme.


**********


Kamarissa on ollut uneliasta. Olen nukkunut joulu-unia. Hengitellyt. Mietiskellyt. Lukenutkin, kyllä. Katsellut kuusta ja vähän Downton Abbeyakin. Ajatuksiani, näkymiä joita ne availevat. En ehkä jaksa herätä aivan vielä. Avaan silmäni kuitenkin hetkeksi ja toivotan alkavaan vuoteen runsaasti hyviä hetkiä, joissa kiteytyy elämän kauneus <3


9 kommenttia:

  1. Hyviä unia sinne peiton alle ja lukuiloa vuodelle 2016:)

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi Katja ihanainen, toivotan sinulle hyviä päiviä alkavaan vuoteen ja kiitän lämpimästi menneestä vuodesta, Kirjojen kamarissa on aina ilo vierailla!

      Poista
    2. Kaisa Reetta, kiitos kommentistasi ja samoin koko menneestä vuodesta - olet blogimaailman ihana valo <3 Kauneutta vuoteesi <3

      Poista
  3. Kiitos yhteisestä vuoden 2015 kirjamatkasta.

    Minulle uusi vuosi on sitä, mitä monille joulu. Se tärkein juhla. On ihanaa saada aloittaa alusta, jättää pois, yrittää ja pyrkiä ja haastaa itsensä. Ihanaista tätä vuotta kamariin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, kiitos samoin sinulle - kaikista hienoista kirjoituksistasi ja ilahduttaneista kommenteistasi.

      Minä taidan olla vähän hidas ja kaihomielinen. Uuden kynnykselle on toki kiehtovaakin astua, mutta samalla aina suren menneestä luopumista. Silti odotan ja toivon, että tämäkin alkanut vuosi tuo mukanaan hyvää ja mahdollisuuksia oppia uutta. Avartavaa uutta vuotta sinulle Omppu <3

      Poista
  4. Pitkästä aikaa vierailulla täällä sinun kamarissasi. Yhtä ihana tunnelma täällä kuin ennenkin. Minulle vuodenvaihde tarkoitti tänä vuonna vanhasta blogista luopumista ja uuden alkua. Jännää! Tuntuu taas mukavalta aktivoitua blogimaailmassa, jossa on paljon ihania virtuaalituttavuuksia, kuten esimerkiksi sinä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaana, mukavaa kun vierailet ja aktivoidut :) Täytyykin pian tulla tutkiskelemaan uutta blogiasi...

      Poista



Kiitos kommentistasi - keskustelu avartaa!