torstai 10. joulukuuta 2015

Katkeilevia ajatuksia katkeilevasta kirjoittamisesta



Taiteellinen asettelu. Leikki. Sanojen kauneus. Entä elämän tuntu, lähestyttävyys. Se, että sanoja voi kenties koskettaa tai ainakin ajatuksia ja tunteita niiden takana. Ja elämän ja maailman kauneus. Tai keskeneräisyys ja vääryys. Todellisuus, uni, niiden synteesi. Tunne ja äly. Samanaikaisuus. Vaikutelmat ja harhat. Tai totuus. Muoto. Ja sisältö. Selkeys. Tai monitulkintaisuus. Tunnelmat, tapahtumat, tarinat. Rinnalla kulkeva sanojen historia. Avoimiksi jäävät ikkunat. Kirjallisuus- ja kirjoittamiskäsitykset. Tyylilajit, ehkä. Se että hengittää, sisään ja ulos. Kerää. Purkaa.




Tämä on ollut syksy, jona olen hengittänyt ennen kaikkea sisään. Kerännyt. Ajatellut kirjoittamistani ja sen suuntia. Sitä, mitä haluan sanoilla tehdä ja miksi. Miettinyt olemassaolevia kirjoituksiani ja niitä, jotka ehkä vielä joskus kirjoitan. Muistanut, että joskus, tai aika usein, kirjoittamisen askeleet ovat sellaisia, joita juuri kukaan ei näe. Ne ovat niin usein myös hiljaisia, näkymättömiä mielenliikkeitä, yritelmiä, etsintöjä. Eikä kaikista kirjoituksista ole tietenkään tarkoituskaan tulla kirjoja. Ja silti, niilläkin kirjoituksilla, jotka syystä tai toisesta eivät koskaan kohtaa maailmaa, on kirjoittajalleen merkitys: nekin ovat näyttäneet hänelle yhdet kirjoittamisen kasvot. Minä olen katsellut niitä, kirjoittamiseni kasvoja, piirrellyt myös muutamia uusia ääriviivoja tai ilmeen vivahduksia, puhaltanut ulos pieniä tuulenvireitä. Miettinyt, mitkä kasvoista ovat sellaisia joista olisi katsomaan maailmaa kohti. Tai joiden tahtoisin niin katsovan. Sitäkin, missä minun kohdallani menee harjoitelman ja mahdollisen teoksen raja.

On paljon, mitä en vielä kirjoittamisestani ja itsestäni kirjoittajana tiedä, ja huomaan, että se on hyvin kiehtovaa, mahdollisuuksientäyteistä. Sen jo kuitenkin tiedän, että minulle lukeminen ja kirjoittamisen ajatteleminen ovat tärkeitä osia kirjoittamisen prosesseja ja kirjoittajuuttani. Että kirjoittaminen ei ole minulle vain sanojen asettelemista peräkkäin ja syntyviä sivuja vaan ennemminkin kokonaisvaltaista ilmavirtojen liikehdintää, jossa sisään- ja uloshengitys vaihtelevat mutta toisinaan myös tarpeen mukaan pitävät vuoron hetken aikaa itsellään.

Niin. Minun aikani on tänä syksynä ollut rajallista, ja siksi kirjoittamiselle sanojen etsimisenä ja asettelemisena ei aina ole ollut tilaa. Kuitenkin minusta tuntuu, että olen käyttänyt aikani hyvin, kerännyt itseeni happea ja ravinteita. Asiat tulevat joskus toistensa tielle ja vaativat toistensa ajan, mutta samalla ne ehkä myös ravitsevat toisiaan. Lukeminen, opinnot, kirjoittaminen ja kaikki tämä elämä minussa ja ympärilläni ehkä kaikki on samaa monenkirjavaa vyyhtiä, josta jonakin päivänä syntyy vielä hahmottelematon kudelma.


3 kommenttia:

  1. Oi miten hienosti sukellat tekstissäsi kirjoittamisen ytimeen. Itse koen olevani kirjoittamisessani aivan avuton,sillä tunnnen, että en saa muotoiltua teksteihini murto-osaakaan niistä ajatuksista, joita kirjoittamisprosessin aikana mielessäni liikkuu...

    On ihanaa lukea tottuneemman ja harjaantuneemman kirjoittajan ajatuksia aiheesta, kiitos tästä! <3

    VastaaPoista
  2. Oi miten hienosti sukellat tekstissäsi kirjoittamisen ytimeen. Itse koen olevani kirjoittamisessani aivan avuton,sillä tunnnen, että en saa muotoiltua teksteihini murto-osaakaan niistä ajatuksista, joita kirjoittamisprosessin aikana mielessäni liikkuu...

    On ihanaa lukea tottuneemman ja harjaantuneemman kirjoittajan ajatuksia aiheesta, kiitos tästä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi niin, ajatuksen ja kirjoitetun yhteys... eivät sanat kai koskaan voi tavoittaa sitä kaikkea mitä mieli niin kiivaasti tarjoaa. Mutta mitä tulee sinun kirjoittamiseesi niin ainakin blogikirjoitustesi perusteella olet kyllä ihana, taitava kirjoittajatar <3 Minä en välttämättä ole erityisen harjaantunut, kunhan liihottelen :)

      Kitios kommentistasi <3

      Poista



Kiitos kommentistasi - keskustelu avartaa!