torstai 18. syyskuuta 2014

Lennä, lennä


Tässä se on, käsikirjoitus. Tulostettuna, niputettuna, nauhaan käärittynä. Eheänä ja kokonaisena, sellaisena että sen saattaa kenties jo lähettää. Ehkä uskallan kuori kerrallaan pakata sen matkaan, katsoa kuinka sen käy, mieleni lapsen.




Toisinaan mietin, mitä unelmalle tapahtuu, jos sen sanoo ääneen. Kutistuuko se, kasvaako, asettuuko kenties oikeisiin mittasuhteisiin. Luulen, että pelkään ensimmäistä, toivon toista, mutta luotan eniten kolmanteen.

On oikeastaan merkillistä, että kirjoittamisesta oli helpompaa puhua silloin, kun en oikeasti edes kirjoittanut. Kirjoittaminen oli unelma, toivekuva, jotakin mitä ajattelin tahtovani tehdä jos vain olisi aikaa, kykyä, uskallusta. Ääneen lausuttuna haave kirjoittamisesta – ja omasta kirjasta – oli silloinkin aito toive ja unelma, mutta sittenkin jotenkin etäällä, itsestäni irti. Luultavasti juuri siksi sitä oli helpompi käsitellä, heitellä ilmaan kuin kevyttä palloa, leikitellä.

Sitten, kun todella aloin kirjoittaa, siitä puhumisesta tulikin äkkiä vaikeaa, ikään kuin tunnustus jota en tahtonut antaa. Halusin puhua kirjoittamisestani vain hyvin harvojen henkilöiden kanssa ja pitää sen muuten kuin salaisuutena, jonakin jota vaalin hiljaa itsessäni. Tuntui, että jos kerron kirjoittavani, kerron jotakin liian henkilökohtaista. Että kirjoittaminen jotenkin pakenee, lakkaa olemasta omaani. Ehkä pelkäsin myös epäonnistumista ja siitä seuraavaa häpeää – sitä, etten onnistuisikaan, vaikka olin kertonut koettavani.

Kirjoittaminen on hyvin henkilökohtaista. Se on itsensä kanssa kinastelemista ja riemuitsemista, luottamusta ja epäluottamusta, turhautumista ja hurmiota. Se on itsensä koettelua, omien rajojen yli kurkottelevaa kilvoittelua. Pursuavaa onnea jokaisesta onnistuneesta lauseesta ja sietämätöntä tympääntymistä kaikesta mikä ei omia kriteerejä ylitä. Toivoa ja pelkoa. 

Nyt olen kertonut kirjoittamisestani myös täällä. Olen sanonut, että haaveenani on nähdä omatkin sanani kansiin käärittyinä. Ujostuttaako minua? Kyllä ja ei. Hieman kipuilen ja punastelen, mutta puhaltelen punaa poskiltani pois. Mieli riitelee syvyyksissään kyllä: toinen puoli kuiskuttelee häpeää ja toruu liian suurista sanoista, toinen taas kannustaa uskomaan unelmiinsa ja sanomaan ne myös ääneen, muistuttaa että ihmisyyden ydin on sittenkin juuri jakaminen.

Tämä käsikirjoitus on minun ensimmäiseni – ensimmäinen valmiiksi ehtinyt. Ja niin, minä tiedän: minulla ei ole vielä mitään kokemusta kaiken raadollisuudesta, jatkuvista hylkykirjeistä ja mielipahasta. Todennäköisyys siihen kaikkeen on tietenkin suuri: melkeinpä varma, jos katsoo vain julkaistaviksi hyväksyttyjen käsikirjoitusten määrää. Mutta sittenkin sinkoan kirjoitukseni maailmaa kohti, toivon sille onnellista matkaa. Ja muistutan itseäni, että joka tapauksessa kerään tästä kallisarvoisen kokemuksen, opin ehkä jotakin.

Tietenkin värisyttää, vapisuttaa. Mutta samalla tuntuu merkillisen vahvalta. Ja minä sanon käsikirjoitukselleni – tai ehkä itselleni: Lennä, lennä. Älä ole arka, uskalla olla rohkea. Muista, että onnistumisen mahdollisuus edellyttää kykyä hyväksyä epäonnistumisen riski. Luota siihen, että kaikki on mahdollista. Sillä kaikki on.

Ja niin, saman sanon kaikille kanssakirjoittajille! Arvelen, että meissä kirjaihmisissä riittää myös kirjoittajia. Muutaman sellaiseksi jo tiedänkin ja olen siitä iloinen. Sanojen voimaa siis! Iloa ja valoa! Uskoa ja luottamusta! Rohkeutta!

Ja vielä: tärkeintä on se, että on saanut kokea kirjoittamisen riemun. Voi olla, että minun sanoistani ei tule kirjaa, ei nyt tai koskaan. Mutta silti, olen onnellinen siitä että olen ne kirjoittanut. Jonakin hetkenä ehkä kipaisen syksyyn, kävelen postiin ja jätän sinne käärön. Odotan, mitä tuleva taas mukanaan tuo.



15 kommenttia:

  1. Minäkin toivon sinun käsikirjoituksellesi onnellista ja tuloksekasta matkaa! Hienoa, että olet saanut toteuttaa unelmaasi kirjoittamisestasi ja kokenut kirjoittamisen riemua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jaana! Ja niin, onneksi tärkeintä on sittenkin juuri se matka ja riemu - se, että unelmaan on jo saanut tarttua :)

      Poista
  2. Onnea käsikirjoituksen valmiiksi saamisesta, kävi nyt kuinka tahansa. Ja kyllä, joitain asioita pitää mieluusti hieman itsellään, jotta niistä jaksaa unelmoida.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Lukumato! Käyköön kuinka vain, matka on ollut antoisa. Ja kyllä, todella, kaikkea ei tahdo eikä tarvitse kertoa, mieli pitää mieluusti vähän salaisuuksia itsellään :)

      Poista
  3. Onnea matkaan. Sen perusteella, mitä olen bloggauksiasi lukenut, olen ihan varma, että tekstisi on kaunista ja koskettavaa. Jos kustantamo ei sen päälle ymmärrä, se on heidän häpeänsä. Jonain päivänä luen sinua kirjoista ja kansista.

    PS. Sinut on haastettu blogissani

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, Omppu! Nyt minua kyllä jo todellakin punastuttaa. Mutta ihanaa, että ajattelet ja sanot noin :) Katsotaan kuinka käy...

      Ja hui - kiitos haasteesta, kävinkin jo pikaisesti kurkkaamassa... Nyt palaan vielä takaisin sille puolen blogimaailmaa :)

      Poista
  4. Ooh! Hyvää matkaa sanoillesi! Toivotaan että ne lentävät kauas maailmalle ja kasvattavat siivet ja itsenäistyvät ja lentävät monen monen lukijan olohuoneeseen ja mielen sivuille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos Ahmu! Ja kiva että löysit tänne :) Sellaisia sanat kyllä ovat, kaipaavat lentoon ja toisiin mieliin... Vaan jos eivät kauaksi ylläkään, niin ehkäpä jäävät sentään ilmaan väreilemään, kuiskuttelevat siinä :)

      Poista
  5. Oi, elät jänniä aikoja! Kovasti onnea matkaan käsikirjoituksellesi! Uskon, että sen siivet kantavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria! Ja voi, jännää toki on... En ollenkaan osaa sanojeni siipien vahvuutta arvailla, saattavat ne olla hyvin hennotkin... Mutta minulle ne ovat kuitenkin räpytelleet kirjoittamisen iloa :)

      Poista
  6. Oi, onneksi olkoon! Kässärin saaminen lähetyskuntoon, tulee siitä sitten lopulta kasa hylsykirjeitä, kuoliaaksi vaiettu tai kustannussopimus, on aina juhlan paikka. Tai jos ei ison juhlan niin ainakin pienen. Kuppi hyvää teetä ja joku pieni palkinto ja paljon päähäntaputusta itseltä itselle. Onnea matkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja se jäi sanomatta, että I feel you, mitä tulee tuohon, ettei halua kertoa kirjoittamisestaan osittain siksi, että siitä seuraa häpeää jos ei onnistukaan... Siellä ollaan oltu ja tietyllä tavalla ollaan osittain edelleen. Tiettyjen piirien suuntaan pidän kirjoittamista erittäin vahvasti yksityisasianani juuri tuon takia.

      Poista
    2. Voi, kiitos Rooibos! Mukavaa kun tulit kylään :)

      Ja niin, juhlan hetkiin on hyvä tarttua aina kun niitä on - juon siis (liikaa) teetä ja taputtelen itseäni lempeästi päähän :) Lopputulos on sitten vain lopputulos!

      Tuo häpeän kysymys on aina yhtä merkillinen, mutta niin ymmärrettävä. Ehkä ihminen on niin herkkä, että tahtoo itseään suojella. Ja hyvä niin. Itsellään saa kyllä pitää sen minkä tahtoo.

      Poista
  7. Voi, sydämelliset onnittelut käsikirjoituksen valmistumisesta, Katja! <3 Saakoon kässäri tuulta purjeisiinsa!

    Minä jaan tuon tunteesi, että omasta kirjoittamiseta ei voi puhua. Kirjoittamisessaan on niin alaston.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa Reetta <3 Saattaa hyvinkin olla, että sanojeni lento on pieni haparoiva pyrähdys vain, mutta onhan sekin harjoitusta niiden siiville :) Ja minulla on kumminkin hyvä mieli kokonaisesta käsikirjoituksesta, tuntuu aikaansaaneelta - siltä, että olen tehnyt jotakin itselleni tärkeää, oikeasti kirjoittanut.

      Ja niin, kirjoittamisessaan on todellakin alaston, kaipaa vähän kääreitä ylleen. Mutta sitten on kuitenkin niin ihanaa, kun saa jakaa tunteensa toisen kanssa, niin kuin nyt <3 Vähän katveessa sitä tuolla maailmalla ehkä sittenkin mielellään pysyy...

      Poista



Kiitos kommentistasi - keskustelu avartaa!