perjantai 23. syyskuuta 2016

Aamuhämärää, Austenia, Tiinoja ja kummastusta


 


Aamulla pimeä tahtoo pitää silmiä kiinni. Silti, kun lopulta herää kynttilähämärään aamuteelle, tuntuu että elää taas vuoden ihanimpia hetkiä. Rakastan koko vuodenkiertoa, mutta tämä aika syksystä jouluun on silti se rakkain, aina vain, enkä väsy sitä toistamaan. On hellivää tehdä pesä syyspehmeään, polttaa kynttilää, pidellä käsissä lämmintä teekuppia.

Aamulehdessä kerrotaan, että Jane Austenin Lady Susanista on tehty elokuva. Jopas sattui, ajattelen, miten tulinkin lukeneeksi sen juuri kesällä (postuumisti julkaistu kirjenovelli/pienoisromaani, joka sisältyy teokseen Jane Austen: Uskollinen ystävänne – kootut kertomukset, 2007). Minä, joka käyn elokuvissa vain harvoin, haluan mennä taas (niin, vastahan olin). Ei Jane Austenin teoksesta tehtyä elokuvaa voi jättää näkemättä. Hetken aikaa ihmettelen, miksi elokuvan nimi on Love and Friendship, sitten muistan että se taitaa olla Austenin toisen kirjenovellin nimi, tarkistan ja niin on, mutta ihmettelen silti. Ehkä tästä toisestakin novellista on otettu jotakin mukaan? Niin tai näin, Lady Susan ei ole mikään ihastuttava ihminen vaan pikemminkin ihmishirviö, joka häikäilemättä pyörittää toisia ihmisiä miten tahtoo. Mietin, miten ikävää on, että Lady Susanin käyttäytyminen tosiaan vastaa nykyajan arvoja, kuten lehdessä sanotaan.

Illalla lukaisin pari Anni Polvan Tiinaa. Ehkä tässä neljänkymmenen tienoilla tosiaan elää jonkinlaista inventaarioikää ja tekee mieli kurkistella lapsuusmaisemiinkin myös näin kirjallisuuden kautta. Lukiessani ymmärsin, miksi Tiinasta ei koskaan tullut sellaista sielunsisarta kuin Annasta, Runotytöstä ja Iris-rukasta: Tiina on liian toimelias ja tarmokas, hänestä puuttuu se sellainen pehmeä haaveksivaisuus, se tietty runollisuuskin. Silti muistan, että lapsena tavallaan ihailinkin Tiinaa, kaikkea sitä toimeliaisuutta ja rohkeutta, ja etenkin hänen rehellistä sydäntään. Ja sitä sydäntä ihailen edelleen. Ja ymmärrän kyllä senkin, miksi Tiinat sopivat niin hyvin ahmimisikäisen lukutarpeisiin: niissä tapahtui paljon ja ne olivat helppoja luettavia (oikeastaan tuo ”ahmimisikä” on kyllä sana, josta en erityisemmin pidä, mutta olkoon nyt, minulla on kai nyt (tai taas) joku semantiikkakriisi). Huomiota kirjoissa kiinnitti, että Tiinahan on ihan isän tyttö: isä on se joka ymmärtää ja näkee tytössä hyvän, äiti se joka sättii ja säännöstelee. Hienointa ja puhuttelevinta Tiinoissa on näin aikuisiällä luettuina ehkä se, että niissä tuodaan hyvin rohkeasti esiin yhteiskunnallista eriarvoisuutta. Sitä, joka ei valitettavasti tunnu jäävän historiaan.

Huomaan, että sormenpäät pysähtyvät, mieli. Mietin, miten tässä näin kävi: sekä Austen-elokuvasta että Tiina-kirjoista kertovat kappaleet päättyvät maailman kovuuteen, vaikka tarkoitus oli kirjoittaa vain jotakin pehmeään syysaamuun sopivaa. Ehkä on niin, että kun aloittaa, ei tiedä miten lopettaa. Ja niin, että se juuri tekee kirjoittamisesta ylipäätään aika merkillistä, toisinaan myös pysähdyttävää.


8 kommenttia:

  1. Sinäkin olet lukenut Tiinoja! Minulla on ihan sama juttu, että vaikka nyt luenkin sarjaa läpi, ei Tiinasta ole koskaan tullut sielunsiskoa juuri tuon mahdottoman toiminnallisuutensa takia. Nostalgisia muistoja omista kouluajoista kirjat kuitenkin herättävät, ja Tiinan rehellisyyttä ja eettistä rohkeutta minä ihailen. Ja miten tärkeää, että on ollut toinen vanhempi, isä, joka on aina ymmärtänyt ja kannustanut Tiinaa omanlaiseensa tyttöyteen.

    Enpä ollut huomannutkaan tulossa olevaa Jane Austen -elokuvaa. Pistetäänpä korvan taakse. Kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, nyt luin pari, ja muistankin myös sinun hauskan Tiina-projektisi :) Tiina on tosiaan aika tomera ja toimelias, niin ettei tällainen vähän hitaampi ja haaveksivaisempi häneen välttämättä ihan samaistu :) Mutta kyllä, tärkeä osa lapsuutta Tiina-kirjat minullekin silti ovat, ja juuri tuo Tiinan rehellisyys ja oikeudentunto on oikeasti ihailtavaa. Ja kyllä, onneksi Tiinalla on ymmärtäväinen isä :)

      Kiitos kommentistasi Paula ja kiva, että sait elokuvavinkinkin napattua! Minä olen yleensä ihan pihalla kaikista elokuvista, mutta tämä oli nyt isosti lehdessä esillä :)

      Poista
  2. Tuli kirjoituksestasi mieleen, että syksy on edithsöderganein vuodenaika.

    VastaaPoista
  3. Ihanaa pohdintaa, kaimani. Voisi olla minun kynästäni! Tai ehkei kynästäni, mutta samoja mietteitä täällä. Nyt on pakko päästä elokuviin. Ja Tiinat... Minäkin luin niitä, mutten koskaan oikein päässyt Tiinan "ystäväksi", en löytänyt oman sieluni peiliä niistä. Silti nostalgian vuoksi voisi joskus jonkun lukaista. Ehkä!

    Hyvää viikonloppua! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaimani <3 Juu, Austen-elokuva on pakko nähdä. Nuo Tiinat ovat aika jänniä, ehkä on niin että me "Anna-tytöt" emme vaan ole millään Tiinasta itseämme oikein löytäneet ja hän on siksi jäänyt väistämättä etäisemmäksi. Saattaa silti olla hyvä kokemus kurkistaa kirjan tai parin verran sinne Tiinankin maailmaan, juuri sen nostalgian vuoksi :)

      Sunnuntain suloa <3

      Poista
  4. Katja, ihanaa, että kamarisi ovet ovat avautuneet jälleen!

    Syksy on todellakin mainiota aikaa, juuri noista syistä, jotka mainitset! <3

    Ihanaa viikonloppua sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, kiitos <3 Taitaa olla niin, että välillä sitä tarvitsee aikaansa muualle ja ehkä vähän sitä käpertymistäkin. Mutta nyt onkin taas kivaa pitää ovea avoinna :)

      Syksy on ihana ja rakas, sellainen pehmeä, valon ja hämärän liitto. Hellivää sunnuntaita sinulle <3

      Poista



Kiitos kommentistasi - keskustelu avartaa!